Aiheiden jaottelu palstalla

Jatkoa ketjulle World Cup - hömppäturnaus?:

Yritin tätä hieman selventää jo eilen, mutta aihe on mukava. Yleisesti tavoitteena on, että olisi tarkasti tarkasti otsikoituja ja rajattuja keskusteluja useasta syystä. Niitä on palstalla satunnaisesti vierailevan helpompi lähestyä kuin usemman sadan tai tuhannen viestin hirviöitä. Niissä yksi keskustelu ei pääse hautaamaan toista alleen, ja keskustelua on helppoa seurata. Niissä käydään yleensä laadukkaita keskusteluja.

Vaikka World Cupille on neljä ketjua, niiden aiheet on valittu niin, että ne sivuaisivat toisiaan mahdollisimman vähän. Leijonien ketjussa puhutaan Leijonista, mediaketjussa puhutaan selostajista ja lähetysajoista ja hömppäturnausketjussa siitä, onko koko turnauksen pelaaminen tarpeellista. Aiheina ovat sellaisia, että harvapa noista samaan viestiin haluaisikaan kirjoittaa. Sitten on eilen avattu yleisketju, mikä sotii periaatetta vastaan, mutta on tarpeen jottei ketjujen määrä lähde täysin käsistä. Mitä ketjuja luodaan ja annetaan kukoistaa on toisinaan yksittäisten valvojien harkinnan tulosta; epäselvempiä tapauksia varten on olemassa ketju valvojien alueella. Tässä kohdin haluan kuitenkin vahvasti painottaa, että luodun ketjun yhdistäminen vanhaan on huomattavasti helpompi operaatio valvojan näkökulmasta kuin toisinpäin. Kun irrottaa viestejä alkuperäisestä ketjustaan, pitää aina pohtia onko niissä off-topicin lisäksi myös aiheeseen kuuluvia näkemyksiä.

Periaate on ajatuksen tasolla erittäin kaunis minusta, eikä se ole varsinaisesti uusi keksintö. Esimerkiksi Jatkoajan palstalla tähän on jossain vaiheessa pyritty. Kaikilla joukkuealueilla on ohjeistus, kuinka niillä tulisi toimia. Lainaan sen kokonaisuudessaan, koska siinä on paljon tiukkaa asiaa.

Tervehdys,

Kuten olette varmasti huomanneet kaikilla joukkuepalstoilla olemme pyrkineet eriyttämään keskustelua useisiin yksittäisiin, yhtä asiaa käsitteleviin viestiketjuihin muutaman ns. megaketjun sijaan. Tähän liittyen kaikki ns. kausiketjut suljettiin toimestamme ennen sarjakauden alkua.

Aloitetaan jutun purkaminen tavoitteistamme. Maalinahan olisi keskustelun selventäminen siten, että aiheet olisivat suht selviä ja rajattuja. Samalla pyrimme myös siihen, että tämä muutos omalta osaltaan nostaisi keskustelun tasoa.

Tällä pyritään myös palvelemaan paremmin satunnaislukijoita, eli oikeasti 95% ihmisistä. Kun ketjujen mitat pysyvät kohtuullisina, pystyy pari kertaa viikossakin palstalla käyvä mukana kuvioissa.

Yhdestä aiheesta tulisi puhua yhdessä ketjussa. Ja yhdessä ketjussa ei tulisi puhua kuin yhdestä aiheesta. Lisäksi ketjun otsikon tulisi kuvata asiasisältöä. Ketjulla tulee olla myös elinkaari; jossain kohdin tulee se piste, kun alkuperäisesti asiasta ei enää puhuta, ja ketjun pitää saada “kuolla”.

Mitä sitten toivomme teiltä kirjoittajilta?

Tarkkuutta ja mielikuvitusta ketjujen otsikoinnissa: Kiinnittäkää huomiota siihen miten otsikoitte avaamanne uuden ketjun. “Etunimi Sukunimi” ei ole missään nimessä esim. hyvä otsikko, sillä se ei kerro mitään ketjun aiheesta. Kirjailkaa otsikko siten, että se kuvastaa mahdollisimman hyvin sitä mistä ketjussa on kyse. Esimerkiksi “Ville Virtasen siirron vaikutus ylivoimapeliin”.

Rohkeutta ja järkeä ketjujen avaamiseen: Olemme saaneet jakaa omiksi ketjuikseen tolkuttoman määrän viestejä muista ketjuista, joiden ensimmäiset sanat ovat olleet jotain linjalla “tämähän ei liity mitenkään aiheeseen mutta…” tai “täysin off-topic mutta…”

Älkää siis etsikö jotain ketjua, johon voisitte “dumpata” viestinne, vaan avatkaa rohkeasti oma ketju, jos aiheelle ei vielä ole omaa otsakettaan. Toivomme noilta ketjujen avausviesteiltä myös jonkinlaista alkujuontoa ketjulle. Pelkkä “keskustelkaa te muut täällä X:stä” ei ole ollenkaan suotava ketjunavaus. Kuitenkaan avauksen ei tarvitse olla mikään romaani, vaan lyhytkin alustus kelpaa oikein hyvin.

Ketjujen oma-aloitteista “jakoa”: Kun siis huomaatte oman viestinne myötä olevanne menossa aivan toiselle aihealueelle kuin alkuperäinen otsikko, siirtäkää itse keskustelu uuteen ketjuun. Voitte siis esim. kopioida lainattavan viestin leikepöydälle ja jatkaa keskustelua uudesta aiheesta omassa avaamassanne ketjussa.

Älkää pelätkö, että aiheenne olisi “liian vähäpätöinen”. Muut keskustelijat sitten päättävät kuinka nopeasti aihe katoaa listassa alaspäin ja näin ollen sen onko aihe oman ketjunsa “arvoinen”. Tilaa listasivulla riittää vaikka parillekymmenelle aktiiviselle ketjulle ilman, että täytyy ryhtyä navigoimaan alasivuilla.

Vanhojen ketjujen “kaivaminen”: Älkää kaivako arkistoista pari vuotta vanhoja ketjuja missään nimessä esiin ja jatkako keskustelua niissä. Tämä sekoittaa lukijoita aivan valtavasti, kun he eivät tiedä missä kohtaa mikin keskustelu alkaa ja loppuu. Vanhojen ketjujen otsikot eivät myöskään juuri koskaan vastaa sen uuden keskustelun aihealuetta.

Noin pääsääntönä jo viikon epäaktiivisuus (ei uusia viestejä) tarkoittaasitä, että vanha viestiketju on “kuollut”. Jos kuitenkin aiheelle on olemassa selvästi oma, vanha ketjunsa, ja aihe on täysin sama, niin tällöin voitte tietysti jatkaa keskustelua olemassa olevassa ketjussa.

Tulemme jatkossakin häärimään joukkuepalstoilla jakamassa ja sulkemassa ketjuja sekä muokkaamassa ketjujen otsikoita. Kun näin teemme, menee homma aina jossain määrin pieleen. Joudumme keksimään uuden otsikon päästämme (perustuen viestien sisällön tulkintaan) ja tekemään päätöksiä siitä mitkä viestit ketjut kuuluvat uuteen ketjuun ja mitkä eivät.

Asiat siis sujuisivat huomattavasti sutjakammin, jos saisimme teiltä kirjoittajilta apuja tässä. Olemme nähneet tällä uudistuksella jo merkittävän paljon positiivisia vaikutuksia. Toivomme että tekin ajan myötä huomaatte, että keskustelun selkiytymisellä on pelkästään plus-merkintöjä kohdallaan.

Ystävällisin terveisin, yhteistyötänne toivoen,

Moderaattorit

Käytännössähän tuo on niin täydellisen kuollutta kirjainta, että melkein tulee pissa housuun. Koen kuitenkin, että meillä on melko hyvin onnistuttu noudattamaan sitä, mikä Jatkoajan modeilta jäi haaveeksi. Tällä palstalla on käyty monta tasokasta keskustelua, joita ei olisi löyhemmin otsikoiduissa ketjuissa käyty. Viimeaikaisista ketjuista tämän hömppäturnausketjun lisäksi delfiiniketju on ehkä paras esimerkki.

Työtähän se vaatii, mutta ainakin valvojatiimissä on sellainen tuntuma, että työ on vaivan arvoista. Yksi World Cup -ketju olisi helppohoitoinen, mutta niin on leikkaamaton takapihan nurmikkokin. :slight_smile: Kiitän kuitenkin vilpittömästi palautteestasi, ja kuulisin mielelläni muiltakin palstalaisilta ajatuksia aiheen tiimoilta. Moderoimmeko me valvojat liikaa? Tulisiko pientä aiheesta lipsumista sietää nykyistä enemmän? Onko ketjuja vaikeaa löytää?

4 tykkäystä

Ei ihan yksiselitteinen kysymys, miten Puljun ura kannattaisi hanskata, mutta ehkä tämä ketju riittää?

Ei mulla ole mitään Puljun omaakaan ketjua vastaan toki, mutten innostu liiasta näiden kahden pojan vertailusta enää tässä vaiheessa. Varaustilaisuus on käyty ja molemmat ovat NHL-sopimukset tehneet. Toivon mukaan kumpikin jää sille tielle pitkäksi aikaa, Mitä mieltä on muu @staff?

En tässä tarkoita mitää vertailua, vaan ihan yleisellä tasolla keskustelua pojista. Minuakaan ei kiinosta juuri vertaila pelaajia näiden kahden osalta. Ainoastaa keskutella poikien urasta Nhl:ssä ja miten sielä menee

Edit: Jos ketju laitetaan se voisi olla esim kaikille tulevaisuuden lupauksille. Jatkoajassa olen jo kyllästymiseen asti lukenu näiden kahden pelaajan väittelystä ja minulle on iha sama kumpi on parempi, ainoastaan se kiinostaa että kumpiki vetää vaan pitkä Nhl uran.

Otsikolla, joka on rajattu vain Laineeseen ja Puljuun menisi melko varmasti vertailemiseksi. Ketju nuorille suomalaisille NHL-pelaajille (Aho, Juolevi, Ristolainen, Kapanen ym.) olisi mahdollinen, mutta mennee tuolla linkittämässäni ketjussa, luulen. Meidän palstalla ei NHL:ää kovin tarkasti tunnu ihmiset seuraavan tai ainakaan siitä ei kukaan mitään kovin syvällistä ole muistaakseni kirjoittanut.

Jatkoajassa ja HFBoardsilla homma on mennyt täysin överiksi jo aikoja sitten tosiaan. Aivan karseita väittelyitä käydään niissä. On paljon terveempää vaalia ilmapiiriä, jossa pelaajia ei aseteta vastakkain, kun ei pelaajat ole oikeasti enää millään tavalla toistensa suoria kilpailijoita. Ovat ainoastaan eri joukkueissa pelaavia ystävyksiä.

Ei tarvi olla kyseinen otsikko. Kaikki varmasti ymmärtävät senki, että täälä on tasan kaksi Kärppä fania ja kummanki puolesta uskallan sen sanoa, että ei olla kiinostuneita vertailemaan. No miettikää ja katsellaan löytyykö innokkaita kirjoittelioita. Toiseksi siihen voivat kuulua Juolevit ja kumppanit. Itselläni ainaki löytyy asiaa toivottavasti olisi muitakin.

Mun näkemys on, että kirjoitellaan nyt toistaiseksi tuohon linkittämääni ketjuun. Mikäli se alkaa käydä liian ylikierroksilla, mietitään uudelleen, miten sitä ketjua voisi jaotella osiin.

Laineen oma ketju on toki käytössä. Paten uralle täällä heruu enemmän kiinnostusta kuin Puljun riippumatta siitä, mihin suuntaan herrojen urat rapakon takana kehittyvät. :slight_smile:

No minä kirjottelen sinne sitte, kun se on ajankohtaista. No luonnollisesti Paten ura kiinostaa enemän Tappara faneja ja kiinostaa se itselläkin kuin myös Puljujärve ja Ahon. Palataan asiaan kun Nhl starttaa! :slight_smile:

1 tykkäys

@terppp on tässä kyllä hyvän jäljillä. Meillä on poikkeuksellisen kiinnostava vuosikerta poikia koittamassa onneaan NHL:ssä. Tapparalaisilla on tietysti laser fokus Laineessa, mutta kyllä itseäni kovasti kiinnostaa myös Puljun ja Ahon menestys - sen verran mainioita poikia ovat, pelillisesti ja muutenkin.

Voisiko tässä olla uuden palstaperinteen paikka “Suomalaiset NHL-tulokkaat 2016-17”? Tai joku muu formaatti? Eikä pelaajan oma ketjukaan mikään vääryys ole, varsinkaan jos rapakon takana tulee mainetekoja.

Heitelkääs ideoita. Tämä on funtsimisen arvoinen asia.

Omasta mielestä se voisi olla laajempikin ketju mihin kuuluvat muutki tulevaisuuden lupaukset. @Rantt3 jo mainitsi ihan hyvän ketjun nimen Laineen osiossa. Kyllähän meilä on nyt käsissä semmoiset kultakimpaleet, että ansaitsee nämä nuoret oman ketjunsa. Nimihän voi viitata ihan johonki muuhun kuin tiettyihin pelaajiin.

En ymmärrä edes kun ollaa tappara co miks täällä pitää olla eriksee kärppä osio eikö asioita voi keskustella jossain yhteisessä osiossa missä kaikki samassa eikä näin eriksee…

Ilveksellä on osio. Kärpillä vain ketju, kuten on myös ainakin HIFK:lla.

Ei tätä osiota tietenkään pakko ole lukea.

3 tykkäystä

Yllä olevat kolme viestiä siirretty Kärppä-ketjusta tänne.

Kärppä-ketju on uskoakseni palstalla jäädäkseen. Valvoja-alueella väläyteltiinkin aiemmin syksyllä tarkempaa jaottelua ja Kärpät-aluetta. Tällä hetkellähän Kärppien kausiketjussa on yli 350 viestiä eikä kausi ole vasta kuin hädin tuskin alkanut. Paremmalla jaottelulla voisi keskustelun laatua kasvattaa entisestään.

Edit. Vähän kusi viestien kronologia siirtäessä, anteeksi siitä. Kaksi viestiä alla sijoittuvat ajallisesti tätä viestiä ennen oikeasti.

1 tykkäys

Tehää sit kaikille

Joo, tässä uudessa forkassa on se hyvä puoli, että topicceja saa jopa hiljennettyä. Mutta hieno juttu, että täällä on muidenkin jengien kannattajia, varsinkin kun keskustelu on erittäin asiallista.

5 tykkäystä

Ei ole poissuljettu vaihtoehto se ollenkaan. Jos näin tehtäisiin, korvaisivat joukkueketjut muiden joukkueiden pelaajasiirtoja käsittelevän ketjun varmastikin. Jonkun HPK:n tai KalPan ketju ei välttämättä kauheasti muuta keskustelua herättäisikään, mutta haittaisiko se mitään vaikka jäisivät viiden-kymmenen viestin tyngiksi? Minua ei ollenkaan.

Kyllä itse pystyn joka joukkueesta kirjoittamaan, eiköhän tältä palstalta lätkä tietäjiä löydy. Iso peukku tälle!

Ei tuo Kärppä-ketju minua pätkääkään haittaa, mutta turha mielestäni Tapparan palstalla on Kärpille omaa osiota avata, vaikka kaksi fania täällä pyörisikin. Muiden joukkueiden kohdalla vielä turhempaa, sillä eipä jostain KalPasta tähänkään asti ole juuri keskusteltu missään ketjussa.

2 tykkäystä

En meinnutkaan omaa aluetta KalPalle vaan vain Kärpille Ilveksen lisäksi. KalPa ansaitsee korkeintaan oman kausiketjun.

Muiden joukkueiden faneilla on muuten voimakas keskustelua katalysoiva vaikutus. Tälle palstalle luotiin Ilves-alue lähinnä siksi, että vanhan palstan Ilves-kausiketjut hehkuivat yhtä kuumina kuin tämän palstan Kärppä-ketju. Siirtymässä kuitenkin menetettiin Naapuri ja Naapuriseurasta ja mitä näitä ipalaisia Infossa olikaan. Eivät vaan syystä tai toisesta tänne ole tunnuksia tehneet.

Niillon ny kiirusta kun virkkaavat tiukalla silmukalla tumppuja ja pipoja ja sukkia jotta tarkeneevat Ulkojäillä.
Tuon Ilves-alueen vois varmaan poistaa, siirtää liigan alle järkevimmät ketjut ja siivota turhat pois.