Asiat ja ihmiset, jotka saavat hyvälle tuulelle

Jos on sinä yönä, kun ootte tullu alueelle, kahdelta vartio, niin ihan turha mennä ennen sitä telttaan nukkumaan ja kylmettään vaatteitaan. Siinä puoli yhden ja kahden välillä on hyvä hetki lämmitellä kamiinan vieressä, syödä jotain ja vaikka suoristaa selkää. Ja oman teltan herätys nyt tietysti pitää sopia vähintään 20 min ennen muiden heräämistä, niin ei tule niin vahvaa v-tunnetta.

Sitä paitsi kamiina on paidan ja housujen kuivaamista varten, ei lämpimiä yöunia, niihin on makuupussi.

Ja vielä kahden tunnin vartio. Aika suklaista. Sitä paitsi oven vieressä on varsinkin kesällä paras paikka, itse johtajanakin varasin useimmiten heti ovelta vasemmalle olevan paikan.

Jos pitäisi hakea kaikista v-mäisimpiä inttikokemuksia, niin varmaan joskus keväällä, kun oli jalassa sadehousut ja lumihousut, niiden väliin oli mennyt hiekkaa, kädet oli märät, kylmät ja hiekkaiset ja koitin kaivaa jotain reisitaskusta. Tuntui kuin olisi työntänyt kättä kahden santapaperin välistä oksasilppuriin. Toinen oli kesällä, kun istuin kuusi tuntia poterossa, joista ekat viisi yksin enkä tiennyt missä kaikki muut oli. Ei siinä sinänsä, mutta siihen paistoi suoraan aurinko ja vesi loppui tunnin jälkeen. Oli muutenkin paska harjoitus, kun olin sen viikon aikana pois vartiosta joka viidennen tunnin, joskus taukoa oli 2 h.

1 tykkäys