Finaalit 2016: HIFK-Tappara

Nyt on viides kerta kahden vuoden sisällä kun Tapparalla on mahdollisuus saada se suurin voitto.
Jos tänään ei nappaa niin perjantaina tulee kuudes mahdollisuus.
Harvemmin kolikonheitossa tulee 6 peräkkäistä klaavaa joten nyt täytyy tulla se kruuna.
2 vuotta sitten ensimmäisessä mahdollisuudessa ryydytti Kärppien voittomaali kun kiekko kimposi Larssonin mailasta sopivasti Metsolan olkapään yli.
Sitten oli mahdollisuus kotona mutta jouduttiin nopeasti 0-2-tappioasemaan.
Sitten seitsemännessä pelissä pelattiin puolustusvoittoisesti 0-0:aa ja jatkoajalla oli Opan loistopaikka (voi itku).
Viime vuoden seitsemännessä pelissä lähtökohdat eivät olleet hyvät kun jouduttiin pelaamaan ilman lepopäiviä mutta olihan silloinkin mahdollisuus kun päästiin jatkoajalle.
Kaikissa aikaisemmissa peleissä vastustaja on tehnyt avausmaalin joten olisikohan nyt Tapparan vuoro?
Pelistä voi tulla tiukka ja voi tulla näitä tuurimaalejakin joten toivottavasti Rouva Fortuna on Tapparan puolella.
Sarjan trendihän on ollut Hifkin laskeva käyrä ja näyttää siltä että vastustajat pystyvät paremmin matsaamaan Hifkiä vastaan sarjan edetessä.
Hifk näytti aluksi jyräävän Pelicansin mutta viimeisessä neljässä pelissä kussakin Hifk teki 2 maalia vaikka Pelicans ei ole kovin hyvin puolustava joukkue.
Toisaalta Hifk ei ole helppo vastus ja tarvitsee vain 2 niukkaa voittoa.

1 tykkäys

Tänään on se päivä kun homma vihdoin hoidetaan himaan. Nyt on paljon enemmän luottoa kuin neljässä aiemmassa mestaruuspallossa Kärppiä vastaan. Trendi on nouseva ja joukkue toivottavasti ei enää kipsaa tätä tilannetta. Edellisen pelin loppu oli täysin Tapparan ja siitä on hyvä jatkaa.

Laitetaan vielä Tapparan jäätävä kotisaldo tältä kaudelta. 38 peliä, ei yhtään yli maalin tappiota. Ei tule helppoa olemaan Ifklla tänään.

6 tykkäystä

Aamulla pilkahti aurinko oranssina. Sitten siniseltä taivaalta alkoi tulla valkoista lunta. Mitähän tänään tapahtuu?

8 tykkäystä

Kyllä se päivä tänään on. 4 kertaa peräjälkeen tämä joukkue on tehnyt järkyttävän työmäärän unelmaa varten. Tässäkin sarjassa ollaan noustu 10-0 stadin p*rseraiskauksien jälkeen kuskin paikalle, vaikka usko jo hiipui allekirjoittaneelta, mutta ei tältä JOUKKUEELTA. Ei se rouva fortunakaan voi olla niin hanurista, että se veisi meiltä erittäin ansaitun kruunun näistä huikeista keväistä! Tsemppiä Tappara!

Jos katsoo koko ottelusarjaa, ote on viimeisissä peleissä siirtynyt Tapparalle, joka on saanut juonesta kiinni. Mutta toisaalta, niin tässä kuin kärppäsarjassa ei ole ollut tasalaatuista ja nousujohteista kasvutarinaa, vaan esitykset ovat vaihdelleet aika paljon ottelu ottelulta.

Voisi arvata, että HIFK pyrkii palaamaan siihen, millä se sai Tapparan sarjan alkuvaiheessa näyttämään niin onnettomalta: nopeaan pelaamiseen ja Tapparan hyökkäyksiin lähdön torppaamiseen. Jos omalla puolustusalueella taas jäädään lähdöissä ja ylipäätään kiekon siirtelyssä alakynteen, ja tulee kiekonmenetyksiä, niin vaikeaa tulee olemaan.

8 tykkäystä

Jugi :joy::joy:

7 tykkäystä

Kerta kiellon päälle vielä twiittailua. :slight_smile:

6 tykkäystä

Ja vielä yksi poiminta Twitteristä…

#Tappara-kapteeni Jukka Peltola mukana harjoituksissa. Reenaa Järvisen ja Ilomäen "kentässä". #Liiga @RadioCitySuomi pic.twitter.com/pNsHhswKjj

— Lauri Lehtinen (@lehtinen20) 26. huhtikuuta 2016
4 tykkäystä

Perkule kun ottaa aivoon Hifkilehtien sensuuri… Olen kolme kertaa kommentoinut Peltolan loukkaantumisjuttuun, suurin piirtein näin: “Ja taas alkoi sama länkytys. Nyyh nyyyh. Hankkikaa nessut itellenne ja nelosen kommentaattoreille kans”. Mutta yhtäkään ei ole julkaistu.

Ja tänään kommentoin siihen Olli Lindholmin Saku/Jere juttuun, kun joku kommentoi että jäällä olevat asiat jäävät jäälle, niin keikalla olevat asiat saisi jäädä keikalle.“Jahas tämä komentaattori ei olekaan hifkin kannattaja” Ei ole tätäkään julkaistu.

Palautetta laitettu, muttei luonnollisteti ole vastattu.

Nooh, ennustukseni käy tänään toteen ja kannu nousee ehtoolla. Tässä iltaa odotellessa: #ylekuudespelaaja - Explore

Ääneen ei uskalla sanoa mitä mielessä pyörii. Alkais jo!

Kapteeni Peltola tänään kokoonpanossa! Vierellään Haapala ja Järvinen.

4 tykkäystä

Peltola kakkosen laidassa tänään Veikkauksen kokoonpanojen mukaan!

2 tykkäystä

Pitää toivoa ettei Peltolan kanssa suotta hätäilty. Yksisilmäinen pelaaja häkki päässä ei välttämättä ole vahvistus…

Laine - Lajunen - Kuusela
Haapala - Järvinen - Peltola
Savinainen - Dixon - Karjalainen
Rauhala - Jasu - Heikkilä

Saravo - Elorinne
Mäntylä - Mäkinen
Kankaanperä - Plastino

Karhunen

IFKoolla vähän pyöräytetty kenttiä. Mm. Partanen villassa ja Luttinen nelosessa. Zabo kakkosen laidassa.

1 tykkäys

Hetkinen - missä 7. pakki (Bonsaksen, tai Aalto) ja Ilomäki?

Bonsaksen 7. pakki.

Bonsa on seiskapakkina.

Eiköhän siellä Ilomäki ja Jugi vielä vaihda paikkoja… E. Itseä ainakin ihmetyttää kun eivät edes reenanneet noin. Toivon toki että Jugi mukana :slight_smile:

Puuh puuh…ottaa pumpusta. Jos olis tippaakaan uskonnollinen, niin nyt olis varmaan kädet ristissä. Menis nyt kerrankin helpoimman kautta. Sellanen 4-0 johto ekaan erään, sitten hifkiä turhauttavaa kurinalaista puolustusta loppuaika. Eikö vois mennä näin, edes tän kerran? Pliis?
Sattu sopivasti vapaapäivä…vettä sataa, vois alkaa saunaa lämmitteleen. Kaljat kylmään… Koiralle korvatulpat…
Ei perkele kestä sellasta 0-0 peliä enää! Nyt reilu johto heti alkuun, joka pomppu Tapparalle. Zabo ja Aulie tulilinjalle, turhautuu ja ottaa jäähyjä! Hitto kun hifki ehti huilaan…no, luotetaan että Tappara on paremmalla jalalla liikkeellä!

1 tykkäys