Hauskoja juttuja ja tarinoita

Eipä tuo Kaapo Kähkönen - Tappara ole kaukaa haettu. Junnukisoissa Kaapon hinta nousi kohisten ja Lukko löi paremman lapun, kuin Tappara.

Talvikisojen lajivalikoimaa pitäisi ehdottomasti modernisoida, lisätä lajeja ja varsinkin niilä lajeilla missä meilläkin olisi erittäin hyvät saumat kolmen joukkoon.

Tämänkaltaisia uusia lajeja voisi olla esim:

Lumisota, värjätyllä lumella. Meiltähän löytyisi liiaksi asti pesäpalloilijoita tähän lajiin. Toki USA saisi varmasti myös kovan joukkueen finaaliin, mikä olisi sitten mahdollisesti Loppusota nimeltään.

Takinkääntö, talvitakin. Arkadianmäeltä saisi täysammattilaisjoukkueen ja maakunnista löytyisi sitten varteen otettavia akatemiajoukkueita, Kittilä on niistä kuumimpia akatemioita tätänykyä. Tässä lajissa saattaisi löytyä sellainen edustus, että jopa kolmoisvoitto ei olisi mitenkään kaukaa haettu.

5 tykkäystä

Jenkkien uusi 440 miljoonan taalan sota-alus jääny jäihin Montrealissa, kun paikallinen Saimaan kanava (St Lawerence Seaway) on menny kiinni jäätilanteen takia tammikuun 11 ja avataan uudelleen liikenteelle maaliskuussa, jolloin laiva pääsee jatkamaan matkaansa kohti asemapaikkaa eli Floridaa.

Pistää hivenen hymyilyttään mitä kaikkea talvi saa aikaiseksi.

1 tykkäys

Saksan uusilla sotalaivoilla ei ole tuota ongelmaa. Ne kun ei pääse lähtemään satamasta.

4 tykkäystä

Upeaa.

14 tykkäystä

Muistui mieleen yksi Jutin rankkari jossain oliko nyt Tampere-cupin pelissä missä Juti laukoi kiekon suoraan muikkuverkkoihin. Taisi olla sitä aikaa, kun Tapparassa sekoiltiin sinisten housujen kanssa.

3 tykkäystä

Tästä oli pakko napata kuvakaappaus! :joy::ok_hand:

25 tykkäystä

concerned beach jarno menee kyllä parhaisiin :smiley: Tää Claywoman taisi olla jo tuttu Tapparan ajoilta :smiley: Kärpät = Flies? Wtf? :smiley:

2 tykkäystä

https://tappara.co/t/jaakiekko-pyeongchangin-olympialaisissa-2018-nhl-ei-mukana/4914/300?u=koo

Ettei olympiaketju mene hassutteluista tukkoon niin otetaan tänne.

Toivon itse Verbal and ni tyyppistä sentteriä Tapparaan.

7 tykkäystä

Concerned beach Jarno !!! :muscle::muscle:

1 tykkäys

Kai tostakin joku saa vielä potkut koska suomi. :smiley:

1 tykkäys

Oliskohan sekotettu Kärppäsiin yhdellä p-kirjaimella?
Vahva mutu tuohon.

2 tykkäystä

Tuo Suomen keskimmäinen kassari myös hauska.

Tuo vitsihän oli jo siinä tuolla jossain ketjussa olevassa Nyroc City -sarjakuvassa: Oulun Kärpäset.

En mää vitsistä tiedä mutta itse käytän aika usein Kärppäset nimeä eräästä oululaisesta jääkiekkojoukkueesta.:zipper_mouth_face:

1 tykkäys

Tuolta löytyy Nyrok ja seinällä julisteessa Oulun kärpäset.

4 tykkäystä

FB kaverini Tökkärin Timon kynäilyä.

HERÄTTÄJÄT

Rimputirimputirimputi!

  • Haa! Ketäs täällä on ovikelloani rimputtamassa?
  • Hyvää päivää! Olisiko teillä hetki aikaa keskustella humalasta? Lukisisimme ja tulkitsisimme tämän mäyräkoiran kääreen sanomaa, pullojen etikettejä siteeraten.
  • Oi ja voi, nyt on vähän huono hetki, koska minulla on remontti kesken, sukukokous, teevesi palaa pohjaan ja kissalla on hepuli. Lisäksi olen juuri lähdössä.
  • Vaihtoehtonne D kuulostaa hyväksyttävältä syyltä, mutta tästä ovenraosta kysyn kuitenkin: pärjääkö ihminen mielestänne nykyisessä maailmantilanteessa yksin, ilman humalan apua?
  • Enpä tuohon osaa vastata, koska olen absolutisti. En usko humalaan.
  • Palaamme sitten joskus paremmalla ajalla. Tuossa Etiketti-lehti lukemiseksi, ajatuksia herättämään.
  • Kiitoksia paljon. Laitan sen samantien paperinkeräysläjään. Milloin muuten palaatte?
  • Viikon kuluttua, samaan aikaan.
  • Mainiota. Olen silloin suihkussa laulamassa aarioita.
  • Näkemiin.
  • Näkemiin.
4 tykkäystä

En muista milloin olisin nauranut näin paljon! :rofl: Kyseessähän on siis täysin huumorilla tehty video, joten kannattaa löysentää ranteita jo valmiiksi!

4 tykkäystä

Perjantaina tuli oltua Hartwallilla, kävelin hallin käytävällä Tappara-pipo päässä ja jossain kohtaa joku totesi mulle että “Tappara on ostojoukkue”. Kyseessähän oli siis Jokeri-fani. :joy:

13 tykkäystä

Vaalipäivän tunnelmiin

FB_IMG_1517243303041

4 tykkäystä