Visulahdesta tulikin mieleeni ”hauska” tarina.
Viimekesänä oltiin siellä vaunulla. Väkeä oli vähän, koska oli vasta kesäkuun alku.
Loppuillasta alkoi joku mies ajeleen puistoa ympäri mönkijällä kuin mielipuoli. Naapurin matkailija sai asiasta tarpeekseen ja tuli sanomaan minulle, että laittaa asialle stopin. Hän oli vahvasti humalassa. Hetken kuluttua alkaa raju sananvaihto suomeksi ja englanniksi. Sen loputtua naapurimme tulee kertomaan, että homma on hoidettu.
Noh. Mönkijämies näkee naapurimme minun seurassani ja tulee paikalle. Käy ilmi , että hän on amerikkalainen ja puiston varsinainen puutarhuri, joka heinäkuun sesongin ulkopuolella vastaa vartioinnista. Hän huutaa englanniksi, että puistossa oli varkaita joita hän ajoi takaa ja nyt koska MINÄ ja naapurini tulimme häiritsemään, nuo varkaat pääsivät pakoon. Samaan raivoon hän ilmoitti, että me voimme kerätä kamamme ja häipyä, lukuunottamatta humalaista naapuriamme ja minua, jotka poliisi tullessaan vie sitten yöksi putkaan.
Tätä selviteltiin englanniksi, minä tulkkina naapurillemme, joka ei sitä sanaakaan puhunut, koko myöhäis-ilta. Mönkijämies oli niin raivona, että omat mukulat alkoivat itkemään, vaikkeivat englantia ymmärrä.
Aamun valjettua, minäkin leirintäalueella, mönkijämies hurauttaa meidän vaunulle kertomaan, että varkaita oli käynyt ja rahaa ja kaljaa hävinnyt. Ilmoitti minun ISÄNI kanssa olevan vastuussa asiasta. Vasta kolmannen keskustelun jälkeen hänen agretasonsa olivat laskeneet siten, että hän ymmärsi, että minä ja naapurin mies emme ole sukua, minä en osallistunut koko toimintaan muuten kuin sotkettuna tulkiksi ja minä en koko aikana poistunut vaunumme läheisyydestä.
Tunnin kuluttua viimeisestä keskustelusta, hän toi anteeksipyynnön eleenä lapsille vapaaliput vesipuistoon.
Myöhemmin paikan johtajan kanssa puhelimitse käytiin asia läpi ja hän lupasi ilmaisen vuorokauden, mikäli tulemme vielä uudestaan.
Olipahan unohtumaton reissu ja torstimagneettini toimi ilmeisesti täydellä teholla. Jälkikäteen naurattaa.