Huhu: Mikiltä kesäterveisiä, laitureita kiikarissa?

Miten varma lähde tähän on?

Itse pidän lähdettä melko varmana, mutta ainahan voi erehtyä.

Selvä. Jos kyseessä on samantyyppinen pelaaja kuin Kuusela, niin tuo ylle linkkaamani Danny Kristo sopisi siihen hyvin. Kristo on 183cm rightin puolen laituri, joka on EP:n kuvauksen mukaan nopea luistelija ja jolla on hyvät kädet sekä nopeasti lähtevä laukaus. Ei tietenkään korvaisi Kuuselaa yksi yhteen, mutta voisi olla hyvä haku kuitenkin.

4 tykkäystä

Viimevuonna tehtyt Bluesin kanssa 1v kahden suunnan sopparin… Kehuja tulee ja toki parannettavaa, mistä kertoo ettei päässyt sitten lopulta pelaamaan/ lyömään itseään läpi rosteriin…

Niin pisteitä on tullut, niin maaleja kuin syöttöjä - olisi jenkki Kuusela… Mutta en tiedä tuleeko hän, vaiko joku muu.

Sehän lähtee myös pelaajasta itestään - joskos tämä Kristo haluaisi lähteä katsomaan eurooppaa ja saada yhden kaks naksua lisää, niin sitten olisi ainakin motivaatio kunnossa. Turha lähteä kalastamaan jotain 70 pisteen Pascaleita, jotka tulee vain katsomaan Tamperelaista kulttuuria.

Bonsaksen ainoa ulkomaanelävä jos ei Domia laske mukaan, vois kuvitella että niitä lienee haussa? Tai sitten ne on joulu-tammikuun täsmähankinta listalla. Viekös muuten Domin olemassaolo joukkueessa ulkomaalaispelaajan kiintiöstä paikan?

Kristolla lähestyy 250 pelin raja AHL:ssä, joka on veteraaniraja. Veteraaneja ei saa olla kuin viisi kokoonpanossa per joukkue, joten kysyntä vähenee Pohjois-Amerikassa.

2 tykkäystä

250 ottelua täyttyisi tällä kaudella tosiaan. Googletin vielä miten tuo sääntö tarkalleen ottaen menee, ja kävi ilmi ettei noita ottelumäärien täyttymisiä katsella kesken kauden. Kristo olisi siis vielä tämän kauden ajan kehityspelaaja ja ongelma olisi edessä vasta ensi kesänä.

What is the AHL’s development rule?

In the AHL, player development is a top priority. The American Hockey League and the Professional Hockey Players’ Association have the following development rule in place:

Of the 18 skaters (not counting two goaltenders) that teams may dress for a game, at least 13 must be qualified as “development players.” Of those 13, 12 must have played in 260 or fewer professional games (including AHL, NHL and European elite leagues), and one must have played in 320 or fewer professional games. All calculations for development status are based on regular-season totals as of the start of the season.

Esimerkiksi Kärppien John Albertilla on 283+9 ammattilaispeliä vyöllään, mikä osaltaan ajoi Eurooppaan.

1 tykkäys

Niin… varmasti jos laituripelaaja tulee pohjoisamerikasta, on hän todennäköisimmin 80-luvulla syntynyt. Kristokin alkaa niillä rajoilla olla, että mahdollinen. Muutenkin Mikillä hyviä kokemuksia viime vuosilta kokeneista p-amerikkalaisista.

Nuorempia (jotain “joshualeivoja”) tuskin tänne saisikaan helpolla lähtemään, kun NHL heillä tavoitteena ja lähempänä siellä.

1 tykkäys

Ok, tuota en tienyt joten kiitoksia sivistyksestä. Kristolla ei siis ole tuli perseen alla farmissa, joten voi tavoitella viellä unelmaansa. Amerikkalainen Matthew Ford on pelannut AHL:ssä 480 peliä ja kaksi viimeistä kautta AHL-sopparilla. Rightin puolen kaveri ja varakapteeni 3 viimeistä vuotta. Ikää on 31v, joten ehkä se NHL-unelma on karissut. Mielestäni on vähän toivotaan toivotaan kaveri ja luistimen liikkuvuudesta en ole nähnyt minkäälaista lausuntoa.

Hockey`s Future mainitsee, että hyvä luistelija, mutta puutteita nopeudessa.

Kristo ois kyllä sitä kuuluisaa “lääkäri määrää” osastoa. Odotellaanko taas maanantaita?

1 tykkäys

Oonkohan väärässä, mutta eihän nykyisin ole enään mitään kiintiöitä Liigassa?

Ei oo ei

Oliko seuroilla ulkkareista ns. herrasmiessopimus? Lakihan periaatteessa kieltää kiintiöt, joten missään liigan säännöissä sellaista tuskin voi olla.

Noin 10 vuotta sitten oli voimissaan, että max 4 pelaajaa kokoonpanossa. Viime kaudella SaiPalla oli rosterissa 8 ulkomaalaista + yksi junnu. Eli ei ole enään voimissaan.

Voi kyllä tosiaan olla, että Kristo ei vielä Eurooppaan lähde, vaikka Haulan kanssa golf maistuukin (linkki miehen twitter-tilille). Oli kuitenkin varmasti aika lähellä päästä kokeilemaan änärissä ja halunnee sen kortin katsoa loppuun saakka, kun kerran yli-ikä ei vielä paina.

Tuolla Free Agent -listalla on aika monta potentiaalista nimeä, mutta mikäli kyseessä on jenkki, joka on tahkonnut hyviä tehoja jo useamman kauden ajan (kuten SeukkaSalama kirjoitti), vähenevät vaihtoehdot aikalailla. Luulisi, että Mikki myös ensisijaisesti hakee rightin puolen pelaajaa. Matthew Ford voisi olla nimenä Kristoa todennäköisempi.

Jos näin tarkkoja tietoja on, niin miksi ei voi nimeä heitää ilmoille??

Mitä tarkkoja tietoja?

Kun on spekuloitu ja haaveiltu niin:

Kyllähän tuosta ainakin näkee että Kristo on pelimiehiä ja omaa hyvän vedon joten tervetuloa jos hän on tulossa :smiley:
Vertailuna A.Gagnon AHL:ssä 0.5 PPG, Kristo 0,65 PPG

Joko kohta ?
Viikkoa on jo menty hyvän matkaa.

Joku täällä kyseli, miksi en paljasta kyseisen pelaajan nimeä, mutta se johtuu siitä, että en tiedä sitä. Puhe oli, että suunnilleen viikon sisällä julkaistaan AHL:ssä kelpo tehoja tehnyt Kuuselan “korvaaja”. Tämän verran minä tiedän. Voi olla, että julkaistaan vaikka vasta ensiviikolla tai sitten jo huomenna. Jotain varmaan vielä sopimatta, kun ei ole julkistettu.

6 tykkäystä