Huhu: Mikiltä kesäterveisiä, laitureita kiikarissa?

Voinemme muuten tulla näistä huhuista siihen päätelmään, että koska ainoastaan laitureita haetaan, tulee Tappara todennäköisesti lähtemään kauteen sentterinelikolla Lajunen, Järvinen, Ilomäki ja Jasu (varalla Rauhala, Honkanen). Näin ollen Miksan pelipaikka näyttäisi vakiintuvan keskelle viime kauden laiturikokeilujen jälkeen. Vaikutti kyllä siltä, että hänen avunsa tulivat paremmin esille sentterinä, jossa kuitenkin pääsee pelaamaan enemmän kiekolla ja rakentamaan peliä paremmin.

1 tykkäys

Tästä herää kysymys, miksi Kristo ei ole ikinä onnistunut änärissä. Videolla häntä kuitenkin hehkutetaan niin paljon.

Jos nyt oikein @Paarma :ksi aletaan, niin Kristo tykkää Facebookissa kolmen jääkiekkoilijan sivusta. Yksi näistä on Pelicansissa pelaava pikkuserkku Ben Blood, toinen on juuri IFK:hon siirtynyt Joe Finley ja kolmas sitten phillyn tähti Claude Giroux. Lisäksi pelailee vapaa-ajalla Haulan kanssa golfia. Voinee siis sanoa, että ainakin kontakteja Suomeen on :smiley:

Ei onnistunu Gagnon ja Kontiolakaan änärissä vaikka kelpo pisteitä AHL:ssä. Ja samanlaisia esimerkkejä on varmasti lisää jos jaksais muistaa. Eli ei vaan sovi NHL kaikille. Voihan taustalla toki olla muutakin mutta tuskin mitään asennevammoja kun on kuulunut kapteenistoon :smiley:

Täytyy muistaa, että viimeisimmällä visiitillä Kontiolan muistaakseni kesäharjoittelusta saama selkävaiva/vamma kariutti miehen NHL haaveet.

Pienestä on kiinni, että olet oikeassa paikassa ja vielä terveenä. Kilpailu on kovaa ja armoa ei tunnetusti anneta ja tunneta rapakon takana.

1 tykkäys

Laitureita haetaan laiturilta,koska Mikki on lomalla ja mökillä. Ja tää o iha 100% tieto.

Tosin niin oli viime kesänäkin lomalla samaan aikaan, ja silti tuli Savinainen remmiin.

Näytti Kristo twiitanneen myös ikätoverilleen ässä-Mullanelle.

AHL äijistä ainakin M. Ford on näemmä nyt tehnyt sopparin ens kaudesta GR Griffinsiin. Kaverini veikkaili eilen Aaron Palushajta Tapparaan, kun oli kuullut hallihuhun AHL-laiturista. Ei se mitään mistään tiedä, mutta väitti tuon hakevan taas euroopasta pelipaikkaa vuoden AHL reissun jälkeen.

Haula on huomenna vieraana Suomi Areenassa, onkohan ottanut Kriston mukaan… (No joo, Haula varmasti viettää kesän kotiseudullaan Porissa, jossa SA:kin on)

Katselin itsekin aiemmin Palushaj:n statseja ja siinä olisi jopa vielä Kristoakin kovempi nimi. Miehen pistekeskiarvo AHL:ssä on huimat 0,70 ja vyölle kertynyt 68 NHL-peliäkin. Kyseessä on niin ikään nopea käsistään taitava rightin puolen laituri. Pari edellistä kautta eivät ole menneet aivan putkeen, mutta olisi kyllä silti todella kova nimi Liigaan.

Fordin suhteen spekuloinnit voi siis lopettaa.

Olisko tää Aaron Palusjah se huhuttu KHL hyökkääjä jota huhuttiin loppukaudeks tapparaan?

1 tykkäys

Tuskin, ei pelannut viime kaudella KHL:ssä, ja eikös se nimenomaan ollut että tulee KHL:stä.?

Palushaj tosiaan pelasi viime kauden AHL:ää. Muistanko oikein, että välillä huhuttiin “KHL-pelaajaa” ja välillä myös pelaajaa p-amerikasta tjsp… Nämä määritelmät Palushaj täyttäisi periaatteessa molemmat. Taitaa olla kyllä vähän hakemalla haettua :smiley: Palushaj tuntuisi kyllä jopa liian kovalta nimeltä Liigaan. Toki kuten sanottua, kaksi edellistä kautta ovat menneet hieman penkin alle. Mutta vain hieman.

1 tykkäys

Tämän ketjun olisi muuten voinut nimetä kipinävahtia mukaillen esimerkiksi “laiturivahdiksi” ja kuvituskuvaksi sopisi Mikki laiturilla kalassa :joy:

4 tykkäystä

Eiks nää kipinät ollut vähä suojeltuja adminien toimesta? :wink: Ei niitä turhan usein suo aloittaa :wink: Sitä paitsi mä ainakin haluan olla vielä mestaruussaunassa. Tästä voisi jatkaa jossain toisessa ketjussa, mutta kuinka seesteisesti / kuumeisesti muut odottavat ensi kautta? Itsellä on kohtalaisen levollinen olo, mutta ei ainakaan itseä tule mestaruus pitämään poissa hallilta. Kohta kyl taas kelpaa istua tuttujen heppujen kanssa syysiltaa hallilla :slight_smile:

3 tykkäystä

Kauden aikana tehdään työt perusteellisen kaavan mukaan ja valvotaan kipinässä/Tampere-Pirkkalan aulassa/toimistolla. Kesällä sitten odotellaan rennosti mestaruussaunassa mitä kesäterviisiä Mikillä voisi olla syssyä varten. Eli juuri kuten @peterra arvelee.

2 tykkäystä

Juu onhan se parempi löylytellä kunnolla nyt, kun ei näitä mestaruuksia kuitenkaan ihan joka vuosi ole tullut.

Täytyy muuten todeta, että myös esimerkiksi Pelicansissa viime kaudella pelanneella Ryan Potulnyllä on AHL:stä pistekeskiarvo 0,72 ja 126 pelattua NHL-peliä, joten ei kai Palushaj aivan mahdotomuus olisi. Palushaj on myös ylittänyt kirkkaasti 260 (ja myös 320) pelatun ammattilaispelin rajan, joten pelipaikka voi olla AHL:ssä tiukilla.

Oliko potylny sitten maagisen kova viime kaudella? Vai oliko vain huono joukkue? Sitä vain, että palushaj tehny keskiarvoon hyvin pisteitä samaa kuten poty, mutta ei ne pisteet aina kerro totuutta.

Toki odotan itse lähtökohtaisesti 0,50 ylöspäin olevaa ahl tummatukkaa.

“Palahailla” oli aika karmea miinus saldo viimekaudella.

Ahl:ssä ei tulosketjut, jos niin mitkään ketjut, kauheasti puolusta. Se on sellainen maalintekopeli siellä , eli ajatus enemmän maalinteossa kuin muissa taktisissa elementeissä. Voipi olla , että näillä maalintekijöillä on siksi nuo +/- tilastot hiukka heikkoja.

No Potulny teki viime kaudella varsin kelvolliset 36 pistettä, jolla hän oli Pelicansin paras pistemies ja sijoittui runkosarjan pistepörssin sijalle 21. Toki nuo pistekeskiarvot ja NHL-pelit eivät suoraan kerro siitä, miten hyvin pelaaja sopeutuu suureen kaukaloon ja joukkueen pelitapaan, joten hieman arpapeliä se aina on.

Palushaj:n joukkue Lehigh Valley Phantoms oli viime kaudella Atlantin divisioonan toisiksi viimeinen ja itäisen konferenssin neljänneksi viimeinen eli aika heikossa joukkueessa hän pelasi.

Nyt äkkiä linkitetään potulnyn highlights-videot tänne ja mennään kattoon onko mies jo laskeutunu Leinosen laiturille. Tai kenties tykkää hengailla jossain laiturin alla jonkun pelurin kanssa joka on joskus kuullut tapparasta. Huhuja joo, mutta homma lähtee aina ihan laukalle kun joku vähänkään heittää arvausta ilmoille

Eikös se vähän niin kuin ole näiden ketjujen tarkoituskin? Spekulointi siis. Kesällä ei juuri muuta ole lätkän suhteen tehtävissä. Karhukin vaan poimii mustikoita.

2 tykkäystä

Mielummin tänne läppää ja Highlights videoita jostain spekuloiduista pelaajista kun että ollaan ihan hiljaa ja tapetaan tää foorumi.