Huhu: Sebastian Repo Tapparaan 2016-17?

Ei ihan kuulu tähän ketjuun, mutta onpa taas huhuja ens kaudeksi Tapparaan. Konna, EJ, Kärki, Malinen, Virta ja Repo. :muscle:

8 tykkäystä

Kertonee muuten myös jotain potentiaalista, kun Jatkoajassa Pelicans-fanit toivovat saavansa tyyliin Rantakarin tai Kemiläsen vaihdossa, jotta suostuisivat Revosta luopumaan. Not gonna happen! :money_mouth: :sunglasses: :mikki:

2 tykkäystä

Loukkaantunut Tuhkanen voidaan antaa takaisin, jos haluavat. :slight_smile:

8 tykkäystä

Mutta valitettavasti väärin pädetty. Nimen voi taivuttaa molemmin tavoin ja lopulta henkilö itse päättää oikean taivutusmuodon.

Repo olisi mielenkiintoinen lisä. Peruspelaamisessa paljon tekemistä, mutta sitä maalinteon taitoa ilmeisesti löytyy. Tai ainakin kova laukaus. Viime kaudellahan pelasi ymmärtääkseni jonkin verran ylivoimassa viivamiehenä ja vasemmalla ampujana. Olisi paikka myös Tapparan toisessa ylivoimassa Ilomäen tilalla.

Silti sikäli oikein, että kukaan ulkopuolinenhan ei oikein voi tietää, miten kukin haluaa nimeään taivutettavan. Siksi parempi kun käyttää varsin selkokielistä ohjetta, jonka mukaan erisnimet taivutetaan ihan samalla lailla kuin normaalit sanatkin, eli tässä tapauksessa menisi sillä revolla.

Mun mielestä paljon mielenkiintoisempi ja tärkeämpi aihe kuin tehdä fantasiaketjuja, mihin kaveri sovitettaisiin!

2 tykkäystä

Liigassa kun ei vaihtokauppoja harrasteta, niin aivan sama mitä Pelsu-fanit haluavat. Revon vahvuudet ovat ylivoimalla, joten ilman muuta sinne on päästävä pelaamaan jos Tapparaan tulee. Kilpailua niistä paikoista tosin riittää.

Joku voisi selvittää haluaako Repo olla “Repon” vai “Revon” :laughing: Pääministerimme halusi, että hänestä käytetään p-versiota.

Mielestäni hyvinkin asioista perillä oleva kirjoittaja Arsi Haakana sanoo jatkoajassa ettei pelsut ilmaiseksi Revosta luovu…tarkoittaakohan että maksamaan joudutaan, vai että vaihtokauppa tulossa? En itse kyllä keksi mihin pelaajaan vaihtaisin Repon…ideoita kenelläkään?

@Vasyneet_Kadet, @axe, @Andy: Mä vastasin jo aiheeseen vapaassa keskustelussa, mutta laitetaan tännekin. Joku on jo selvittänyt, kuinka nimi Repo taipuu. On olemassa ihmisiä, jotka työkseen selvittelevät suomen kieleen liittyviä asioita. Tähän asiaan liittyen he soittelevat harvinaisia sukunimiä omaaville ja kysyvät, miten sukunimensä taipuu. Ilmeisesti Revon suku taivuttaa nimensä yleiskielen mukaisesti, joten poikkeusmuoto ei ole sallittu. Pilkunviilausketjussa on linkki Kotimaisten kielten keskuksen palveluun, josta sukunimien oikeat taivutusmuodot voi tarkistaa.

Keskitytään tässä ketjussa juurikin sovittelemaan Repoa kakkosylivoimaan laukojaksi. :slight_smile:

4 tykkäystä

Heikkilä voisi olla yksi vaihtoehto. Vaikuttaa siltä, että hän ei ole Liigassa lunastamassa sitä potentiaalia, mitä seura hänestä odotti ja toivoi hankintahetkellä.

En tosin tiedä, haluttaisiinko hänestä luopua tai olisiko Pelicans hänestä kiinnostunut.

Edit:

Näin itsekin Jatkoajassa lahtelaisille vastasin.

Heh. Eikös Matikainen ja Nurminen ole pojan jo laittaneet pois ainakin Pelicansin ryhmästä. Ei kai tuosta nyt mitään maltaita tarvitse maksella.

Jos siis on tulossa.

Pakko vielä sanoo. On mukavaa kun täällä palstalla alkaa kuhina ja itsekkin päässä pyörittelee uusia ketjukoostumuksia ja into vaan ensi viikkoon kasvaa :slight_smile:

1 tykkäys

Eiköhän Pelicans tuosta ainakin jonkinlaisen rahallisen hyvityksen sopimuksen purusta saa. Ei kai sielläkään olla niin kujalla, että tämän tason talentista luovutaan ilmaiseksi. Tuskin mistään jättisummista kuitenkaan on kyse.

Mitenkäs ketjut sen jälkeen? Ykköstä on ainakaan turha lähteä rikkomaan. Toisaalta siinäkään ei olisi järkeä, että kakkosessa olisi kolme leftiä ja kolmosessa kolme rightia. Eli voisiko kaikkien kunnossa ollessa

Haapala - Lajunen - Karjalainen
Savinainen - Järvinen - Repo
Peltola - Ilomäki - Nurmi
Röymark - Jasu - Rauhala

Repo ottaisi paikan myös kakkosylivoimasta.

6 tykkäystä

Repo on lainalla Peliitoissa marraskuun puoliväliin siirtotietojen mukaan. Olettaisin Pelikaanien luopuessa hänestä että palkanmaksu siirtyisi uuteen seuraan mutta ei sinne Lahteen vartaassa kypsytettyä porsasta tarvi lisukkeeksi toimittaa.

Vaikee alkukausi ollut, mutta on lupaava. Todennäköisesti loppukaudesta voidaan puhua jo ryöstöstä.

Onko pää mennyt hieman jumiin parisuhderintamalla syntyneiden sotkujen takia, mene ja tiedä?! Alkukaudesta oli 5-7 peliä ykkösessä ja yv vastuutakin tuli, muttei tehoja. Itse näin hänet siikosen ja Iikan ketjussa, olisikohan pelin tai pari siinä vetänyt. Kaveri puhui että ensimmäinen maalintekijätalentti pelsuille pitkään aikaan ja heti tulokaskauden jälkeen ulostetaan. Ihme homma.

1 tykkäys

Jatkoajan Pelikans-keskustelussa sai kuvan että nöyryyttä puuttuu ja tekee “junnu” virheitä. Olis vissiin hiukan notkuvalla sillalla Peliittoihin pistetty. No keskustelupalstam juttujatiedä niistä.
Jos siirtyy tänne niin tullee Pelikaanien palkalla mutta eikö Pelikaaneille joudu maksamaan vielä 22 Liigapeliä kasvattajakorvausta…öööö 500 euroa peli? Jotain yli kymppitonnin.

Mielenkiintoinen haku
Toivottavasti vähintään 1-1 tai 1-1-1

Tapparasta tuskin löytyy halukkaita pelaajia menemään Lahteen, kaikilla on kuitenkin oman taitotasonsa arvoinen rooli tällä hetkellä, joten rahaa Lahteen menee jos jotakin. Summasta on vaikea sanoa.

Kappas sinne Pelsujen osioon jatkiksessa ilmesty kaverit jotka alkoi löytämään vikoja Revosta. Muistellaan mitä kaikkea Laineesta puheltiin niin todella nopeeta Tapparan ammattitaitoinen valmennus pisti pojan ruotuun. Toisin kuin Pelsujen pukukopissa niin Tapparassa ei riehuta ilman paitaa moottorisahan kanssa. Eiköhän ne puhutut c-junnutason virheet lopu todella nopeaan meillä!

1 tykkäys

Miten ois Niko Tuhkanen Lahteen? Onko loukkaantuneena vielä vai mitä? Jokatapauksesa olisi Repo hyvä hankinta Tapparalta, 3v soppari vaan kouraan, kyllähän Repo on potenttiaalinen pelaaja ja viime kauden 15+13 ovat hyvät tehot.