Ilveksen tulevaisuudennäkymät

Tässä kun on seurannut viime vuosina Tapparan taistelua finaaleissa niin ymmärtää miten kaukana ilves on yhtään minkäänlaisesta menestyksestä.

Ei siinä yksi Kivi kesää tee vaan koko organisaation pohjalta huipulle pitää olla kunnossa. Jos joku osa-alue sakkaa ei kärkipaikoille ole mitään asiaa.

Tällä nykyisellä puuhastelun asteella veikkaan Ilvekselle vain lisää katkeroituneita faneja jotka keksivät mitä ihmeellisempää tempauksia.

Jos joku keksii tällä palstalla edes lähellekään jotain yhtä typerää mitä nyt olemme saaneet lukea lehdistä ipa fanien toimesta niin ehdotan elinikäistä kieltoa palstalle.

5 tykkäystä

Tuskin Ilves voi unelmoida menestyksestä ennen kuin koko taustaorganisaatio omistajasta lähtien on vaihtunut. Kovilla tekijöillä Ilveksellä olisi kaikki mahdollisuudet myös menestykseen, kuten Tapparalla. Ilveksellä on hyvä juniorituotanto ja iso fanipohja ja kotihalli (= tuloja enemmän kuin Liiga-joukkueilla keskimäärin, jos tuote on kunnossa). Näiden varaan olisi hyvä rakentaa, mutta seurajohto on tyrinyt vuosikausia. Sääli sinänsä - vahva paikallisvastustaja olisi uskoakseni myös Tapparan etu. Kaupungissa olisi vieläkin parempi pöhinä kiekon ympärillä.

Onneksi Tapparaan saatiin aikanaan kova kiekko- ja talousmies Mikki Leinonen, jota voidaan kai eniten kiittää Tapparan menestyksestä tällä vuosituhannella.

9 tykkäystä

Näinhän se valitettavasti on. Ilves myös onnistuu harvinaisen kovalla prosentilla romuttamaan oman työnsä johonkin täysin käsittämättömään ratkaisuun. Viime kausi oli jälleen parin seesteisemmän kauden jälkeen oikein megaluokan toppi floppi puuhastelun saralla. Nuo kevään valmentajapelleilyt ainoastaan söivät uskoa tulevaisuuteen ja Tuokkolan potkut tulivat aivan väärään aikaan suhteessa siihen, mitä olisi ollut pelastettavissa.

Totta kai vuosien hölmöily johdossa aiheuttaa sen, että Ilves saa myös roppakaupalla mediapainetta päällensä, jota ei osata käsitellä. Tuokkolankin potkut tulivat lähinnä mediapaineen vuoksi ja ylipäätään kyky käsitellä mediaa on Ilveksessä aivan lapsen kengissä. Fanitkin jaksavat Ilveksessä painetta lyödä pönttöön ihan kunnolla. Vannetta kiristää aivan hulluna ja pelkästään yhden asian laittaminen kuntoon ei vielä riitä. Ilves tarvitsee kokonaisuudessaan uudenlaista osaamista, mutta ennen kaikkea organisaatio tarvitsee malttia.

Talousluvut menevät aina vain synkemmiksi, kun realismia on se, että jokainen temppu on pakko tehdä, jotta pelastetaan edes jotain. Viime kausi oli täydellinen mahalasku, kun Ilves yritti kaikenlaisilla pikatempuilla tuoda edes jonkin verran maksavia asiakkaita halliin. Siihen nähden, kuinka huonosti Ilves on asiansa hoitanut, tuo fanilauma on aika poikkeuksellinen. Paljon siellä halutaan, mutta kun pelkkä halu ei riitä, pitäisi löytää osaamistakin. Päälle vielä nuo kaikki tahot, jotka estävät osaamista toimimasta niin soppa on valmis. Kaikki toimitusjohtajavaihdokset jne. kun ei valita parasta vaan sopivin ja aina tämä sama touhu jatkuu ja jatkuu.

Pikkusieluiset ihmiset organisaatiossa eivät yksinkertaisesti kestä sitä, että joku ulkopuolinen tulee sanomaan, että tämän ja tämän on muututtava. Mieluummin vaihdetaan äijää kunnes mitään ei oo jäljellä. Virolainenkin taisi tunkea kätensä väärään pensaaseen, kun sai heti lähteä.

1 tykkäys

Leinonenhan antoi tähän liittyen hyvän ilmaisen vinkin Ilta-Lehden haastattelussa:

  • Meillä (Tapparalla) on hyvä omavaraisuusaste ja tase kunnossa. Toki menestys helpottaa taloutta, mutta mitään ei synny ilman suunnitelmia ja pitkän ajan strategiaa. Monessa toisessa seurassa poukkoillaan sinne tänne ja vaihdetaan heti ihmisiä, jos tulee huonoa tulosta. :mikki:

Ensin strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma kuntoon ja pidetään siitä kiinni. Kaikkea ei voi korjata yhdellä kerralla, mutta vähän kerralla saa kaiken korjatuksi, kun on aikaa ja päämäärä selvä.

Eiköhän Ilvestä ole nyt “pöllyytetty” viimeaikoina ihan tarpeeksi ja toivottavasti viimeisimpänä yrittäjänä Kivi saa ohjattua seuraa oikeaan suuntaan…

Kivi voi ja todennäköisesti pystyykin laittamaan urheilupuolta kuntoon, mutta ihmeitä ei Kivikään tee. Kivi pystyy todennäköisesti jonkin verran oikaisemaan kurssia ja ei se nyt mahdotonta ole, että pystyisi suoristamaan koko kallistuvan laivan. Resurssit ja niiden käyttö vaan on Ilveksessä heikkoa ja toisaalta organisaatio ei ulospäin oikein tällä(kään) hetkellä vaikuta miltään “pitkän jänteen projektilta.” Ilvestä testataan vasta sitten, kun Kivi ajautuu ensimmäiseen tappioputkeen. Kuinka paljon Ilveksen johdolla on todellisuudessa malttia ja onko sitä oikeasti?

Uskoin, että Ilves olisi noista kaikista valmennuspelleilyistään ottanut opiksi ennen Tuokkolaa, mutta niin se pitkäjänteinen suunnitelma ja usko vaan loppui silti kesken.

Juurikin samaa mieltä… Mutta ihan siis Kiven kannalta tuota toivoin ja samalla Ilveksen tulevaisuuden. En tiedä mitä Tuokkola oli tehnyt kenenkäkin muroille, kun lähtö tuli?

Vai oliko Tuokkola sittenkin vähän turhan mukava valkku, joka sopeutui vallitsevaan tilanteeseen, kun olisi tarvittu joissakin tilanteissa vähän sitä vakavampaa…piip. Kivellä on hiukkasen enemmän särmää, mutta riittääkö se?

Tosin isot suuntaviivathan pitäsi vetää ylemmässä johdossa ja tähän valmentajat eivät pysty vaikuttamaan kuin omissa rajoissaan. Sieltä sen laivan kurssin kääntämisen pitäisi lähteä ohjatusti liikkeelle eikä vain poukkoilla joka saarelle oman aarteen perässä.

Kivelle on annettu nyt isompi vastuualue valmentamisen ohella ja saa nähdä, että onko tämä oikea päätös… Vaarana on, että paras myötätuuli hukkuu suoritettavien tehtävien määrään.

Aika näyttää, että onko nyt löytynyt ratkaisu tekemiseen vai vedetäänkö taas “lankkua” jo laivan kylkeen valmiiksi ja tarjotaan jälleen jollekin matkaa sille kuuluisalle autiolle saarelle :smirk_cat:

(Ei olisi pitänyt katsoa kolmea jaksoa Black Sailsia putkeen…)

Ilvekselle voi tälläkin venkoilulla tulla satunnaista menestystä, joka ei perustu mihinkään pitkäjänteiseen strategiaan. Tuo viime kauden esitys kokonaisuutena oli sellainen, että se romutti sen kolmen vuoden projektin, joka Tuokkolan ympärille oli rakennettu. Nimenomaan näytti jo siltä, että Ilveksessä olisi kirjattu menneisyyden virheet kalenteriin ja todettu, että ei me lähdetä toistamaan.

Viime kausi palautti samalla kaikki vanhat kysymysmerkit takaisin:

  • Ensimmäinen kysymys on aina se, että mikä on se pitkäjänteinen strategia, johon Ilveksen johto nyt nojaa? Mikä on kahden vuoden, kolmen vuoden tai viiden vuoden visio? Ja kuinka vakaasti tähän visioon on lähdetty oikeasti. Ilves teki todella typerästi, kun se salaa julkisuudelta hautasi “viire viidessä vuodessa” -projektinsa. Projekti sinänsä oli “tahditon ja mahdoton”, mutta siinä oli selkeä aikajänne ja päämäärä. Tästä strategian muutoksesta ei kerrottu tärkeimmille sidosryhmille mitään eikä ulospäin ole myöskään kerrottu mitään 2-5:n vuoden uutta strategiaa.
  • Mikä on Karri Kiven luotto ja kuinka pitkään projektiin Kiven tulisi sitoutua? Huomatkaa, että myös Tuokkola näytti näennäisesti saaneen Ilveksessä toimiston ja johdon luottamuksen, mutta vaikeilla hetkillä luottamusta ei osoitettu mitenkään. Tuokkola olisi tarvinnut reagointikykyistä toimistoa, joka olisi löytänyt edes jotain, kun kaikki pelaajat loukkaantuivat. Tällaista nojaa Tuokkolalla ei ollut ja luulen, että sellaista nojaa ei saa myöskään Karri Kivi.

Kivi olisi nimenä ollut sellainen, että pelkästään Kiven nimellä olisi palautettu tälle kaudelle 75 %:a uskottavuudesta. Ilves tyri tuon Kiven lukeman johonkin 25 %:n tietämille sillä, että se sekoili koko loppukauden valmentajiensa kanssa. Tuokkolan tilalle otettiin joku, joka halusi tulla. Mikä oli Heikkilän osuus asioihin ja mihin strategiaan Heikkilä kuului? Heikkilä ei edes ole millään pelitavallisella jatkumolla Tuokkolaan saati sitten Kiveen. Tältä osin vaihdos Tuokkola → Kivi olisi ollut loogisempi kuin tämä nähty “tyhjä välivaihe”, joka ei perustunut mihinkään.

Jos Ilves olisi ollut “aidosti” järkevä ja ulospäin uskottava, se olisi tehnyt kuten HPK. HPK antoi potkut Arvoselle ja korvasi Arvosen pelitavallisesti paremmin organisaation näköinen herra tuli lyhyeksi hetkeksi HPK:n valmentajaksi (Olli Salo) joka pystyi luomaan toimintapohjan samalla pelitavallisella jatkumolla operoivalle ensi kauden valmentajalle. Ilves olisi voinut tehdä helposti saman ja ottaa omasta valmennusportaasta ukon päävalmentajaksi kuten Sami Hirvosen, joka olisi istunut Tuokkolan ja Kiven välimaastoon paremmin kuin meritoitunut KHL-valmentaja, jolla ei ole mitään pelitavallista yhteyttä Ilvekseen saati mitään annettavaa organisaatiolle. Mitä Kari Heikkilä tuli tekemään? Ilveksen tilanne oli aivan mahdoton ja jo lähtötekijöissä oli selvää, että Tuokkolan potkut eivät enää playoff-paikkaa pelasta.

Ilves onnistui satumaisen lyhyessä ajassa tekemään kaikki amatöörimäiset virheet, jotka vain ja ainoastaan korostavat Ilveksestä puuhastelun kuvaa. Tehtiin jotain, kun piti tehdä jotain, mutta sekin jokin ei ollut millään tavalla liitettävissä mihinkään lyhyeen tai pitkäaikaiseen strategiaan. Ei nämä asiat ole tähtitieteellisen vaikeita, mutta Ilves on tehnyt niistä itselleen todella vaikeita. Sääliksi käy jokaista fania, kun tuota sirkusta joutuu seuraamaan. Leinosen 2011-2012 puuhastelu sentään meni ihan aidosti välikaudeksi. Leinonen ei yrittänyt tehdä koko kauden päättömiä hankintoja ja vaihdella valmentajia, kun tiesi, että ei sillä tule kuin lisää lunta tupaan. Leinonen teki silloin oikean analyysin ja jätti kaikki rahat seuraavaan kauteen.

Ilves tavallaan söi noilla kevään siirroillaan tuhottomasti rahaa ja uskottavuutta, jonka lopullinen vaikutus tilikauteen lienee taas n. -600 000 €.

1 tykkäys

Kivi oli myös tilanteessa että pakko saada jostain valmennuspesti tai sitten siirtyä muihin hommiin vaikka kommentaattoriksi. Se että herra on Ilveksessä eikä Kärpissä on minulle iso ihmetyksen paikka…epäilen vahvasti ettei Junno juurikaan ollut kiinnostunut.
No hommaa riittää kyllä naapurissa laaja-alaisesti, Heikkilähän sai organisaation uskomaan ettei fysiikkavalmennus ollut ajantasalla. Eli apuvalmentaja hoitaa myös fysiikkavalmennuksen ja kun sopeuttamisessa ollaan vauhdissa niin pelaajakoordinoinnin, ehkä jopa seuran urheilutoimeakin. Enään puuttuu joku projekti xxx siihen kylkeen yy vuodessa. Tuskin sopimustilanteessa oli ihan näin kattavaa tarjotinta nokan edessä.

Meidän Mikin vinkki oli jossain jutussa millä homma toimii Tapparassa. Naapuriseurassa on nyt nimekäs valmentaja mutta valmennusryhmä on jo kyseenalaisemmassa tilanteessa saati edelleen puuttuu se osaava johto joka tukee toimintaa.

Naulan kantaan :hammer:. Ainakin ulospäin näyttää juuri tältä, eli koutsille on luottamusta tasan niin pitkään kun sarjataulukko näyttää siedettävältä, mutta ongelmien kasaantuessa alkaa taustajoukkojen suhmurointi. Kari Heikkilä oli vapaana ja kiusaus tuoda “oma mies” penkin taakse osoittautui liian suureksi. Karri Kiven suojakilvet tosin ovat Tuokkolaa kestävämmät, koska hänellä on parin mestaruuden verran näyttöjä.

Nyt heillä on valmentaja joka on huhujen perusteella Suomen pelaajistolle mieleinen. Kassa ei kuitenkaan anna myöten kilpailukykyisen joukkueen rakentamiseksi. Ilves on onnistunut takomaan hirmu tappiot, vaikka paperilla tarkasteltuna joukkue ei voi olla erityisen kallis.

Järkevintä olisi varmaan aloittaa nöyrästi nuorella ja halvalla, mutta potentiaalia omaavalla joukkueella, jonka pelaajistoa Kivi työstää paremmaksi. Näin saadaan kasvatettua joukkueelle perusrunko. Sitten asteittain lisää panostusta ja vahvistuksia vuoden ja kahden päästä.

1 tykkäys

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Ilves roster 2016-2017

Sanotaanko näin Ilveksen asioista ehkä vähän liikaakin tietävänä, siellä ei todellakaan ole asiat hyvin. Mm. sponssihankinnoissa ollaan siellä epäonnistuttu täydellisesti ja taitaapa 2017 olla taas edessä rahoituksen hakeminen.

Taloudellisessa mielessä asiat eivät ole hyvin vaan karsealla tolalla, se on selvää. Akuutin kassavajeen merkit ovat olleet ilmassa läpi kevään. Vaan niin kauan kun taustajoukot työntävät kolikkoja pajatsoon, ei Ilves kaadu. Rosteriketjussa kommentoin vain pelaajasopimustilannetta, joka on tosiaan ihan ok kaudelle 2017-18, mutta pidetään ne tosiaan sillä puolen ja maalataan täällä laveammalla pensselillä.

Ilveksellä on jälleen uusi mahdollisuus Kiven myötä. Hän oli huippuvärväys ja lottovoitto, ja on tuonut jokusen oman luottomiehensä mukanaan. Ilves saa avainhenkilöiden myötä aimo annoksen uskottavuutta, urheilullisuutta ja uutta henkeä. Jos lumipallo lähtee pyörimään oikeaan suuntaan, ei Ilveksen tilanne ole täysin lohduton. Hyviä junnuja on tulossa nuorten mestareista ja niin edelleen.

Melko akuutista kassavajeesta kertoo, että tuota Ulkojäät -tapahtumaa on aktiivisesti markkinoitu vielä viime viikollakin. Näillä ennakkomaksuilla yritetään paikata kevään ja kesän heikkoa kassavirtaa. Tosin väittäisin ettei kovin montaa lippua enää tähän aikaan vuodesta tuohon tapahtumaan saada myytyä.

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Ulkojäät 2016 Sorsapuistossa 16.-17.12.2016

Yrittäkääs vähän pysyä ketujen aiheessa ja aiheissa. Ulkojäille on oma ketjunsa. Hakutoimintoa (oik.ylhäällä) saa käyttää.

Toivon todella, että naapuriseura ei ole kaupungille 2m€ pystyssä mm. hallivuoroista, kuten huhu kaupungilla liikkuu. Toivottavasti Kivi tiesi mihin lähtee, eikä hänelle ole annettu väärää infoa seuran tilanteesta.

2 euroa vielä ymmärtäisi, mutta jos puhutaan 2 miljoonasta, niin luku on niin iso, että väistämättä tulee mieleen, että kyseessä oleva juttu on suoraan hevosmiehen tietotoimiston vieressä olevalta isolta haisevalta tunkiolta.

Kahdensadan tuhannen hallivuokravelan ymmärtäisin, eikös IHOY:llä ole myös A-junnut eli kaksi joukkuetta käyttää Haka1 ja harjoitteluhalleja sen kymmenen kuukautta viispäivää viikossa. Tuo 2 miljoonaa on varmaan velat sinne sun tänne.

Hyviä kirjoituksia täällä, erityisesti nimimerkeiltä @peterra ja @iceman.

Kivi tuo uskottavuutta urheilupuolelle. Ammattimies ja ainakin pitkin kevättä laukomissaan kommenteissa aikoo selvästi nostaa nykyistä vaatimustasoa. Tappioputki - edes pidempi sellainen - tuskin horjuttaa hänen jakkaraansa.

Ilveksen ongelmien ydin ei kuitenkaan ole ollut valmentaja, vaan sisäinen sekavuus. Seuran toiminnassa mukana olevat (sekä ympärillä pyörivät) tahot ovat jakautuneet kuppikuntiin. Sisäisiä ristiriitoja on toisinaan puitu median kautta. Talous on myös todella huonossa jamassa.

Vaikea nähdä miten Kivi onnistuisi tuon puolen korjaamaan. Pelkässä valmentamisessakin on taatusti riittävästi tekemistä. Aika näyttää.

Itsellä vähän sellainen mielikuva, että Ilves pelaa upporikasta ja rutiköyhää Kiven kanssa. Mikäli sijoitus heti alkukaudesta on hyvä, (maksavat) katsojat löytää kauden aikana halliin ja Ulkojäät onnistuu niin Ilves saa tehtyä hyvän tuloksen. Se taas saattaa herättää kiinnostusta uusien sponsoreiden keskuudessa.

Jos taas toisaalta peli ei kulje, Ulkojäät ei myy ja tulee muutama muu vastoinkäyminen niin hyvää yötä.

Toisaalta kun laskee paljonko Ilves on tehnyt tappiota viimeisten vuosien aikana niin ei niitä velkoja makseta yhden, kahden, tai edes kolmen hyvän kauden tuloksesta.