Ilveksen tulevaisuudennäkymät

Näin kirjoittaa nimimerkki Kunto jatkoajassa,

"Tämä veroepäselvyys on hyvin mitätön aihe Ilves Hockey Oy:n muihin taloudellisiin rästeihin verrattuna. Maksamattomia velvotteita on ollut auki tahoille, jotka Liiga katsoo tällä hetkellä liigalisenssin uusimisen esteeksi. Liiga on ennen katsonut asioita harvennetulla kammalla, mutta Bluesin tilanteen vuoksi ote on kiristynyt. Valitettavaa on, että taas on edetty siten, että suuri osa tulevista tv-rahoista on jo tupakoitu. Ilveksen pelastajana voi tosiaan toimia tuo Honkalehdon joka puolella mainostama Ulkoilmatapahtuma, jonka myynnin ansiosta rästit saatetaan saada hoidetuksi siten, että Liiga uusii Ilveksen lisenssin. Toki toinen vaihtoehto on, että Vinnie antaa euron rästejä enemmän ja näin edetään taas kitkuttaen.

Toinen ison teeman huolenaihe liittyy tulevaan Keskusareenaan. Siinä missä Tapparan edustajat rakentavat SRV:n kanssa tulevaisuutta uudessa toimintaympäristössä, niin Ilves Hockey on vetänyt omaa linjaansa. Kuuluisat pikkulinnut kertovat, että IH:n edustaja oli tunnetun ylimielisesti esiintynyt kokouksessa. Osa huhuista kertoo, että Ilveksen edustaja heitettiin kokouksesta ulos, mutta oli niin tai näin, niin tällä hetkellä hankkeessa edetään siten, että laskelmat on tehty ilman Ilvestä. Tappara toivoisi, että Ilves olisi mukana mahdollisimman terveeltä pohjalta ja terveellä asenteella, mutta ovat siis etenemässä suunnitelmissaan ilman Ilvestä. Toivottavasti Ilveksessä järki voittaa pian. Nythän tilanne voi edetä sitenkin, että Ipa lopulta pelaa Keskusareenalla maksaen mm. Tapparalle vuokraa."

Kuulostaa ihan hyvältä… eiku Ipalta.

8 tykkäystä

CNyt jumaleissön Honkalehto jutut haisee!
Verottaja toimittaa maksajalle tarvittavat tilinumerot ja viitenumerot ja niihin perustuen kontrolloi saamisiaan. Ei ole mitään järjestelmän virheitä. Voi olla mahdollista virheellinen maksutieto verottajalta mutta sen varmasti voi sanoa ääneen jos niin on. Se mitä useimmiten tapahtuu eli maksat itse väärälle tilille niin se on ihan oma vikasi. Järjestelmän tehtävä ei ole uudelleenohjailla maksuja, järjestelmä ohjaa maksatustiedoissa sen jo.
Tietty sillekään järjestelmä ei voi mitään jos sitä rahaa ei ole liikkunut mihinkään.

Edit: Nettomaksajan kirjoituksee, tuo Kunto on tietääkseni aika hyvin perillä naapuriseuran asioista.

Kyllähän nuo Honkkiksen selitykset vähän hymyilyttävät. IH Oy hoitaa vissiin tätä nykyä itse maksuliikenteen ja taloushallinnon. En tiedä heidän käyttämistä softista, mutta luulisi ehkä joku verkkopohjainen olisi käytössä. Tuollainen taitaa olla heidän sponssinaankin. Luulisi että softaan on kerran perustettu “toimittaja” Verohallinnon maksuja varten. Ja jos on erityyppisiä niin sitten jokaisella omansa. Tilinumerot ja viitteet saa kerralla tallennettua muistiin “toimittajan” taakse.

Eli tuosta voi päätellä, että eläkemaksut tai rahastoinnit ovat jääneet maksamatta. Mitään muuta en tuon Blues-casen pohjilta keksi. Vai mitä kaikkea liigalisenssin ehtona on?

Mulla on jo pidempään ollut mutu-fiilis, ettei Ilves olisi Keskusareena-hankkeessa mukana. Voi hyvinkin tulla joku Hakametsän jatkuminen jäähallina -projekti.

Ipan puolella epäilivät että maksu tuli nyt vasta maksettua kun Mangård joutui laittamaan rahan jenkeistä asti, ja tuli se 3 päivää viivettä. Siellä myös pelättiin, että saadaanko tänä kesänä mailalaskut hoidettua,mutta joku vääräleuka ehdotti, että pelaisivatt Tapparan käytetyillä,kun niillä on sentään voitettu mestaruuskin. …hauska palsta.

5 tykkäystä

Tutustu ilveksen elämään:
https://www.facebook.com/riistakeskus/videos/vb.195749223828965/1050822344988311/?type=2&theater

Lähde: Suomen riistakeskus

5 tykkäystä

Liian kallista ylläpitää Hakametsää yhdelle joukkueelle. Joutuisi remppaamaan halliakin suurella rahalla jossain vaiheessa, joten ei tule tapahtumaan. Huhuja liikkuu palstalla siitäkin, että Ipa ei olisi maksanut edes hallivuokria kaupungille.¨

Edit: Hartwall-areenasta tuli lopulta Jokerien kotiluola. Yksi suurimmista ongelmista hallille on ollut kun HIFK ei lähtenyt mukaan, kuten oli ilmeisesti ollut tarkoitus. Hallille yksi kiekkojoukkue on kuitenkin >30 tapahtumaan, joten on aivan keskeinen asia kannattavuudelle, että Ilves on mukana. Jos nyt seuran kannalta ajattelee esimerkiksi yritysmyyntiä otteluissa, niin kyllähän Tappara yksinään uudessa hallissa veisi käytännössä sen markkinan lähes kokonaan, koska palvelut täysin eri tasolla. Ainut millä Ilves voisi kilpailla on hinnoittelu ja se taas ei johda mihinkään hyvään. En oikeasti näe Ilvekselle muuta vaihtoehtoa, kuin olla mukana uudessa hallissa.

No onnistuu se Helsingissäkin. Ja junnuille kyllä jääaika kelpaa.

Mulla on käsitys että se Hjalliksen areena on toteutettu yksityisin varoin joten Helsingin kaupungin vinkkelistä kulut pysyi ennallaan, tosin Jokerit poistu tulopuolelta vuokraajana. Tampereen kaupunki on ymmärtääkseni uuden areenan tapauksessa infran lisäksi myös rahoituksessa mukana joten täällä kuvio on erilainen.
Hakametsän hallin muuntaminen jäättömäksi on kylläkin kaupungin suunnitelma ollut alusta asti. Taloudellisesti käyttö ja remontointikustannukset laskee ja tasavertaisuuden periaatteella kaupunki kohentaa muiden lajien suorituspaikkatilannetta.
Mikä onnistuu Helsingissä ei välttämättä ole verrannollinen Tampereen tilanteeseen.

Edit: Niin entäs aiheeseen liittyvä… no ei Ilveksellä ole hirveämmin vaihtoehtoja.
Hakametsään ei pysty jäämään nykyisellä vuokratasolla, välttämättömät investoinnit jää käytännössä Ilvekselle (teoreettinen vaihtoehto kun käyttötarkoitus muuttuu).

Keskusareenassa vuokralle SRV/Tapparalle on taatusti huomattavasti kalliimpaa kuin nykyisin hallivuokra.
Edelliset vaihtoehdot on rahankäytön mielessä takapainotteisia eli tulevaisuudessa.

Keskusareenassa toteutuksessa mukana avaisi vaikutusmahdollisuuksia toteutukseen. Tämä vaihtoehto on kuitenkin etupainotteinen ja periaatteessa päällekkäinen kun vanhassa hallissa on kuluja ja uusi vaati rahaa ennen käyttöön saamista.

Käsittääkseni kaupunki tekee lähiaikoina suljetuin ovin päätöksen et hakametsä 1 muutetaan sisäpeli halliksi. Kunta perustelee tätä sillä et uudella areenalla ei voi olla kilpailijaa jääkiekon saralla. Viisas päätös, Ilves tekisi muuten oharit.

Melkein tekis mieli käydä lukemassa mitä huonoa ja/tai väärää näissä tällä kertaa on mutta ehkä säästelen omaa mielenterveyttäni…

http://www.ilvesfoorumi.com/yleinen-ilves-jaakiekkokeskustelu/ilveksen-nykytilanne/8805/

Tuolla on kyllä mielenkiintoinen keskustelukäynnissä, nimim.Kunto heittää vettä kiukaalle.

Kunpa pääsisi näkemään Ilveksen kausikorttimyynnin tilanteen, ja vertaamaan sitä aiempiin kausiin. Sieltä se ratkaisu taitaa lopulta ainoastaan löytyä: milloin suuri yleisö tajuaa, että parhaiten Ilvestä auttaa vetämällä kukkaronnyörit solmuun? Tämän ymmärtävää massaa alkaa olemaan yhä enemmän ja enemmän, sen näkee jo omasta kaveripiiristäkin, mutta silti on myös edelleen käsittämättömän suuri osuus faneista, jotka haluavat tukea tuota ilmiselvää kusetustoimintaa.

Mestiksen kautta uuteen nousuun, mutta milloin? Sen päättävät Ilveksen fanit. Karri Kivellä johto osti itselleen pari vuotta lisäaikaa suhmurointiin, ja näyttää taas uppoavan keskiverto Ilves-faniin kuin puukko mummoon…

Itse veikkaisin, että se vakio 2000 kausaria menee kauden alkuun mennessä. Vanhoja lopettaa, mutta uusia tulee tilalle. Pääosa kannattajista kuitenkin seuraa touhua Aamulehden kautta; keskustelufoorumit ovat näille täyttä hepreaa.

Mutta ymmärrän nuo naapurin hc-kannattajien turhautumisen seurajohtoon ja toimintaan. Toki osa pettymyksistä on ihan itse aiheutettua - osa porukasta kun edelleen elää jossain “maailman legendaarisin jääkiekkoseura” -kuplassa.

Vähän samaa kritiikkiä oli .infon puolella Tapparaa kohtaan syksyllä 2011. Oli adressia ja muuta nurinaa. Aiheesta. Onneksi Tapparassa lopetettiin puuhastelu ja vain osallistuminen sarjaan.

Minä olen miettinyt, minkä verran ylipäätään minkään joukkueen yksittäinen kannattaja ostaa normaalihintaisia kausikortteja. Jos otetaan yritysten ostamat ja fanikatsomoihin myytävät alennuskortit pois, niin ei siellä montaa yksityistä kausarin omistajaa istu esim. Hakametsän A- ja B-katsomoiden pitkillä sivuilla. Esim. aika harva perheellinen työssä käyvä ehtii käymään kaikkia pelejä ja sitten kun käydään niin lippuja pitää ostaa 2-4. Opiskelijat ja nuoret taas ovat oma juttunsa, kun menoja on varmaan muuhunkin kuin kiekon katseluun vaikka kuinka fani olisikin.

Kausikortti on kallis ja kun päätöksen ostamisesta on tehnyt, on hyvin ymmärrettävää, että siltä joukkueeltakin vaatii jotain. Me ollaan saatu parasta vastinetta jo nelisen vuotta, mutta aika vähän se on, mitä esim. Ilves voi nyt lyödä pöytään.

Onhan Ilveksellä Karri Kivi, cheerleaderit ja keskinkertainen kuuluttaja. Ilvesfani tyytyy vähän vähempään.

Emme ole tarvinneet menestymiseen Ilvestä, tietenkään. Ajattelin ennemmin sitä positiivista vaikutusta, mikä Ilveksenkin menestymisellä kaupungissa olisi. Kaksi vahvaa joukkuetta toisi enemmän väkeä halleihin ja sellaisen hienon vastakkainasettelun, josta joukkueurheilussa on kysymys. Paikallispelitkään eivät aina ole viime vuosina tainneet olla loppuunmyytyjä - enkä kyllä ihmettelekään. Mutta ideaalitilanteessa pitäisi kyllä olla aina.

Saisi Ilveksellä vähän paremmin ainakin asiat olla. Tällöin voitaisiin paremmin edetä yhteisissä hankkeissa, kuten uudessa hallihankkeessa. Olisiko halliprojekti edennyt vauhdikkaammin, jos Ilves olisi yhtä suurella tarmolla mukana kuin Tappara? Hakametsän hallinkin kehitys on junnannut, koska Ilves on taloudellisesti kuralla, mikäli Jatkoajan nimimerkki Kunnon kirjoitteluja on uskominen. Ja tätä on kuulemma Tapparassa manattu.

Onhan siinä olemassa pieni riski, jos vastustaja olisi myös kova, että alettaisiin hakemaan menestystä väkisin riskillä vuosi toisensa perään ja tehtäisiin virheitä. Niin pitkään kuin Mikki on puikoissa en tähän kuitenkaan usko. Mikin aikana Tapparassa on keskitytty omaan hommaan ja onhan 2000-luvullakin ollut vuosia, jolloin Ilves on ollut edellä ja meillä on mennyt päin persettä. En usko, että syynä on kuitenkaan ollut se, että ollaan haluttu nokitella Ilveksen kanssa, vaan kyllä hommat töpeksittiin ihan itse pääasiassa kehnoilla valmentajavalinnoilla ja Rautakorven lähtöjen jälkeen ei ole ollut jatkumoa ja kunnon strategiaa ennen kuin vasta nyt.

Eikä sen vastakkainasettelun tarvitsisi olla mitään uhittelua. Helsingissä asiat menivät perseelleen sinä eräänä syyskuun iltana, mutta tuollaiset temput eivät ikinä ole kuuluneet tapparalaisuuteen. Toki joitain törttöilijöitä on nähty niin meillä kuin naapurissakin, mutta niissä ei millään seuravihalla ole ollut tekemistä ainakaan niin pitkään kuin minä muistan. Ilveksessäkin aikansa katseltiin Tyrväisen pienempiä sikailuja, mutta case Kuuselassa tuli sielläkin aivan oikein raja vastaan.

Paikallispeleissä ei ole mitään nähtävää tällä hetkellä. Ongelma on seuraava: Tapparalla ei ole Ilvestä vastaan mitään voitettavaa ja Ilveksellä on Tapparaa vastaan ihan mielettömästi voitettavaa. Asetelma on epäurheilullinen. Ilveksen ainoa keino voittaa Tappara on, että Tappara pelaa alle oman tasonsa ja ns. lähtee heikolla asenteella peliin.

Ja pelin asetelma on ollut jo muutaman vuoden, että Tappara tulee peliin takki auki ja pelistä tulee vaikka väkisin sellainen tiukka maalin peli, vaikka todellisuudessa voimasuhdetaso on ihan jotain muuta. Olen jättänyt itse paikallispelit lähes järjestäen väliin, koska mielestäni asetelma ei ole todellakaan herkullinen.

Ilvekselle häviäminen on Tapparalle vain ja ainoastaan noloa, ei mitään muuta. Ilvekselle Tapparan voittaminen on kuin mestaruus, joka tuo uskoa siihen, että voidaan oikeasti haastaa. Todellisuudessa Ilveksen ainoa sauma voittaa on, että Tappara pelaa selvästi alle oman tasonsa. Osittain tämän asetelman vuoksi Tappara on järjestäen epäonnnistunut latautumaan oikealla tavalla Ilvestä vastaan. Ikävä juttu, mutta näin tää vaa o.

10 tykkäystä

Karri Kiven mietteitä MM-kisoista ja alkavasta projektista Ilveksen kanssa. Pakko taas todeta, että hieno mies on Kivi, vaikka naapurissa nyt koutsaakin. :cat:

1 tykkäys