Jarkko Malinen

Kontiola
Lehterä
Barkov jr.
Koskiranta
(Lajunen)

Nuo tulevat itselle nopeasti mieleen senttereistä, jotka ovat esittäneet sellaisia otteita, minkälaisia haluaisin Tapparan ykköskeskushyökkäjän esittävän.

Kaikilla kyky tehdä muista parempia ja ulosmitata laitureistaan enemmän ulos. Lajunenkin tähän määritelmään osuu hienosti, vaikka ei itse ole tuloksentekijänä aivan samaa tasoa kuin muut. Tehollista johtajaa ei oikeastaan ole ollut sitten Jarno Koskirannan, vaikka Green toki hyvät pisteet huippukaudellaan nakuttelikin ja on kyllä heti lueteltujen nimien perässä.

Jos mennään vielä enemmän ajassa taakse, mukaan voi nostaa Ojasen, isä-Barkovin, ehkä vuoden 2003 Essi Pirneksenkin. Ei ihan ihme, että noiden kaikkien ollessa rosterissa yhtä aikaa nosteltiin kannua ja oltiin finaaleissa.

Jarkko Malinen on erinomainen kiinnitys 3 vuoden sopimuksella. Valitettavasti se tarkoittaa ainakin keskushyökkääjien määrästä päätellen myös ensi kaudelle toki vahvaa, mutta hieman tasapaksua sentteristöä: mielellään olisin nähnyt yhden ennakkoon kovemman liiderin jo tänä syksynä. Ja kyllähän ensi kaudella joku nykyisistäkin senttereistä voi potentiaalinsa puolesta nousta helpostikin jo lueteltujen nimien joukkoon. Miksa sen tekeekin jatkaessaan viime kevään tasollaan. Kylmä fakta on kuitenkin se, että viime kaudella Matti Järvinen ei siihen odotuksista ja tarjotuista mahdollisuuksista huolimatta kyennyt, ja on Miksankin steppiä absoluuttiselle huipulle odoteltu jo useampi vuosi.

Sen jälkeen taas jos leikitellään ajatuksella, että tälläinen nikkari hankittaisiin ja huomioidaan jatkuvat sopimukset, näyttäisi keskushyökkääjistö aivan optimaaliselta ja kestäisi helposti yhden rahasarjan haukkaisunkin (toki kestää sen tasaisuutensa puolesta nytkin).

19-20 X - J-M Järvinen - Malinen - Rauhala -Jasu

Kuluneen kevään J-M. Järvinen täyttänee tämän kriteerin heittämällä. Ehkä jopa aiempien keväidenkin vastaava, ainakin ajoittain.

Onhan niitä kovia senttereitä Tapparassa ollut - mutta sellaista yksinään käänteentekevää ei ehkä kuitenkaan vähiin aikoihin… Enemmänkin näitä ketju- ja tasapaino-“ytimiä”?!

Tämänhetkinen tilannehan näyttää sellaiselta 4-5 kandidaatin asetelmalta, josta voisi odottaa vahvoja vastuunkantajia. Jos vielä tulisi joku hankinta, niin sitten olisi 5-6 ehdokasta.

Olisiko joku selkeä kärkihankinta parempi kuin tasainen rintama ja kilpailu? Huomioiden riskitekijät (pelilliset ja terveydelliset)? Ikuisuuskysymyksiä?

1 tykkäys

Matti Järvinen lähtee seuraavan kauden jälkeen, ellei otteet parane. Jasu jää, jos vaan haluaa tänne jäädä. Mielestäni aika selkeä tilanne, Järvisestä ei ekalla kaudella saatu sitä mitä haettiin ja samaan rooliin tuli nyt Malinen pitkällä lapulla.

JMJ on osoittanut kuuden aikana tasonsa ja ihan ykkössentteriksi se taso ei riitä kuin ajoittain. Liikaa vaisuja jaksoja tulee joka kausi.

2 tykkäystä

Nyk. Matti Järvisen ikäisenä Olli Jokinen nousi NHL:ssä 90 tehopisteen pelaajaksi (edeltäneeltä ~60 pisteen tasolta).

Nyk. Jan-Mikael Järvisen / Jarkko Malisen ikäisenä Adam Oates teki uransa parhaat tehot (45+97=142; 30 pisteen ero seuraavaksi parhaaseen kauteen).

Nyk. Kristian Kuuselan ikäisenä Ville Nieminen pelasi uransa tehokkaimman kauden SM-liigassa (22+28=50).

41-vuotias Tomi Kallio teki viime kaudella uransa parhaat liigatehot (15+40=55).

Pelaajien urakehityksiä ennusteltaessa kannattaa harjoittaa pitkänäköisyyttä ja malttavaisuutta?

4 tykkäystä

Mun mielestä Matti Järvinen (pieni offtopic) oli viime kaudella Tapparan senttereistä eniten tasoaan nostanut pelaaja. Oli runkosarjassa välillä todella surkea, mutta keväällä oli todella hyvä. Tietysti Jan-Mikael Järvinen oli vielä yhden stepin parempi.

Ylipäätään näitä on aika turha miettiä sopimuksen pituuksien mukaan. Rautakorvella oli viime kaudella hyvin epärautakorpimainen joukkue hereillä, jolla oli hyvin epärautakorpimaisia puutteita. Yleensähän Jukka on vaatinut, että sentteristö on juuri tätä Malinen kaliberia.

Malinen on hyvä sentteri aihioksi ja hän pystyy takuuvarmasti pelaamaan 2. tai 3. sentterinä koko kauden. Tarvittaessa hän pystyy jopa olemaan ykkössentteri, mitä Jasu ei missään nimessä pysty olemaan. Optimaalisessa tilanteessa Malinen voi stunttaa yläketjuja, mutta mikäli uusia senttereitä ei tule niin roolituksen kannalta optimaalista olisi antaa Malisen olla siellä 3. ketjussa. Silloin pystyisi aika selkeästi luomaan alivoimaparit ja molempiin alivoimapareihin olisi sentteri tarjolla. Veikkaisin, että Rauhala & Malinen pelaavat ainakin parina AV:lla ja todennäköisesti Karjalainen ja Jasu. Vähän erilaisia voidaan tehdä.

Tappara on ensi kaudella mielenkiintoinen, koska tältä kaudelta toivottavasti valui paljon oppia jengiin. Rautakorpi tietänee, miten vauhtilätkää koutsataan ja nyt hän osaa asetella pelaajat siihen. Toisaalta jengin kokoaminen viittaa kyllä enemmän siihen, että Tappara ottaa stepin taaksepäin.

2 tykkäystä

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Matti Järvinen

En tiedä, voiko “tasapaksua” sentteristöä pitää tässä vaiheessa ongelmana. Tapparan sentteristö ensi kaudelle on ehkä tasoltaan tasapaksu, mutta ovathan nuo pelaajatyypit hieman erilaisia. JMJ hyökkäyspään virtuoosina selkeimmin erilainen, mutta en pidä myöskään M. Järvistä ja Malista samanlaisina. Massi on lähempänä pelintekijää, kun Malinen on puhtaammin kahden suunnan vääntäjä. Jasu taas on puolustussuuntaan Malisen kaltainen, mutta hyökkäyspään potentiaalia ei ole läheskään samaan tapaan. Rauhalalla on potentiaali olla Malisen kaltainen, mutta Rauhalakin käyttää selkeästi enemmän kroppaa ja voimaa edukseen…

Malinen on hyvä, monipuolinen lisä. Johtanee alivoimaa ensi kaudella. Tuota ei voi liikaa korostaa nyt, kun pitkään av:ta johtanut Peltola on rivistä poissa. Samalla Malisella on hyökkäyspäähän annettavaa. Tuo tehnee sen n. 30 pistettä. Mutta eväitä on parempaankin, jos roolitus sen sallii. Rautakorven luottomiehenä saanee roolia vähintään kakkosyv:lläkin. En yllättyisi, jos Malista nähdään ensi kaudella niin viime minuutin tasoitusta hakiessa kuin toisaalta johtoa suojeltaessa. Varsinkin jälkimmäinen kuulunee herran vastuulle.

Ei Malisesta kannata mitään pistepörssin voittajaa odotella. Ei tuo sitä ole. Tuo on Liigaan eliittitason kahden suunnan sentteri kakkos-/kolmosketjuihin ja vetää tarvittaessa vaikka ykkösen keskellä.

Pointti on hyvä, mutta joku voisi väittää, että tämän yhden esimerkin kohdalla “urakehitys” on vähän harhaanjohtava termi. Joku voisi väittää, että noiden tehojen takana oli jokin muu syy kuin Nemon valtava harppaus eteenpäin pelaajana. Joku voisi etsiä syytä muuttujasta, jonka selässä komeili numero 16…

3 tykkäystä

Pointti ei ollut kummallinen, koska se oli vain näyttää sykähdyttävin anekdootein, että erinäisillä ikälukemilla voivat jääkiekkoilijat oikeissa olosuhteissa päästä yllättäviin tuloksiin… Tottakai esim. Niemiseen liittyy Barkov, mutta pyrin huomioimaan sen. (Oatesin olosuhteita en jaksanut kunnolla tarkistaa, mutta erotushan puhuttelee, ja seuraavalla kaudella tuli kai Stanley Cupkin…) Pelaaminen ja tulokset siis ovat suhteessa joukkueeseen ja pelikavereihin - tottakai. Silti: ikä ja vaihe uralla - mitä ne merkitsevät, eri olosuhteissakin/-kaan?! Mitä niistä voidaan “ennustaa”?

Muihin rooleihin ym. ei ole juuri sanottavaa - paitsi kuka ikinä tietää, mihin joku Malinenkin voi yltää, noin periaatteessa; kuitenkin pelaaja parhaassa iässä… (Spekulaatioita nämä vain… Alustavat roolit ovat aika selviä - pelaajakehityksien osalta kuitenkin harrastaisin aika maltillista arvailua; noista ei ikinä tiedä, ja Tapparassa nyt vaikka riittää potentiaalia… Hyvä sinänsä, jos odotukset ovat järjellisempiä kuin vaikka viime kauteen lähdettäessä.)

…Edit: Onhan se sentteristö “tasapaksu”. Samalla se on luotettavampi ja vahvempi kuin vaikka viime kauteen lähdettäessä. Ja hyökkäyksen pelinteon osaltahan olennaista ei liene se, kuinka monta taiteilijaa on keskikaistalla, vaan se, miten ketjuihin riittää kiekollista taitoa ja vaikka nopeutta siihen yhdistyen, tai miten puolustajien peli tukee hyökkäämistä…

@Repa-76, 30v on varsin hyvässä jääkiekkoilijan iässä. Ihan mahdollista, että uran parasta kautta ei ole vielä pelattu.

8 tykkäystä

Jatketaan tätä keskustelua Malisen ketjussa. Tuohon viestisi osaan siis reagoin, ja Malisesta tosiaan oli puhe.

Jep.
Katsoin vain viimeisen kommenttini ja siksi rattaat löi tyhjää.
Eli tästä seuraavat komnentit Malis Jakken ketjuun.

Jatkoaika haastatellut Malista:

  • Täällä viihdyttiin viimeksi perheenä tosi hyvin. Kaikki asiat on hoidettu tosi hyvin ja seura on menestynyt. Täällä oli hyvä olla, joten paluu oli helppo päätös siinä mielessä, Malinen kertoi.
5 tykkäystä

Jatkoajan käyttäjältä BOL löytyi tällainen tieto taskusta.

Malisen palkasta osan maksaa HIFK ja kova kilpailija saa hänen osaamisensa erittäinkin sopuhintaan samalla, kun täällä peluutetaan harrastelijoita samalla pelipaikalla. Että voiko sitä nyt sitten Malisesta lähtöisin olevaksi sopimuksen purkamiseksi sanoa…

Viiksi päässyt viemään vähän vettä korvasta nuorelta kölviltä vielä viimeisen kautensa kunniaksi.

13 tykkäystä

Kuka vei ja ketä…? Se selviää kauden päätteeksi.

2 tykkäystä

En yhtään ihmettelisi, jos tuo pitäisikin paikkansa. On se Mikki tuollaisia
pahveja ennenkin sorvaillut…

On vain yksi! :mikki:

1 tykkäys

Jos todella Malisen palkasta osan maksaa HIFK, niin voi hyvää päivää. Toki nimenä paremmin varmasti faneille sopii Santala. Eikä nyt vielä palstahuhun takia tuomita.

En tiedä onko ihan saman kaliiberin pelaaja, mutta eikös aikanaan Kärpät maksanu puolet Plihalin palkasta? Ja keväällä finaaleissa Plihal väänsi ainakin yhden otteluvoiton Tapparalle…

En tosin tiedä oliko tuokin vaan palstatotuus, vai miten Plihalin palkanmaksukuviot meni, mutta useasta suunnasta tuota samaa tarinaa sillon kuuli.

4 tykkäystä

Palstahuhunahan tuo pyöri. Plihal oli lähteiden mukaan Tapparalle ilmainen ja Kärpät maksoi palkan.

Toki en vieläkään ymmärrä logiikkaa, jossa IFK:lla ei olisi ollut Maliselle mitään käyttöä. Nykyisessäkin IFK:n rosterissa Malinen olisi mielestäni 3. sentteri ellei jopa 2. sentteri.

Malinen on silti tervetullut Tapparaan ja esiintynyt kovin edukseen. Mennyt eteenpäin viime kerrasta ja puolustustyöskentely on jotain sellaista, jota ei ihan helposti saada. Offensiivisella puolella saattaa hävitä marginaalisesti M. Järviselle, mutta puolustuspelissä on kyllä valovuoden edellä.

4 tykkäystä

Enpä tiedä, jännä nähdä, mistä Malinen lopulta löytää paikkansa hyökkäyspäässä. Voi olla taas kovakin seppä. Erityisesti silmääni on pistänyt aivan loistava, mutta yksinkertainen syöttöpeli. Voisiko jopa olla “missing link” Zabon vierellä.

No, jonain vuonna häikäisi CHL:ssä, mutta Liigassa olikin vaikeampaa. Katsellaan.

21 tykkäystä