Kenestä päävalmentaja Rautakorven jälkeen?

Jyrki Aho. Pelaajat tykkää ja monet muutkin jääkiekon parissa työskentelevät tykkää.
Minun puolesta vaikka jo ens kesästä alkaen.
Manner on aika hyvin näyttäny Oulussa, mitä tarkottaa, kun on pelaajienkin keskuudessa pidetty valmentaja.

1 tykkäys

Tätä se johtaminen pitää nykypäivänä ollakin. Patruunoiden aika on ohi ja hyvä johtaja vain myy ajatuksen ja lopulta seuraa vierestä, kun muut sen toteuttavat.

Mannerille pisteet myös siitä, että ennen peliä ja sen aikanakin heittää faneille fistpumpit vaihtoaitioon kulkiessaan. Pieniä tekoja häneltä, mutta silti isoja juttuja monelle.

3 tykkäystä

Rautakorvella taitaa olla sopimus 2019 loppuun, joten vähän ehkä aikaista spekulointia koko ketju. Riittääkö Tapolalle enää haastetta ja motivaatiota valmentaa liigasssa kun kaikki on jo voitettu, vai kiinnostaako maajoukkue, KHL, Sveitsi tai SHL enemmän? Niemiseltä odottaisin pari kautta näyttöjä ennen Tapparan peräsimeen hyppäämistä. Juujärvestä tai Pomosta tai muista mainituista en osaa sanoa. Oikeastaan toivoisi kuitenkin uutta nimeä, koska organisaation pitää mennä eteenpäin ja parhaiten tämä tapahtuu kun uusi valmentaja tuo vanhan pohjan päälle aina pikku palan jotain uutta ajatusta. Rautakorven/Tapolan linja on ollut vakuuttava, mutta siihenkään ei saa juuttua ikuisesti.

Jos linjalla tarkoitat pelitapaa, niin sitähän Rautakorpi on muuttanut tälle kaudelle. Tätä linjausta on luultavasti ollut myös Tapola suunnittelemassa. Lopputulosta ja kokonaisuutta voi sitten arvioida kauden jälkeen.

Itse menisin Tapolalla vielä Rautakorven jälkeen ja sitten uusi kaveri. Täydellistä olisi jos Tappara pystyisi kasvattamaan Liigaan päävalmentajia organisaation sisältä. Jokainen valmentajahan sitten pieniä omia mausteitaan tuo ja oman persoonansa.

Haluan että Tapparassa toimitaan Tapparan tavalla, eikä kimpoilla sinne tänne.

Olisiko Kimmo Vähä-Ruohola yksi potentiaalinen tulevaisuuden nimi Tapparassa.

Tietysti Juha Juujärvi on kanssa, vaikka suhteellisen kokenut valmentaja jo onkin.

2 tykkäystä

Eiköhän kolmen vuoden päästä, tai milloin se uusi areena nyt valmistuukaan, niin on helppo saada organisaation haluama valmentaja uuteen koppiin. Voi olla et Tapolakin olisi viimestään silloin taas motivoitunut palaamaan.

1 tykkäys

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Kysy ylläpidolta

Aleksander Barkov Sr. olisi ainakin jatkumo tapparalaiseen kovaan työntekoon ja vaatimustasoon.
Kiina voi kyllä haasteineen viedä pidemmän korren. Palkkassakin voi olla nolla lisää.

Mun mielestä tää keskustelu on vähän hassu. Rautakorven jälkeen valmentajaksi tulee lähes 100 %:lla varmuudella Marko “pomo” Ojanen. Saa ottaa talteen.

1 tykkäys

En usko, että Ojasen Marko ykkösvalmentajaksi ikinä itsekkään haluaa…
Hyvä taustatyön tekijä, mutta auktoriteetti ei taida ihan ykkösvalkuksi riittää.

1 tykkäys

Sillä taitaa olla iso vaikutus, että onko Tapolalla Leijonien klubitakki vai ei.

Jos betsata pitäisi, niin Tapola ja Rautakorpi vaihtavat paikkoja.

3 tykkäystä

Petri Matikainen. Tyylistä ja persoonasta voi olla montaa mieltä. Ammattilainen joka tapauksessa. Muistanko oikein että oli jo lähellä tulla 3v lapulla korvaamaan KHL-Jukkaa :roll_eyes:. Mutta kuten on jo sanottu, aikaista ajatella tarkemmin.

Juha Juujärvi olisi potentiaalinen ehdokas. On valmentanut jo useamman vuoden mestiksessäkin päävalmentajana menestyksekkäästi.

2 tykkäystä

Tapola, Juujärvi, M. Ojanen, Grönvall ja Nieminen eiköhän se tuosta aikanaan jatkaja löydy. Tai itse en juuri 1 isompaa kerrointa tuolle ryhmälle antaisi.

Itse ehdottaisin Ville Niemistä, hieno mies ja näkisin miehen mielellään meidän penkin takana :blush:

Minä lisäisin yllä ehdotettujen nimien lisäksi listaan Karri Kiven,
Erkka Westerlundin ja Lauri Marjamäen nimet…tämä ei ole pelkästään
oma heittoni :wink:

3 tykkäystä

Pelaajat tykkää Ahosta? Taitaa olla vielä “kovempi” ja omapäisempi kuin Rautakorpi.

Late tuskin… 2+2 pahvi narreihin…

Joo ja sitten meillä Kukkoslassekin…

2 tykkäystä

Ainakii ne pelaajat, keiden kaa oon jutellu…

Eiköhän Tapolan kanssa ole jo sovittu että palaa valmentajaksi Tukka Jukan sopimuksen päätyttyä. Luulen että Tapparan hallitus on jo miettinyt valmennuskuvioita aina kauteen 2022 jolloin uusi areena valmistuu. Siinä mielessä ymmärtää että Tapola pitää nyt pari välivuotta ja Rautakorpi oli paras vaihtoehto korvaajaksi. Olisi ollut liian pitkä pätkä vetää Tapolalla esimerkiksi 2014-2023. Jos tämä kuvio toteutuisi niin mielestäni hyvä ratkaisu. Toivottavasti Rautakorpi jatkaisi organisaatiossa esimerkiksi valmennuspäälikkönä/urheilutoimenjohtajana.

6 tykkäystä