Kodinkoneita ostamassa

Töissä törmäsin tuohon samaan ongelmaan.
Imurista loppuu teho vaikka pussi ei ole täynnä.
Tosin sillä erotuksella että pussissa ei oile koirankarvaa vaan erittäin hienoa hiekkapölyä.

Pussitonta imuria töihin toivoin, mutta nuo olivat todennäköisesti jossain alennusmyynnissä.
Imuri siis mallia “hinnat alkaen”.

Se kivipöly voi olla syynä teidän Voltan kohtaloon. Olen kuullut ettei imurilla saisi imuroida jauhoakaan, koska on liian hienojakoista.

1 tykkäys

Mulla on tiskikaapissa ylimäärästä tilaa niin lykkään palikat sinne kuivamaan.

Tollanen hieno pöly kyllä tekee imurista valmiin. Mulla oli vanha, sinällään toimiva Miele kun muutin nykyiseen kämppään, mutta sen joutsenlauluksi kävi laastipölyn imurointi pintaremontin yhteydessä ja sit kohti kierrätyskeskusta. Tossa keväällä tehtiin kaverin kans pientä remonttia taas meikän kämpällä ja sovittiin jo etukäteen, että otetaan sen vanha imurin reuhka kivipölyn imurointia varten ja maksan sille puolet uudesta imurista kiitokseksi avusta. Pölypussittoman Electroluxin sekin osti ja on ollut tyytyväinen.

Suosittelen kyllä ehdottomasti pussitonta imuria. Meillä eläinperheessä ostettiin noin neljä vuotta sitten pussiton kone jossa oli vielä erikseen ominaisuus/mainosnimi eläinten karvojen poistoon. On ollut paras imuri ikinä. Hintaluokka oli tuota samaa 300-500e välimaastoon. Vaikka siinä on isohko säiliö, niin viikossa sen saa halutessaan täyteen (eli jos jaksaa sen pari kertaa imuroida isoa ok-taloa) ja säiliö on erittäin helppo irrottaa ja kipata sisältö roskiin. Imee pölytkin komeasti ja matotkin hyvin. Ja säiliötä ei olla pesty, käsin pyyhkäisty välillä jos meinannut joku tuppo jäädä johonkin jumiin. Kannattaa todella kerran sijoittaa, sen ymmärtää hyvinkin nopeasti että miksi. Ja toimii edelleen kuin uusi vaikka käytetty on vähintäänkin koko rahan edestä.

4 tykkäystä

Pesukone lienee kohta vaihdon tarpeessa. LG on ollu tosi kovalla päivittäisellä käytöllä 10 vuotta. Vaihdoin muutama vuosi sitte rummun laakerin ja vuosi sitte vuotavan letkun, mutta enää en konetta aio avata.

Powerista bongasin tämmösen:
https://www.power.fi/kodinkoneet/pyykinpesukoneet/edesta-ja-paalta-taytettavat-pesukoneet/lg-q5j5qn3w-direct-drive-pesukone/p-556187/

Mutta mikä toi NFC on?

NFC Tag On mahdollistaa uusien pesuohjelmien, kuten villa-, vauvanvaate- tai kylmäpesu, lataamisen älypuhelimeesi. Paina NFC-merkkiä asentaaksesi ohjelman pesukoneeseesi. Saatavilla jopa 20 pesuohjelmaa, ja tarjontaa päivitetään vuosittain. Smart Diagnosis löytää nopeasti kaikkein pienimmätkin viat.

Miks asentaisin pesuohjelmia puhelimeen? Vai asennetaanko ne pesukoneeseen? En oikein ymmärrä tota juttua. Toimiiko puhelin sitte vian etsijänä, jos jotain vikaa tulee?

Edit. Jos joku näistä tietää, olisko tää parempi vaihtoehto hinnan ja laadun suhteen?

https://www.power.fi/kodinkoneet/pyykinpesukoneet/edesta-ja-paalta-taytettavat-pesukoneet/aeg-l6fbs943g-pyykinpesukone/p-861789/

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Televisiota ostamassa

NFC Tag On mahdollistaa joo puhelimeen aplikaation asentamisen, josta voit ladata monipuolisempia ohjelmia pesukoneeseesi. Eli aika turha juttu. Toki jos on tosi paljon uniikkeja vaatekappaleita, niin silloin ihan ok. NFC Tag Onilla voi myös koittaa lukea virhekoodia mitä kone näyttää jos jotain käy (voit sanoa sitten korjaajalle suoraan että laakeri mäsänä tmv.)

AEGn ja LGn välillä on paha sanoa hintalaatusuhteesta. Molemmat hyviä koneita. LGllä on koneesta saatu vetohihna karsittua pois, mikä johtaa siihen että kone pääsee alhaisemmalla linkousnopeudella parempaan/yhtä hyvään kuivaustulokseen (mitataan kosteusprosenttina), kuin AEG tai vaikkapa allamainitsemani Electrolux. Ja toki tällöin koneessa myös yksi kuluva/rikkimenevä osa vähemmän.

Itse ostaisin mielummin Electroluxin kuin AEGn. Käytännössä samoja koneita, mutta luxilla vähän monipuolisemmat toiminnot. Electrolux omistaa AEGn.

2 tykkäystä

Kosteudenpoistaja/ilmankuivain pitäisi hankkia. Kokemuksia ehdotuksia? Tulisi kodinhoitohuoneeseen.

Osaako joku neuvoa Tampereella edullista kylmälaitehuoltoa? Vanha jääkaappipakastin alkaa äänteleen siihen malliin, että joku voisi käydä tsekkaamassa ainakin aineiden määrät.
Ne pari firmaa jotka löysin netistä, veloittavat tuollaisesta monta sataa euroa. Liki samaan hintaan saisi uuden vehkeen, mutta se ei olisi tehty Porissa… :frowning:

Täällä olikin @Rantt3 ja muiden toimesta hyvää juttua pesuvehkeistä.

https://www.veikonkone.fi/kodinkoneet/tuote/bosch-wat2869msn--wtw85m49sn-pesutornipaketti/229970000876/
BOSCH WAT2869MSN + WTW85M49SN 998 €. Päällisin puolin näyttää kelpo setiltä, löytyykö n. tonnin budjetilla tuota parempia vaihtoehtoja?

Nyt täytyy sanoa, että vähän olen hintakehityksen seurannasta tippunut itse kyydistä. :slight_smile:
Nopealla vilkaisulla noi koneet näyttää kyllä olevan ihan hintansa väärtejä tohon 998e hintaan. Koneen ominaisuudet hyvät, luotettava tuottaja ja Boschilla on erinomainen rumpu hellävaraisille pesuille. :+1:
Muistelen kuitenkin, että Veikon Koneella oli aikoinaan tuo sama tarjous (en ole varma oliko täysin samat koneet), ja itse en pystynyt asiakkaalle löytämään oman firman valikoimasta yhtä hyvää diiliä. Oli muuten yks ainoista kaupoista, mikä jäi mulla hinnan takia tekemättä :smiley:

2 tykkäystä

Enpä tiedä onko parempi, mutta just Nelosella tuli Verkkokaupan mainos. Electroluxin torni 900€ ja oliko nyt vielä ilmainen kotiinkuljetus. Pisti vaan silmään ja ajattelin laittaa tiedon tänne. Pitäis varmaan katsoo mikä kombo se on.

Edit. Siellä saattaa nyt olla Verkkokaupassa muitakin pesutorneja siinä tonnin molemmin puolin. Bosch, AEG, Electrolux. Sitten vielä jotain ehkä “hepposempia” jopa 500€:n hintaluokassa. Mutta ainakin 800-1100€:lla uskoisin saavan hyvän.

Edit 2. Ilmainen kotiinkuljetus tämän viikon ajan. Eli vissiin pitäis tilata aika sukkelaan. 850€ näytti se Electrolux olevan tarkkaanottaen.

Mites tässä kylmälaitehuollossa kävi?? Meillä on vuoden 1989 porilainen 4-ovinen jääkaappipakastin, joka hyrrää edelleen hyvin. Jääkaappi taisi kyllä kesän superhelteillä olla kovilla. Näin epäilin. Mahtaako noihin sopivia kylmäaineita edes saada enää. Eli meneekö uusiks koko systeemi ongelmien koittaessa.

Muistan vaan kun vanhemmilla oli 70-lukuinen kylmiö ja sen kanssa jouduin 5 vuotta sitten tappelemaan. Siihen ei ainakaan enää tuntunut täyteaineita löytyvän. Ei kuulemma uudemmat pysyneet sisällä. Uusiks meni koko talo sitten. Ei oo enää meidän ongelma. :wink:

Kahdesta huoltoliikkeestä mulle sanottiin, että ei noihin mitään aineita kannata lisäillä. Ja jos kompura hajoaa niin sen vaihto maksaa yhtä paljon kuin uusi laite… :frowning_face:
Vinkkinä sanoivat, että jos kaapin saa vedettyä paikoiltaan niin kannattaa siivota pölyt sieltä takaa, voi käydä paremmin.

1 tykkäys

“Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa” on siitä osuva sanonta, että halpa hinta usein tarkoittaa myös halpoja osia ja materiaaleja. Toki kallis hintakaan ei aina takaa laatua, mutta kalliin laitteen hajoamisesta voi Kuluttajariitalautakunnan mukaan hakea pidempään korvausta.

Mielestäni ainakin suurten kodinkoneiden vähimmäistakuuksi voitaisiin asettaa 5-10 vuotta ja lisäksi vaatia, että ne tulee olla korjattavissa.

– 1970-luvulla tehdyt laitteet kestivät helposti parikymmentäkin vuotta pidempään kuin nykyiset. Tietysti hintakin on halventunut.

Kuluttajariitalautakunta selvittää riitatilanteita aina tapauskohtaisesti, mutta lähtökohta on Kaakkolan mukaan se, että laitteiden pitäisi kestää ainakin noin 3–4 vuotta.

Kalliimpien laitteiden osalta käyttöikä voi olla pidempikin. Kodinkoneen pitäisi tietysti kestää tätäkin pidempään, mutta 3–4 vuotta on ohjeellinen raja, jota uudemman laitteen rikkoontumisesta tai viasta voi saada korvauksia tai jopa kaupan purun maahantuojalta tai myyjältä.

1 tykkäys

Nuo vanhat kylmälaitteet vie aivan järkyttävästi sähköä. Lasku tippui jääkaapin (-90 luvun alusta) uusimisen jälkeen selkeästi ja mitään muuta syytä en keksinyt. Kaippa tästäkin jotain dataa jostain löytyisi. Uusi maksaa itsensä takaisin sähkölaskussa.

1 tykkäys

No, tuo on tietysti totta. Vanhat vie rutkasti varsinkin siinä vaiheessa kun alkavat jurnuttaa jatkuvasti. Meillä onneksi vetävät vielä rutkasti henkeä välillä. Mitähän noiden uusien nimellistehot mahtaa olla? Tietysti eristyksetkin vaikuttaa, mutta myös käyttö. Eli jos on paljon porukkaa ja joku kokoajan aukoo ovia…Meillä neljän oven systeemissä jää/viileäkaappipuoli 110W ja pakastinpuoli 155W.

Järkyttävimpiä tehonkuluttajia on meillä ja meidän yhtiössä olleet huoneistokohtaiset ilmanvaihtokoneet. Jos tuloilman esilämmitysvastus jää turhaan makaamaan päälle, niin se on nykyisessä 900W extraa ja aiemmassa 1200W. Se tekee ajan kuluessa tosi paljon. Minusta meidän asunnon sähkönkulutus on aika maltillinen, joten kauheeta energiansäästöprojektia ei juuri nyt ole päällä.

Mun Porissa ysärin lopulla valmistettu jääkaappi alkaa oleen tossa vaiheessa, että kesällä saa pitää nelosella, että tavara pysyy viileänä ja käy melko tiuhaan. Tosin pakastimella on oma kompura ja se toimii edelleen aivan mainiosti.
Jos Black Fridayhyn asti pärjäisi tolla niin voisi harkita vaihtoa.

Meillä porilaisen jääkaappipuoli on yleensä enintään kakkosella. Ja kaapissa on jatkuvasti mittari, josta tulee lämpötilaa seurattua. Kevyesti pysyy alle +5 C. Joskus alimmalla tasolla alkaa tapahtua jäätymisilmiötä ja silloin asetus max. 1.5 eli ainakin toimii. Eikä siis hyrrää jatkuvasti.

Vain viimekesän huippuhelteet tuntui jotenkin, mutta kun ei voitu kissojen takia edes kunnolla läpituulettaa. Ovat niin karkaavaisia.

2 tykkäystä

Robotti-imureista kysymystä.

Onko jollain sellainen käytössä? Jos kyllä niin tyytyväinen? Joutuuko jälkikäteen imuroimaan vielä päälle oikealla imurilla?

1 tykkäys