Mestaruussauna 2016!

Saunanlauteilla voi pohtia kaikenlaista. Yhden huonomman selityksen mukaan. Vuosi tuntuu nuorena pidemmältä, koska yksi vuosi on 10 vuotiaalle 10% elämästä, 20 vuotiaalle 5%, …40 vuotiaalle 2,5% jne. Eli tavallaan vuosien merkitys elämässä pienenee.

Mutta eilen Kääriäinen kuulutteli mestaruusjulistuksen myös ruotsiksi. Hienosti tuli TBK:n perinnettä mukaan ja vastustajan kaksikielisyys huomioitiin myös.

1 tykkäys

Puhuin tänään hiljaisemman veljeni kaa joka asuu Oulussa. Jotenki me nautittiin ku puhuttiin Tapparasta. Aikuiset miehet nauttii ja kahtoo klippejä uudestaan ja taas uudestaan

3 tykkäystä

Uskomattoman hieno fiilis, kiitos Tappara! Täytyy sanoa että mieltä lämmitti kovasti tapa millä viimeinen matsi ratkesi: Tapparan maalintekijöinä kaksi omaa kasvattia, -98 syntynyt tuleva NHL-tähti ja -94 syntynyt (tuleva) kulttipelaaja jonka asenne, pelitaidot ja haastattelut on puhdasta kultaa.

Kyllähän tähän kolmen viime kauden pettymykset hautautuivat nopeasti. Mutta jälleen kerran huomattiin mitä parhaiten se, että mestaruus on aina matka jossa tarvitaan kyky kehittyä, oppia, nollata pettymyksiä ja pelata rohkeasti niillä vahvuuksilla mitä joukkueessa on. Ja sopiva annos myös ansaittua onnea tulee tarpeeseen.

Ny voi naattia naattia naattia!

1 tykkäys

Tästä Tapparan mestaruudesta meidän tapparalaisten on kyllä hienoa nauttia tämä kevät, tuleva kesä, seuraava syksy ja talvi…kunnes sitten onkin aika nauttia kevään 2017 mestaruudesta :grinning:

2 tykkäystä

Sitä ehtii syksyyn mennessä aika monta mestaruussaunaa lämmittää. Kohta vuorokausi siitä kun summeri soi Hakametsässä, ja koko ajan tuntuu paremmalta!

2 tykkäystä

Kyllä saa koko kesän nauttia mestaruusjuomista. Tää ollaan ansaittu!

3 tykkäystä

Olenko ainoa, kenen mielestä kuuluttaja oli eilen suhteellisen pyllystä pelin jälkeen. Aloitti jonkun käsittämättömän “Kiitos Tappara”-chänttäämisen kesken kannun noston. Muutenkin puuttui pelisilmä mikin ja dj:n pöydän takaa. Ei jätetty faneille yhtään tilaa.

No, kannu on meidän, eikä sitä iloa pilaisi edes Ilveksen kuuluttaja.

1 tykkäys

Et varmaan, mutta on se Kääriäinenkin ihminen ja kokenut ihan saman kuin fanitkin, mutta vielä lähemmin. Miksi hän ei saa innostua? Siksikö, kun joillekin tuli paha mieli?
Ja faneilla oli tilaa.

Ihan sama. Tappara = Kannu Manseen.

5 tykkäystä

Et ole. Kääriäisellä meni muutenkin tunne yli muutamissa kohdissa, minun mielipide. Ymmärrettävää tietyllä tapaa, mutta kyllähän tuo Kannun nosto olisi pitänyt jättää joukkueen ja kannattajien “väliseksi”.

En mä tästä tosiaan mieltäni pahoittanut.

3 tykkäystä

No siis kyseessähän on sarjan paras kuuluttaja, että siihen peilaten oli aika heikko suoritus. Mutta toisaalta itseltä ei varmaan olisi tuossa tilanteessa lähtenyt kun suoraa huutoa.

2 tykkäystä

Mielenkiintoisesti sama sykli HIFK:n kanssa.
HIFK 1983 - 1998 = 15 vuotta, 1998 - 2011 = 13 vuotta.

Itsellä joo särähti kans se sellanen Kiitos Tappara huutelu … mut joo… Parhaimmat popit yleisölt tuli siin kolmannessa erässä kun ne huudot oli sohvalle asti tunnettavissa.

3 tykkäystä

Onko jossain virallisella taholla näkösällä päivitetty mitalitaulukko SM-sarjan+liigan osalta?

Aamulehti oli tänään Helsingin aseman lippuhallin R-kioskin maakuntalehtihyllyssä loppuunmyyty. Olisiko siellä ollut jääkiekkotuloksia tai jotain.

2 tykkäystä

Wikipediasta löytyy. Päivitetty näemmä eilen yheksän pintaan, nopeeta toimintaa.

Oon syöny tän viikon nakkisoppaa, lasketaanko se? :smiley:

Mestaruuslähetyksestä hyvä poiminta, studio käy läpi pelin maalit, ja Tapparan tasoituksen kohdalla Kivi toteaa “siinä liigan arvokkain pelaaja syöttää play-offien arvokkaimman pelajaan läpi ja sen ansiosta Saravon Pekka on nyt listaykkönen”. :smiley:

TUNTUU AIKA HYVÄLTÄ!!!

7 tykkäystä

Tarkoitin “virallisella” Liigaa tms luotettavaa lähdettä ja mitalitaulukolla paremmuusjärjestystä.

Täytyypä osallistua itsekin mestaruussaunaan ainakin näin yhden löylyheiton verran.

IHANAA SAATANA!

1 tykkäys

Nyt tuntuu oikeestaan vielä paremmalta kuin eilen. Ja päässä soi Saravon Pekka Pekka Pekka Helmi Mesta Tampere ja Tipitii. Mutta ei haittaa :grinning:

1 tykkäys