Otteluseuranta: Kärpät - Tappara 21.11.2017

Aina ei voi voittaa. Nyt on voitot sekä Kärppien että Jypin kanssa 1-1. Vielä kun tasoitetaan TPS:ää vastaan, niin juna on aikataulussaan.

Sellainen fiilis tuli peliä katsellessa, että toinen näistä joukkueista oli lähempänä omaa tämän kauden maksimiaan kuin toinen. Kumman peli pystyy kehittymään enemmän kohti kevättä? Itselläni on tästä hyvä kutina.

Ei me Jasuun tänään kaaduttu. Oli siellä paikkoja Jerelläkin useampi. Repo pääsi usein vetämään. Tänään ei uponnut, ehkä seuraavassa taas uppoaa.

Edelleenkin, viimeisestä aloituksesta oli jo aikaa enemmän kuin tarpeeksi. Turha tästä kuitenkaan jankata, kun se ei edes varsinainen pointti ollut. Ja kyllä, paikkoja oli muillakin kuin Jasulla. En sellaistakaan väittänyt, että Jasuun oltaisi kaaduttu. Totean vielä kerran uudelleen sen mitä haluan vain sanoa: Jasun paikka ei ole kentällä tappiotilanteessa ratkaisuhetkillä.

Ei näissä peleissä kun vastustaja on ihan tapissa voi pelata näin kun Kemiläinen toisessa Kärppien maalissa.
Kax virhettä ja kiekko omassa pussissa.

No toivotaan et näistä opitaan :slight_smile:

Tarkoitatko Kärppien ylivoimalla tekemää 2-0 maalia? Vedän ihan ulkomuistista mut eikös Salonen ollut jäällä.

Kemiläinen oli ainakin jäähyllä.

Niinpäs olikin. Kyllähän Repo oli ekassa maalissa kovin “syyllinen”.

1–0
9:03 #13 Julius Junttila

  • #3 Charles Bertrand, #13 Julius Junttila, #22 Taneli Ronkainen, #28 Mikko Niemelä, #33 Mikael Ruohomaa
  • #9 Aleksi Salonen, #11 Matti Järvinen, #68 Joona Luoto, #78 Niko Mikkola, #92 Sebastian Repo

2–0-maalissa Kemiläinen oli jäähyllä.
3–0-maalissa Kemiläinen otti miinukset.

Hyvää oppia matkan varrelle. Ero Kärppiin kaveni matsin edetessä, mutta toi pitkään vaivannut keskialueella roiskiminen alkoi tänään ärsyttämään. Tuohon hyökkäyksen rakentamiseen tulee varmasti parannusta kun aika on kypsä, mutta nyt se saa meidän hyökkääjät näyttämään amatööreiltä.

Onneks tämän illan peli ei ratkaissut yhtään mitään.

1 tykkäys

Kyllä, juurikin 2-0 maalia ylivoimalla…
Ensimmäinen virhe oli kun heitti omasta päästä kiekon pitkänä Kärppien päätyyn tilanteessa missä ei ollu mikään kiire ja syöttösuunnat auki kaikkiin muihin suuntiin paitsi ylöspäin.

Toinen virhe tuli heti perään aloituksesta omassa päässä missä hankki ittelleen turhan jäähyn.

Tästä seuraa yleensä maali omaan päähän kun vastustajalla on flow päällä.

Mikä on mystinen 3-0 -maali?

1 tykkäys

Mulle jäi jonkun venkoilijan vaihde päälle, ettei Tappara tee. Jätän korjaamatta.

1 tykkäys

Kyllä se siihen vaikuttaa, että Kärpät luultavasti on joulutauolla kärjessä runkosarjassa. He siis saavat suosikin viittaa itselleen.

Tappion vaikutus Tapparan peliin nähdään puolestaan seuraavissa otteluissa. Ärsytetty ja vapaana ykköspaineista ei ole huono lähtökohta mutta se, miten joukkue sitten todellisuudessa sen käsittelee nähdään TPS:iä ja HIFK:iä vastaan, joista jälkimmäisessä voi nyt olla enemmän sykettä kun tilastotappio on jo kerran otettu piikkiin.

1 tykkäys

Kärpät voitti ansaitusti, mutta ei tuo Tapparalta niin surkeaa ollut kuin moni antaa täällä ymmärtää. Tapparallakin oli omat paikkansa ja peli saatiin painettua aika ajoin kärppäpäätyyn. Siellä hukkasi mm. Rauhala, Karjalainen ja Kuusela ihan kelvollisia paikkoja. Saattoi pitkä vierasmatkakin vähän verottaa, että kokonaisuudessa oltiin Kärppiä potkun perässä.

Turha nostaa Jasua tikunnokkaan. Mies on kaivamassa aloituksia Tapparalle ja sillä sipuli. Suorittaa paremmin kuin MJ ja suurin piirtein siinä missä Rauhala tai JMJkin. Järvisen Matista ei vahvistukseksi tällä hetkellä ole. En ihmettelisi, mikäli hänellekin näytettäisiin ovea ennen kauden loppua. Uutta sentteriä odotellessa…

Maalivahdin pitämistä 3-1 -maalin jälkeen en ymmärrä, kun mitään hävittävää ei juuri ole (no joo, maaliero). Oli Jukka kuitenkin sen verran hereillä, että heikko Ojamäki oli korvattu Karjalaisella.

Se oli vain yksi peli. Ei muuta kuin eteenpäin. Joukkueen tekeminen kokonaisuudessaan ei huoleta, mutta Ojamäen ja varsinkin Matti Järvisen aikaansaannokset eivät herätä positiivisia ajatuksia, kysymysmerkkejä enemmänkin. Järviseltä ainakin itse odotin huomattavasti tehokkaampaa peliä. Nyt on näkymätön ja hieman löysänkin oloinen. Ojamäki yrittää, mutta häviää kaksinkamppailuja järjestään.

5 tykkäystä

Jasu, Repo, Peltola, Kuusela …

Mites Lontoon Matti, Zaborsky ja Ojamäki, eivätkö he jo voisi vuorostaan ottaa joukketta reppuselkään?

No, Kärpät ansaitsi tänään voittonsa, jalka liikkui paremmin kuin Tapparalla. Josko sitten lähempänä Juhannusta osat vaihtuisivat?

1 tykkäys

Sarjataulukossa Tappara on kärjessä vielä tämän vuoden puolella. Yksittäisessä pelissä tuo Kärppien peluutus riittää, mutta ilman hankintoja ei keväällä enää. Jännä nähdä, ketä hankkivat ja koska. Kiire heilläkään ei ole.

1 tykkäys

Toivottavasti näin on ja Kärpät on harvoin, jos koskaan, jättänyt hankkimatta. Mikä hankinnan merkitys pelille on, onkin sitten jo mutkikkaampaa. Kyllä Kärppien ykkönen on se käänteentekevä vaikka ei mikään viisikko vuotanut. Tappara selkeästi sytytti Kärpät todella nälkäiseen peliin ja kun Kärpät kerran voitti, voidaan kai todeta, että se myös halusi enemmän tässä ottelussa.

Julius Junttila pelaa hienosti ja ketjutoverinsa hyvin. Siinäkin mielessä Junttila vähän muistuttaa viimekauden herra Haapalaa, joka pelasi pudotuspeleissä merkittävässä roolissa mutta ei ratkaissut mestaruutta kuitenkaan. Tällä haluan vain sanoa, ettei yksi pelaaja tai yksi ketju tuota mestaruutta ja siinä piilee merkittävä haaste Kärpille. Ratkaisukykyä pitäisi saada levitettyä ykkösketjusta ja yv pelistä laajemmalle. Onko esim. Lasun ketjussa potentiaalia merkittävään tasonnostoon?

Samalla on todettava, ettei Tapparakaan tällä esityksellä pelaa finaaleissa. Mutta potentiaalia jäi taas varastoon vastustajaa enemmän; Kärpät näytti enemmän kuin Tappara. Varmaankin monesta eri syystä.

Mutta mutta. Ne hankinnat. Onhan ne tarpeen nähdä…

1 tykkäys

Mites Lontoon Matti, Zaborsky ja Ojamäki, eivätkö he jo voisi vuorostaan ottaa joukketta reppuselkään?

Miettinyt myös kuinka pitkään täällä ollaan tyytyväisiä esim. Hra Zabon tehoihin
Nyt on kaikki pelaajat kokeiltu vierellä , joku vierittää syyn Jasun piikkiin mutta mielestäni kuka
muu sentteri antaa laitureille mahdollisuuden panostaa hyökkäyspään peliin ja voittaa aloitukset omille?

Juuri tuohon viittasin peluutuksella, ei se siellä enää riitä. Hyvä vertaus, tuli itsellekin jossain kohtaa Haapala mieleen. Toki piirun huonompi. :sunglasses:

Zabo on toki oletettavan suureen palkkaansa nähden ollut pettymys, mitä tehoihin tulee, mutta kyllähän tuo tekee oikeita asioita kentällä. Hyviä syöttöjä ja liikettä jatkuvasti. Hyvin myös taistelee kulmissa ja tekee hommia omaankin päähän.

Maalinteossa on toki rutkasti parannettavaa. Itse olisin silti Zabon suhteen kärsivällinen. Uskon, että hänen työnsä palkitaan ennemmin tai myöhemmin. Veikkaan, että tuo ketju loksahtaa kohdilleen hyökkäyssuuntaan paremmalla sentterillä. Vaikka Jasu tekeekin hyvin hommia, niin ei ole laituriensa kanssa täysin samalla sivulla.