Otto Rauhala

Ne pelit mitä olen nyt tällä harjoitus- ja CHL-kaudella nähnyt ovat johtaneet siihe, että Otto on jyrännyt itsensä tulevan kauden “seuraa näitä”-listan keulille. Jos tällä kaudella joku puolustaja Oton pysäyttää, siis ei ota pelkästään kiekkoa, vaan ihan pysäyttää vauhdin, niin ei tule tekemään sitä mustelmitta.

Otto tulee tekemään 5-10 maalia tällä kaudella ihan vaan rynnimällä ohi puolustajasta ja painamalla suoraan maalille. Samassa saattaa lähteä veskari, maaliverkko ja päätylautakin, mutta nykypäivänähän noita kaikkia saa ihan rahalla uusiakin.

Niin ja saa ottaa talteen. (siis tuon maalimäärän, en ala ennustaa rikkoutuneita veskareita tai hallirakenteita :smiley: )

18 tykkäystä

Nostetaan nyt vähän sitä kissan häntää, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Erityisesti boldattu kohta on tänä syksynä lämmittänyt. Vielä voi olla liian aikaista toki sanoa paljoa, mutta sanotaan edes vähän.

Tuleeko se lopullinen läpimurto nyt sitten kuitenkin laidassa?

Ja kyllä, jostain sitä vauhtia on kaivettu vielä lisää.

12 tykkäystä

Otto tulee oleen tän kauden ilmiö. Piruliuti että se on vahva.

17 tykkäystä

Rauhalan ikä hyvä tosiaan muistaa, kun hänestä puhutaan. On käynyt melkoisen myllyn läpi, kun Tapparassa itsensä puskenut pelaavaan kokoonpanoon. Aliarvostettu härkä.

21 tykkäystä

Jos ei tuu loukkaantumisia, pelaa 1.5 vuoden sisään maajoukkueessa ja neljän vuoden sisään P-Amerikassa. SOT

4 tykkäystä

Otto Rauhala oli tarkkuuskisan nopein ja tarkin tänään ajalla 11 sekuntia ja ampui alas neljä laattaa maalin kulmista. Melkoinen snaipperi :sunglasses:

Suorituksen voi tarkistaa Tapparapäivän videolta ajasta 17:00 eteenpäin esim. täältä:

5 tykkäystä
10 tykkäystä

Mielelläni näkisin Rauhalan vaikka Kärjen paikalla rosterissa.
On ottanu hyvin ne alotukset jotka annettu. Eikö ne paikat olis vähän niinkun vanhasta muistista Kärki laidassa ja Otto keskellä ?

1 tykkäys

Taitaa Otolle olla mestaruutta tavoittelevan joukkueen 2.ketjun sentterin paikka “vähä” liikaa.

No enpä tiedä. Ollut alkukaudesta meidän parhaita hyökkääjiä.

9 tykkäystä

Oli jo viime kaudella mestarijoukkueen kolmossentteri ja on siitä vain parantanut, eli ei todellakaan olisi välttämättä “vähä” liikaa.

14 tykkäystä

Eilen ku Otto pörräs kulmassa ja pyörähteli, kaveri menetti ja Otto haki kiekon takasin omille, tuli mieleen, että onko se Otto, joka korvaa Haapalan. Eikä Zabo. Hieno on Rauhalaa kattella, eritoten sitte ku koko joukkueen peli alkaa tuottaan tulosta - uskon.

6 tykkäystä

Ikävä kyllä Oton laukaus on todella heikko. Tuntuu että Otto aina vetää vaan “silmät kiinni sinne päin” eikä mieti yhtään minne kannattaa yrittää. Otolta puuttuu myös Haapalan rauhallisuus kiekon kanssa ja tämä voi olla suurin este seuraavalle stepille. Koohottaa liikaa kiekon kanssa. Muutenhan Otto on loistava pelimies mutta kaksi tärkeintä elementtiä hakusessa pisteiden teon kannalta.

1 tykkäys

Kyllä Otolla ainakin tarkkuutta laukauksessa on: Tapparapäivän tarkkuuskisan voittaja.
Pelitilanne tietty eri asia, mutta myös tätä potentiaalia löytyy.

3 tykkäystä

Eli mielestäsi Kärki pelaa paremmin keskellä ja Otto laidassa. Tällä hetkellähän tosiasia on se että Otto pelaa molemmilla paikoilla paremmalla tasolla kuin Kärki, joka pelaa mestaruutta tavoittelevan joukkueen 2. ketjun sentterinä :thinking:

4 tykkäystä

Tämähän on aivan puutaheinää. Otto on hyvä pyörimään kulmissa ja vääntämään laidoissa, mutta kiekollisesti hän ei ole eikä tule olemaan lähelläkään Kärjen tasoa. Otolla kun tuossa kropassa olisi Kärjen kiekolliset taidot, niin hän vuolisi miljoonia jo rapakon takana.

1 tykkäys

No nyt on Otolla paikka näyttää. CHL peleissä hyvää tekemistä. Liigassa ei pelkällä pörräämisellä kärkiketjujen paikkoja oteta. Aika kova vertaus Haapalaan😊

Oton mietteitä lopun painista ja pelistä.

https://www.aamulehti.fi/urheilu/tapparan-ja-karppien-nuorukaiset-naureskelivat-paineilleen-sanoin-etta-hyvaa-duunia-200460536/

7 tykkäystä

Ottoo. Helppoo ja kivaa. Tapparan kapteeni vielä joku päivä.

10 tykkäystä

Tapparan kolmanneksi paras pistemies! Jokohan alkaisi luottoa löytyä vähän korkeemmaltakin kuten Jasun paikalle. Jasu voi sitten kolmos/neloskentästä tulla napsii tärkeitä aloituksia.

11 tykkäystä