Palautetta kanssakeskustelijoille

No jos minun viestiäni tarkoitat, niin se oli ainakin huumoria. Pyydän anteeksi, jos ei kolahtanut. :slight_smile:

Minun viestini oli hieman liioiteltua sarkasmia, koska en oikein jaksa sulattaa semmoista kieroilua, jota tähän liittyy ja sitä, että pettyneen pelaajan mailan laitaa vasten lyöminen on ikään kuin maailman tärkein tapahtuma ja että sen tarkoituksena on leimata Tapparan joukkue sikailijasakiksi. Huomasin tämän jo aiheuttaneen Tapparan leimaamista Facebookissa suurin piirtein rikollisjengiksi. Sanon vain tämmöiselle: Yäk. Kalpa sen sijaan pelaa reilusti eikä sikaile kuten ei Tapparakaan.

2 tykkäystä

Liikut nyt vaarallisilla vesillä. Vaikka oletkin oikeassa ja Juntusen sanat osoittautuivat jotakuinkin todenmukaisiksi, vaikka niitä täällä kritisoitiinkin, niin ei tarvitse vastata näin provokatiivisesti. Foorumilla on tappiotilanteen myötä ihan tarpeeksi kireä tilanne muutenkin.

2 tykkäystä

Muiden joukkueiden fanien törkykommentit jotenkin ymmärtää kateellisten ja vahingoniloisten teoiksi, mutta sitä en jaksa ymmärtää, miksi omaa joukkuetta halvennetaan, vaikka se on pelannut ihan hyvin. Olisi syytä vaihtaa puolta ja lähteä räkyttämään yhdessä vahingoniloisten kanssa!

1 tykkäys

Naapuri saa olla onnellinen, että on tuolla Ilves-logolla täällä Tapparan palstalla. Luullakseni tapparalainen ei tuon tyyppisillä viesteillä kauan olisi Ilves Foorumilla oikeutettu edes kirjoittamaan. Varsinkin jos noita viestejä olisi alkanut suuressa määrin ilmestyä palstalle Ilvekselle erityisen merkityksellisinä pelisarjoina. Sellaisia sarjojahan on tässä liigan ollessa avoimena ollut toki useita, kuten:

  • 2012-2013 kaudella Ilves-Jukurit -sarja
  • 2011-2012 kaudella Ilves-Sport -sarja ja
  • 2009-2010 kaudella Ilves-Jokipojat -sarja.
10 tykkäystä

8 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta

Ilmeisesti HIFK:n tappiota ilakoitu pronssiottelun seurannassa ja banneja jaettu.
Olisi parempi olla poissa muitten joukkueitten seurannasta, jos ainoa tarkoitus on päästä häviön hetkellä aukomaan.
Tässä on Tapparalla tärkeät pelit menossa, niin pitäskö keskittyä niihin.

9 tykkäystä

Oikeesti nyt taas ihmiset. Mitä täällä tapahtuu?

Kirjoittajat valittaa, kun “muiden fanit” saa provota. Sama tyypit valittaa siitä, kun provoa aletaan ottamaan pois bannien avulla ja se sattuu kolahtamaan “omiinkin”. Järjetöntä jeesustelua. Ei kai nyt kukaan oikeasti oleta, että provo on tai ei ole provo riippuen kirjoittajasta ja tämän suosikkijoukkueesta? Toki tuokin vaikuttaa, sillä se auttaa hahmottamaan, millä mielellä viesti on kirjoitettu, mutta kyllä tärkein kriteeri provon tunnistamiseen on edelleen viestin sisältö.

Provo on hieno keskustelun tehokeino, mutta sille on aikansa ja paikkansa. Tämä palsta, juuri nyt finaalien aikaan ei ole paikka, jossa provoa voi käyttää sujuvasti tehokeinona. Se johtuu ihan puhtaasti siitä, että tuntuu kaikille menevän vähän kaikki suoraan tunteisiin tällä hetkellä. Päästään koko palsta huomattavasti helpommalla, jos jätetään väsyneet, “viattomatkin” provoilut odottamaan vähemmän tunteita aiheuttavia aikoja. Kesällä tai ensi kauden runkosarjassa keskusteluja voi ehkä koittaa taas varovaisesti aktivoida tyyliikkäällä piikittelyllä. Nyt kannattaisi kaikkien kirjoittajien “joukkueestaan” riippumatta lukittautua pelkkään asialinjaan, niin saadaan jossain määrin asiallista keskustelua aikaan kauden loppuun asti. Ehkä jopa kaikki eivät ehtisi näin bannia hankkimaan…

5 tykkäystä

Se mitä tänään olen ehtinyt lukea, niin nyt on hyvä asenne palstalla. :+1:

Lippu vain korkealla ja ääntä kohti. Itse joudun olemaan pakosta vähän takavasemmalla jokusen hetken, mutta kyllä täällä pelejä seurataan ja jopa paikan päälle Kuopioon menossa.

Uskokaa ja luottakaa loppuun asti.

12 tykkäystä

Älä kuitenkaan vielä tänään mene - mieluummin Hakametsään. :grin:
Kyllä - luottoa on täälläkin, sarja käännetään ja se kääntö alkaa tänään.
Kohta halille! Pidetään lippu korkealla!

8 tykkäystä

Viikko lusittu (“pelikiellon” langetin itse itselleni) ilmeisen sopimattoman viestiketjun avauksen vuoksi. Sai useita liputuksia, joten ei mennyt ilmeisesti ihan putkeen. No näitä tulee ja näistä me kaikki opimme, joten homma jatkukoon puhtaalta jäältä!

Paljon olette viikossa saanet viestejä aikaiseksi, toki joukossa ollut hieman kuraakin, mutta rapatessa roiskuu muutakin kuin mailan lapoja. Oli tuo melkoista draamaa to case Xavi ja joku toimittajako se oli, en aiemmin kuullut koko hepusta ja tuskin kuulen jatkossakaan, sen sijaan Veli-Matti Savinaisesta kuulen!

6 tykkäystä

Siirrytääs tuolta Jatkoaika-ketjusta soveliaampaan paikkaan.

Ensinnäkin yleisellä tasolla: Mielensäpahoittaminen. Miksi tuosta on tullut niin suosittu kortti nykyisin keskusteluissa? Järjetön määrä muiden esittämiä näkökulmia kuitataan vähätellen mielensäpahoittamiseksi, vaikka siihen ei oikein perusteita edes olisi. Ikävä ilmiö, mikä kertonee jotain keskustelijasta tai keskustelun ilmapiiristä. Trendi-ilmiöt kuten tämän voisi kieltää lailla ihan suoraan…

Toisekseen arvon @Donizimo, viestilläni ei ollut mitään tekemistä mielensäpahoittamisen kanssa. Kyseessä oli vain ystävällismieliseksi tarkoitettu vinkki. Ihmiset suhtautuvat kritiikkiin paremmin, jos se annetaan rakentavasti. Ihmiset suhtautuvat kritiikkiin paremmin myös silloin, jos kritiikki ei ole täydellisen tekopyhää jeesustelua. Jatkoajan keskustelun kritisoiminen leimaamalla kirjoittajat mielenterveyspotilaiksi ei varsinaisesti ole tyylikästä tai edes rakentavaa kritiikkiä. Kun tarkoituksesi oli ilmeisesti ottaa kantaa asiakirjoittelun tasoon/ihmisten fiksuuteen, niin tuo ihmisten leimaaminen mielenterveyspotilaaksi nettikirjoittelun(/känniavautumisen) pohjalta täyttää varsin hyvin myös kaksinais-moralistisen, tekopyhän jeesustelun tunnusmerkistön, sillä eihän kukaan ihan oikeasti vuonna 2017 pidä mielenterveysongelmia asiallisena, “hyvänä läppänä”.

Kukin vetäköön toki tavallaan. Erilaisuus on rikkaus.

2 tykkäystä

@rinne muuten olen kanssasi samoilla linjoilla, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että @Donizimo lla on oma suorasukainen tyylinsä ja on ollut niin kauan kuin täällä foorumilla miehen olen tiennyt. Hän voi toki kehittää kirjoitustapaansa myös toiseen suuntaan, mutta mitä itse nyt Donizimoa tunnen niin tuo on vähän niin kuin hänen tavaramerkkinsä.

Osa kommenteista on vähän siinä rajoilla, että meneekö jo vähän rajan ylitse, mutta mielestäni hienoa taiteilua lyhyissä kommenteissa siellä harmaan eri sävyissä. Suorasukainen tyyli mielestäni sopii miehelle ja minä ainakin annan hänelle monessa asiassa armon käydä oikeudesta, koska niin hyvää settiä hän välillä noilla lyhyillä sivalluksillaan tuottaa. :stuck_out_tongue:

Vaikka olemmekin ehkä vähän “sieltä yliopistosta” välillä täälläkin osa niin tästä huolimatta tällekin kirjoitustyylille on täällä tilansa ja paikkansa. :stuck_out_tongue: Toinen on @Labrys.

2 tykkäystä

@peterra Tietenkin kaikille tyyleille on paikkansa. Ei minua kiinnosta vähääkään, vaikka hieman taiteillaan siellä harmaallakin alueella. Ei minulla myöskään ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan tällä palstalla.

Tuossa viittaamassani viestissä oli vaan niin selvä “pata kattila soimaa” -asetelma, että tuli tartuttua. Onhan se nyt oikeasti vahvahkosti kaksoisstandardien mukaista toimintaa, jos kritisoi toisten tekstien asiallisuutta mielenterveyspotilaaksi leimaamalla.

Ihminen on maailman paras kaksoisstandardien eläin. Ymmärrän pointtisi, mutta mielestäsi teet asiasta ehkä hitusen liian ison. Ja pakkohan sen asian edessä on rehellinenkin olla, että jatkoaika on aika ruokoton paikka ja siellä kyllä saa koittaa aika vapaasti “sananvapauden rajoja.”

Naulan kantaan, tunteella kun mennään niin välillä roiskuu yli mutta näillä mennään :joy: Välillä viisaasti ja välillä lippua. :smiley: Mutta @rinne tuossa viestissäni en yleistänyt koko palstaa, lähinnä hain näitä jotka haluaa että Haapalaa telotaan, eikös tämmösen ajattelu ole aika mielenvikasta? Mutta kuten Peterra tuossa mainitsi: "että jatkoaika on aika ruokoton paikka ja siellä kyllä saa koittaa aika vapaasti “sananvapauden rajoja.” Pitää ihan kutinsa.

E: Ja tätä keskusteluahan voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle mutta se alkaa menemään JuupasEipäs linjalle joten en siihen lähde.
Tällä palstalla kuitenkin on hyvä meininki, hyvät moderaattorit jotka pitää meidät mukavuusalueen ulkopuolella hiippailijat kurissa. Pidetään siitä kuitenkin kiinni että täällä on hyvä olla ja tänne on hyvä tulla. Seura meistä kuitenkin suurimmalla osalla on sama. Lets rock!

1 tykkäys

Nyt hieman ulkopuolisena tartun tähän. Jonkun toisen huonosti käyttäytyminen ei millään eikä mitwnkään oikeuta ketään käyttäytymään huonosti. Mielenterveyspotilaaksi leimaaminen on ihan vastaavaa kuin rattijuoppous kommentit Levosesta tai homo huutelut. Ei osoita älyllistä ylivertaisuutta kirjoittajasta eikä kunnioitusta palstasisarukseen jolla kenties hyvinkin läheinen ihminen joka kärsii asiasta. Jätetään moiset nimittelyt pois. Liputan tästälähtien. Niinkuin rattijuoppo homo ym. Teinityperyydet

Niin siksi se lippu siinä on jos ei miellytä, mutta ei mua itseasiassa edes kiinnosta kärsiikö jonkun tuttu rattijuoppoudesta, se on oikeestaan itse aiheutettua eikä mitään muuta tai itseasiassa toivon että nimenomaan sitten kanssa kärsii jos on niin tyhmä että menee kännissä rattiin. Eikä se kerro kirjottajasta mitään jos nyt vaan ei satu tykkäämään rattijuopoista.

Voiko joku henkilö kärsiä rattijuoppoudesta, vai onko kyse alkoholismista? Toisaalta yhteiskunta voi kärsiä rattijuoppoudesta, mutta silloin se lähes varmasti kärsii myös alkoholismista. Ensin päätettäneen vetää kännit, tai no, addiktiotapauksessa varmaan vaan vedetään känni, jos ei siinä jo olla. Mutta toimiiko rattijuoppous sitten siten, että on pakottava tarve, jos sattuu olemaan selvinpäin, vetää perseet ja lähteä ajelemaan? Siis, että kännin tarkoitus olisi vain se, että voi olla rattijuoppo. Kuulostaa aika erikoiselta, mutta on sitä maailmassa tietysti erikoisempiakin asioita. Vai tartuinko semantiikkaan? Se on toki ikävää, jos joku täällä kärsii rattijuoppoudesta, kunhan pohdiskelin ajatusta hyväksymättä, ihan vain mielenkiinnosta.

3 tykkäystä

Olet aivan oikeassa. Se pitääkö rattijuopoista tai mielenterveyspotilaista ei kerro ihmisestä yhtään mitään. Sen sijaan se että kuvailee tuntematonta henkilöä rattijuopoksi tai mielenterveyspotilaaksi kertoo.

Yli läikkyy kaikilla ja tunne vie järkeä kirjoittwlussa kaikilla. Mutta jos kirjoittamisen tyylistä huomautetaan olisi palstalle sopivaa lukea se huomautus, miettiä omaa kirjoitustyyliä ja kenties oppia. Sitä olen jäänyt vastauksistasi kaipaamaan. Vai ootko vaan niin kurko ettei muiden mielipiteet paina?