Pelicans - Tappara 05.12.2017 (Ti)

Tapparakin pelaa tänään, vaikka tapahtumia on niin paljon, että porukka taitaa olla poppari ostoksilla. Kokoonpanoja ei vielä löydy, mielenkiintoista on jatkaako Heljanko maalilla, vai päästetäänkö Domi irti. Itse peliä en ehdi edes seuraamaan juhlakiireiden keskellä, voin siis vaan toivoa, että Tappara jatkaa viihdyttävällä ja kliinisellä ilmeellä.

2 tykkäystä

Näyttää Heljanko jatkavan

10 tykkäystä

Domi on suosikkipelaajiani, mutta mielestäni tämä Heljankon (vai Heljangon? Siirryn oikeaan ketjuun kyselemään!) peluutus on vain hyvää kilpailua.

7 tykkäystä

Heljangon kuulostaa oikeammalta, mutta kuka noista nimien taivutuksista uskaltaa varmaksi sanoa.

Toiveissa kliininen, ryhdikäs esitys. Jos edes yrittäisivät saada pelillisesti ehjän suorituksen aikaan tänäänkin, kuten viikonlopun peleissä. Ei nyt lähdetä taas räpeltämään mitä sattuu.

Onnistumisia mielellään muillekin kuin Karjalaisen Jerelle. Toki Karjalaisenkin onnistuminen sopii. Järvisen Matti vaikka voisi käydä maalinteossa, tai Elorinne. Repo voisi Lahden tänään hiljentää. Olisi jotenkin soveliasta.

4 tykkäystä

Anteeks ny. Luulin jo pitkän tauon alkaneen, mutta Tappara ehtii jäälle Lahessa (paikallista kiältä) viä ennenku tää kotimaa täyttää 100 v itsellisenä valtiona. Toivotaan, että tiukka viisikkopelaamien pitää pussinokat kurissa ja Herran nuhteessa!! :heart_eyes:

Näin on, olkaamme se turbiini, johon pelikaanijengi lentää.
Lahressa taitaa olla joskus tapana sanoa myös Lahlessa. On se ihmeellinen paikka.

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pilkunviilaus- ja yhdyssanaketju

Aika ärsyttävää, että liigapelit jatkuvat nykyään mj. turnausten aikana. Näyttää Tapparallakin olevan Moskovan turnauksen aikana useampi ottelu. Joulutauko liigassa on siis hieman vajaa viikko.

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Suomen murteet

Koskahan mahdollisesti VMV palaa takaisin askiin. Eikö pitänyt olla vain semi pientä vammaa. Toki hyvä ja hyvä saada kokemusta noilla pareilla ja alakerralla

Pienestä vammasta kerrottu, mutta onhan se hyvä kuntouttaa kaveri 100% kuntoon, varsinkaan nyt kun ei mikää pakko ole Vittasmäkeä saada askiin.

1 tykkäys

9 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Mikko Saarinen - Tapparan mies (1970-2017)

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Pilkunviilaus- ja yhdyssanaketju

Yksi viesti siirrettiin uuteen ketjuun: Matti Järvisen “pusku” Pelicansin Miska Siikoseen 5.12.2017

Ottaa päähän pahemman kerran vaikka voitto tulikin. Tuomarit on jo otteluseurannassa haukuttu, aiheesta, mutta entäs nämä Lahden Pelicansin pelimannet valmennusjoukkoineen?? Filmattuja jäähyjä äkkiä laskettuna vähintään kolme! Ok, tuomarit ostaa, hävetkööt sitä, mutta Pelikaanijoukkueen kannattajineen pitäisi hävetä isosti myös. Myös pääpuskujäähy oli hakemalla haettu, björninenkö se oli vai kuka siikosrekonen?

Sikailujoukkue Pelicans vaihtanut tyyliä… vaan ei sen tyylikkäämpään. Ja eiköhän ne possuilutkin ole siellä vielä varastossa. Hyi, oksennan.

Tapparalle puhtaat paperit. 5vs5 ei ongelmaa, pari kaatuilua tosin, mutta niitä tulee.

6 tykkäystä

Pelikaanit käyttivätkin nopeasti ja hyvin epävarman ja vierasvastaisen tuomarilinjan hyväkseen. Jukka totesi viimematsissa, että liigassa johtava joukkue saa helpommin jäähyjä ja muutenkin tuomitsemislinja liigassa vaikuttaa usein turhan solidaariselta eikä tilanteiden suhteen tasapuoliselta.

Tuossa linkki lehdistöön

3 tykkäystä

Ei meinaa haastattelija millään uskoa, kun Rautakorpi kertoo Tapparan hävinneen ensimmäisen pelin tällä kaudella Lahdessa vai sanotaanko se Lahessa?

2 tykkäystä
1 tykkäys