Pienten ei-jääkiekkoaiheisten kysymysten ketju

En tiedä, selitinkö huonosti.

Tein siis tuollaisen kyselyn, jossa yritän perehtyä fanien käyttäytymiseen ja siihen, missä suhteessa menestys, viihtyvyys ja hallikokemus ovat toisiinsa ja ylipäätään sen, mikä merkitys on vastustajalla ennakko-odotuksissa. Koska kysely oli yllättävän helppoa tehdä Tapparafaneille ajattelin jakaa sen myös jatkoaika.com, jotta saisi vertailuvastauksia muista joukkueista.

No, joka tapauksessa se, mitä halusin testata on se, että kun kaikki jengit on ns. samassa kyselyssä ja ensimmäinen kysymys on ns. ohjaava kysymys, joka mahdollistaa fanien segmentoimisen joukkueiden perusteella ja erottelee vastaukset toisistaan. Kyselyn kannalta relevantimpaa on se, mitkä vastukset ovat kiinnostavia. Koska kysely jakaa fanit heidän kannattamansa seuran perusteella yhden osion osalta halusin testata, että kaikkien joukkueiden fanit ohjautuvat kyselyssä oikein.

Olisi huono juttu, jos esim. SaiPa-faneilla sattuisi olemaan mahdollisuus äänestää SaiPaa. En tiedä vieläkään, selitinkö nyt riittävän tarkasti. Tulosten erottelu tulee olemaan aika hankalaa, jos esim. kyselyssä on rakennevika, joka päästää esim. Tappara-faniksi itsensä myöntävät hassuttelemaan IFK:n vastauksiin :wink:

Kukaan ei vieläkään suostu testaamaan Ässien tai JYPin polkua x)

1 tykkäys

Yritin valita Ässiä, mutta kävin kuin esim. maikkarin omissa äänestyksissä sivuillaan, eli mitään ei tapahtunut

Ei ehkä tähän ketjuun kuulu, mutta jokin tuntuu blokkaavan mun mahdollisuuden äänestää tietynlaisiin kyselyihin. Olen miettinyt, että se olisi tuo adblock, mutta en ole koskaan testannut ilman sitä, koska en halua kaikkea sitä roinaa näytölle vain oman mielipiteeni vuoksi :grinning:

Mistä tai miten V-Traffic ja Google Maps kerää liikenneruuhkadatansa?

1 tykkäys

Muilta Google Mapsin käyttäjiltä. Sekä realiaikaista että tilastollista.

Jos on hedelmälihaa niin onko myös hedelmäumpilihaa?:thinking::thinking:

1 tykkäys

4 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Solmu Salminen, toimittaja

@Nettomaksaja Varmasti niiltäkin, mutta eiköhän taustalla ole Trafin data. Sitä käytti Nokian ja monen muun navigaattorit jo vuosia sitten.

Tietääkö kukaan mistä pystyisi katsomaan maalikoosteen Suomen naisten voitosta Ruotsista?

2 tykkäystä

Edit. Olin hitaampi😛

1 tykkäys

Onko naisten jääkiekko oikeasti jääkiekkoa?

Se on jääkiekon ja kaukalopallon sekoitus. Tai kaukalopalloa jota pelataan kiekolla.

Edit: lisätty jälkinmäinen lause.

Naisten peli näyttää jotenkin surffailulta kun kontaktia ei juuri ole. Taitoa ja vauhtia on mutta fyysisyys puuttuu kokonaan mikä tekee pelistä vähän ikämiesten höntsän näköistä.

Oliko miesten jääkiekko 1950-luvulla tai vielä 1960-luvullakaan jääkiekkoa? Puhumattakaan vanhemmista ajoista. No, näkihän sen jo varusteistakin, että aika erilaista on peli ollut. :wink:

2 tykkäystä

En tiedä oliko. Onko se nyt miesten tasolla. Ei ole. Onko tällä merkitystä. Ei ole. Naiset pelaa shakkiakin omassa sarjassaan, koska fyysisyys jne.Tai ehkä siinä on toivottavasti muita syitä.

1 tykkäys

Kovasti on kiekon pelaaminen muuttunut vuosien saatossa. Entisaikaan se miesten pelaamana näytti hidastetulta jääpallolta. Pipa päässä tai sitten ilman. Ei se samalla tavalla fyysistä voinut olla, kun pelattiin suurinpiirtein verkkarit jalassa. :slight_smile: Naisten kiekko on naisten kiekkoa. Hyvä naisten kiekkopeli on ainakin minusta viihdyttävämpää katsottavaa kuin huono miesten ottelu. :wink:

2 tykkäystä

Vähän off-topic, mutta Suomihan oli vielä 50-luvulla jääpalloyhteiskunta. Jokaisella itseään kunnioittaneella seuralla oli jääpallojoukkue ja ottelut vetivät isoja yleisömääriä. Ja lehdissä jääpalloraportit hallitsivat urheilusivuja.

Kyllä on. Aivan kuten seniori/harrastekiekkokin.

Ehkä maatalousyhteiskunta vielä kukoisti, mutta kyllä kiekkoa pelattiin jo paljon ulkojäillä. Ei voi minusta sanoa, että jääpallo hallitsi. Itse en tiedä yhtään 50-luvun jääpalloilijaa. Kiekossa 50-luvulla pelasi monia suuria nimiä Dynamo Honkavaarasta Päkä Lampaiseen. Moni 60-luvun suuri nimi oli jo 50-luvulla mukana. Ulkojäät, Koulukatu jne.

1959 saatiin maajoukkueelle kanadalainen päävalmentaja, Joe Virkkunen.
Tamperelainen jääpallo 50-luvulla. Ei sekään raksuta. Onhan jääpallo pikkuhiljaa jäänyt monella paikkakunnalla sivurooliin tai kadonnut kokonaan. Mutta ei 60- ja 70-luvun alussa ollut vielä suurta mullistusta tullut ja ne ajat tunnen itsekin aika hyvin. 70-luvun alussa varsinkin tuli jääpalloa seurattua, kun mun yks hyvä kaveri oli fanaattinen Veitsiluodon Vastuksen kannattaja. :wink:

Onko Tamperelaisia jääpalloseuroja muita kun Jääpallo-64?