Poimintoja päivän uutisvirrasta

KooKoon kannatti valittaa hovioikeuteen.

1 tykkäys

– Ilman kautta leviävää ärsyttävää ainetta levitettiin koulun tiloihin todennäköisesti ilkivaltaisesti, jonka seurauksena ihmiset evakuoitiin, kertoo päivystävä palomestari Tomi Kuusamo Helsingin pelastuslaitokselta.

– Aineelle altistuneista ihmisistä jokunen kymmen hakeutui ensihoidon pariin hengitysoireiden takia, mutta koska oireet olivat lieviä ja ohimeneviä, ketään ei toimitettu sairaalaan jatkotutkimuksiin tai tarkkailuun, Kuusamo kertoo.

Näin maallikon silmin lakia sen paremmin tuntematta vaikuttais kyllä siltä että väärin meni tuomio, mutta kai ne tuolla tietää paremmin.

1 tykkäys

Vähän niinkuin lainaisi pankilta kymppitonnin ja sitten vaihtaisi nimen ja jatkaisi elämää velattomana hillot taskussa, se olisi kyllä hyvää pisnestä.

Arvuuttelua:
Onkohan tuo työsuhteen päättyminen oikeuden peruste päätökselle. Liigassa pelaamisen oikeutta ei kuitenkaan ole KooKoolta viety joten pelisäännöissä olevia asioita ei ole laiminlyöty. Eikä ilmeisesti pelaajayhdistyskään ole älähtänyt. Ilmeisesti tuo ry on edelleen olemassa joten onkohan pelaajien vaatimus väärässä osoitteessa. Mahtaakohan mennä päätyyn asti oikeusasteissa.

16 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Maahanmuutto

Siis mitä v…a!!! Kuka haluaa kaapata jonkun sydämentahdistimen? Kohta alkaa jollain pumppu hakkaan kunnon rumpusooloa :joy::joy:

Lohjan tahdonportaat.

Joukkueenjohtaja Jyri Kaarlelan ehdotuksesta urheiluseura Harjun kiekon A-nuoret päättivät tarjota apuaan jumiin jääneille palvelutalon asukkaille.

4 tykkäystä

Toivottavasti päätös pitää.

9 tykkäystä

EVVK ja läjä hymiöitä perään
Eli siis jaan toiveesi kanssasi

1 tykkäys

Oliskohan Jari-Matti antanut noottia?

Voi olla. Joku tätä Torpan ilmoitusta jo hienosti kommentoi, että seuraavassa Seiskassa on varmaan Torpan haastattelu, jossa kertoo miltä tuntuu olla pois julkisuudesta.

7 tykkäystä

Nyt kun Torppa on tapetilla,niin tälläistä: onkohan totta ja jos on niin kukahan toi pelaaja on?

Tollanen sattu äsken osumaan silmään nettilehdissä:

Eli vissiin ainakin se suhde on totta.

1 tykkäys

On tämä ny perkele kun ihmiset ei tajua. Mistähän pikaruokapaikasta noi ruokaöljypurnukatkin on? Nämä paikat häviää tällä menolla kohta kaikki.
https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/ruokaoljya-vanhoja-huonekaluja-ja-romua-ekopisteita-on-jouduttu-jo-sulkemaan-kun-ihmiset-ovat-piittaamattomia-onko-nyt-vuorossa-hervanta-200368863/

DiCaprio ilmeisesti ehdolla Jokerin rooliin Scorsesen tuottamaan Jokerista kertovaan elokuvaan.

Mielenkiintoinen projekti.

4 tykkäystä

Miten tämä on jättivoitto?

Ei mitenkään, vaan tappio. Ruotsissa kiristettiin pankkien valtaa lisäämällä pankkien vastuuta finanssikriiseissä. Tapanahan on ollut, että kansa ja valtio pelastaa finanssipankit.
Nordea kimpaantui tästä ja ilmoitti lähtevänsä Suomeen, johon Ruotsin valtioinvarainministeri totesi, että se on veronmaksajille hyvä juttu finanssikriisin sattuessa.

3 tykkäystä

Tällainen seppä epäilynä eilisestä Lielahden surmasta. En viitsinyt tuonne jefu-ketjuun laittaa kun ei lajiin varsinaisesti liity.