Tappara-fanien häiriökäyttäytyminen

Jos sinä Tappara fani,joka luet palstaa häiriköit 99 bussissa umpi kännissä ja mussutti Kärppä fanille niin häpeä. Oli aika noloa käytöstä ja räyhäämistä.

1 tykkäys

Näille umpikänniläisille pitäisi olla sellainen erillinen “delete”-nappi josta painaa.

Sellainen kuin pelaajillakin on CHL-pelipaidoissa. Liigan pelipaidoista tuo Delete - nappi taitaa puuttuu siittä paidan hihasta :slight_smile:

1 tykkäys

C2:sta poistettiin tänään ainakin yks vakinaama, ei tainnut häiriköidä mitään mutta oli vaan niin juovuksissa ettei jalat tahtonu kantaa.

Taisi D1 katsomosta kanssa lähteä eilen porukkaa järkkärien saattelemana. En sitten tiedä kumpaa seuraa kannattivat. Siellä ipan puolella seisomokatsomossa kun suurin osa taisi olla katsojia jotka eivät värejä tunnustaneet ja olivat yläriveillä istumassa.

Toivottavasti ei kukaan meikäläisistä ole mennyt provoamaan.

Mitäs? Tästä mä haluun kuulla lisää.

Minä ainakin kirosin turhautuneisuutta, en kylläkään buuannut enkä buuauksia kuullut. Vieressä istuneet varmasti kuulin mun kiroilun toki :p.

No, tänään ainakin tuli vihellyksiä muunmuassa, kun tokan erän yv (?) oli melkoista räpellystä.

Nyt kun alan muistelemaan niin totta. Muistikuvieni mukaan se oli aika yksittäistä.

Ala-arvoista jos näin oli, tuskin oli Tappara sydän siellä kovinkaan iso…

Joo, maailmallakin yleisö häiriökäyttäytyy tämän tästä. Esimerkiksi NHL:ssa buuavat, jos joukkue ottaa kotona 6-0 turpaan.

Vähän kyseenalaista kyseenalaistaa jonkun “Tappara-sydäntä”, jos äänekkäästi ei satu pitämään näkemästään.

On se toki minustakin vähän tylsää kuunnella, kun joku kiekkotietäjä keuhkoaa jokaista ratkaisua vääräksi.

Lisätään vielä lopuksi, että harrastan vain taputtamista ja hillittyä keskustelua.

17 tykkäystä

En kyllä kuullut mitään buuauksia, mutta mulla olikin suojakänni. Itse kyllä kirosin muutamaa tilannetta niin, että vieressä olijat varmaan kuulivat, tulikohan traumoja?

2 tykkäystä

Jep, ehkä en sitten aina ymmärrä tuota äärimmäistä häiriöksi asti vietyä ■■■■■■■■■ omalle joukkueelle.
Lähden itse siitä, että positiivinen kannustaminen vie aina pidemmälle.

1 tykkäys

Tämä on tavallaan luonnollista seurausta menneestä menestyksestä ja suuren yleisön ymmärtämättömyydestä. Jos me valveutuneetkaan ei tällä palstalla aina muisteta/ymmärretä että jokainen kausi on uusi matka ja yhteen on kasvettava, niin eihän se kokonainen Hakametsäkään… Toivoisin kyllä jotain ihan muunlaista “tukea” joukkueelle.

2 tykkäystä

Huhhuh mitä settiä täältä saa taas lukea, tainnut porukalla yks jos toinenkin nelosolut sihahtaa😁

Voisitko avata tätä vähän?

1 tykkäys

En tarkoittanut että kyse on HÄIRIÖKÄYTTÄYTYMISESTÄ, mutta Pyhättö alkoi todellakin hermostua normaalia enemmän ässäpelin aikana, tavallaan ymmärrettävästi, vaan ei toivotusti.

Joo, ja joku joskus huutaa tuomariakin nuijaksi, vastustajan maalivahtia seulaksi jne… :smiley: Törkeää häiriökäyttäytymistä.

Musta on vähän naiivia olettaa tai ajatella, että melkein 7000 ihmisen joukosta ei löytyisi suhteellisen suurtakin määrää katsojia, jolla tää peli menee tuolla tavalla tunteisiin. Varsinkin kun tässä nyt on vähän nihkeää taas. Se joukko löytyy jokaiselta paikkakunnalta varmaan jokaisessa joukkuelajissa, eikä Suomi todellakaan ole tuon kulttuurin ongelmatapaus. Enpä usko että sillä on tässä mittakaavassa yhtään mitään merkitystä pelaajille. Onhan se tietenkin ikävää, mutta pitää ymmärtää jossain määrin myös ihmisten erilaisuutta.

4 tykkäystä

Ja minä en ymmärrä sitä miten pientä vihellystä esim. huonosti menneen yv:n aikana ymmärretään “äärimmäistä häiriöksi asti vietyä ■■■■■■■■■ omalle joukkueelle”. Kai sitä sitten pitäisi hurrata meni kentällä miten vain. Ja muuallahan aina pelkästään kannustetaan.

9 tykkäystä

Sen kerran kun olen tulossa kehumaan meitä faneja, täällä kirjoitellaan jostain saatanan häiriökäyttäytymisestä, kun yksi oli viheltänyt kun 30. laukaus ykkössektorista ei vieläkään tuottanut maalia. Voivoi. Saatoin olla minäkin, en muista, koska elin tunteella mukana.

Alavireinen Tappara saa vastaansa vajaan joukkueellisen patapaitoja Porista, ja silti meitä on yli 6800 mukana elämässä isolla sydämellä Hakametsässä. Ensimmäinen erä, sekä viimeisen erän loppu vetivät tunnelmaltaan ihan vertoja playoff-matsille.

Jos joku on viheltänyt, kun kukaan ei saa mistään sisään, niin helvetin hyvä. Siellä sentään eletään mukana. Oulussa 28.12. ei tapahtunut sitäkään vähää kotifanien puolesta, kun noustiin takaa ohi.

Tyyli täytyy tuplamestareiden pitää tottakai yllä, sitä en kiellä, muttä älkää nyt viitsikö häiriökäyttäytymisestä puhua, kun voitetaan ja Hakametsä elää mukana. Kiitos.

Edit. Ja kertokaa jos oli oikeasti jotain vakavampaa. Tuomitsen kaiken turhan huutelun omille siinä missä muutkin.

20 tykkäystä