Tappara ja neljän vuoden trauma-eli pikku purkautuminen

Kiitos aloittajalle erinomaisesta avauksesta. Matkaa hallille on itsellä 170 kilometriä, ja kyllä Iittalan Shellillä oli todella sanaton mieliala. Joko taas, ainako vain tätä samaa jne.

Ehkä jonkun heikomman seuran fani ottaisi mielellään jatkuvia hopeamitaleita, mutta on tämä todella raastavaa kevät toisensa jälkeen. Ja kieltämättä, noista Kärpistä alkaa tulla jonkinlainen kestopainajainen. Joukkueet pelaavat niin erilaista jääkiekkoa, ettei tavallaan olla samassa kaukalossa ollenkaan. Ja aina vaan Tapparalta puuttuu se joku, ja nuolaistaan ennen kuin tipahtaa.

Oli muuten mystinen tunnelma hallissa eilen ratkaisumaalin jälkeen. Kuulutuslaitteista ei tullut pitkään aikaan mitään ääntä, kansa poistui vaimeasti kahisten kuin hautajaissaatto sanomatta mitään. Oikeastaan edes kärppäfanien riemu ei kuulunut, tila oli tyhjiö. Tulen muistamaan tämänkin hetken ikuisesti. Kyllä urheilu voi tarjota niin uskomattomia tunnetiloja.

3 tykkäystä

Ei tietenkään ole sarja vielä ohitse. Varmasti tulee huikea sarja tästäkin.

Viestini oli hetkellinen purkautumimen epätoivon ja turhautumisen hetkellä. Ajattelin sen olevan parempi ja kehittävämpi tapa, kuin huutaa ■■■■■ saatanaa otteluketjussa.

Auttoi ainakin itseäni tuntemuksien muotoileminen kirjallisessa muodossa ja nyt taas jaksaa… :slight_smile:

2 tykkäystä

Toivottavasti saadaan huomenna paras irti. Huomenna ryöstö Raksilasta on vaikea, mutta kyllä Tapparalla siihen pitäisi keinoja olla. Pitää pelata omissa tarkasti, haastaa kovaa ja pelata järkevästi. Huomenna voittamalla on mahdollisuus saada taas sarjan momentum meille ja Hakametsään ratkaisu, johon saadaan varmuudella ainakin Dixon takas. Tapola voisi myös hieman hienosäätää taas: nostamalla Savinainen ykkösketjuun, Haapala ja Karjalainen yhteen ja keskelle Jasu. Aalto voisi tehdä tilaa vaikka Saloselle puolustuksessa.

Täähän oikein huutaa sitä game sevenin jatkoaikatappiota Raksilassa, kolmannen kerran putkeen. Sen jälkeen en enää tiedä mitä sanoisin tai tekisin. Voi kuinka mä silti hiljaa vielä toivon että pystyttäs voittamaan, yhtenä keväänä.

Viime kauden viimeisen finaalin loppuun asti uskoin voittoon ja yhä uskon tässäkin sarjassa. Ei se vaan tätä kokovartalu&&&sta helpota paljoa. Tärkeissä kohdissa se littebättre ei vaan tule Tapparalta. Eilenkin ylivoimat ottelu lopussa ei ollut tappamisen meininkiä ja maalikiimaa.

Ehkä lähimmäksi samoja fiiliksiä pääsen muistelemalla miesten maajoukkueemme monia finaalipettymyksiä. Kovia suorituksia mutta aina jostain se on vähän jäänyt vajaaksi. Ja monesti mestaruus on ratkennut raa’alla tavalla. Mutta kyllä niitä voittojakin lopulta vaan tulee. 1995! 2011!

Hyvin monilla kiekkoa seuraavilla on tässä maassa tällä hetkellä vahvat Tappara-sympatiat. 80-luvulla oli vähän toista. Silloin toivoi, että mestaruuden voittaisi vähän useammin joku muu. (Ja se Live is Life kuulosti ärsyttävältä…)

Sitten kun Tappara voittaa seuraavan mestaruutensa, niin tosi moni muidenkin seurojen kannattaja on aidosti ja vilpittömästi hyvillään. Kirveellä on nykyään erityinen paikka monessa kärppäsydämessäkin. Tapparasta on tullut kirjaimellisesti rakas vihollinen. Arvostus on kovaa.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä :kannu:-jahtiin. Koettelevat vaan eivät hylkää kiekkojumalat.

3 tykkäystä

Hopeamitalit alkaa tosiaan riittämään. Jos hävitä pitää, niin mielummin sitten semeissä ja päätetään kausi voittoon pronssimitalit kaulassa. Alkaa tympimään joka kauden päätös tylyyn tappioon. Mutta uskon kyllä, että Kärpät kaatuu nyt. Sen verran kova voittamisen nälkä joukkueessa on, niin kuin Peltolan haastattelusta tuli eilen pelin jälkeen ilmi.

Tuo “voittamisen nälkä” alkaa olemaan jo melkein höpö-höpö -tason juttelua. Ei sitä ainakaan kentällä näkynyt, kun ratkaisun avaimia oli hopeavadilla tarjolla.

1 tykkäys

Juurikin näin. Nyt on se hetki kun sen nälän pitää näkyä tekoina ja asenteena eikä puheena.

1 tykkäys

En tiedä mitä peliä eilen katsoitte, mutta kyllä sitä eilen aika hyvin näkyi. Kärpät oli huonompi pitkät ajat ja vain tolpat pelastivat jatkoajalle. Kolmannessa pelissä sitä ei näkynyt, mutta kolmessa muussa pelissä kyllä.

Käy välierässä lopulta miten käy, tällaiselle pohdinnalle on paikkansa. Kysymyshän on universaalista tunnetilasta, täyttymyksen tunteesta. Maallista tietämme ajaa tarve täyttymykseen ja asioiden klousaukseen. Se on syntisen ikuinen taakka, ja samalla luomakunnan kruunun ristillä lunastettu perusoikeus. Öö…meniköhän tuo ristihomma ihan oikein, mutta yhtä kaikki.

Yritin seuraavassa eritellä lohdunsanoja niitä kaipaaville (itseni mukaan lukien), mutta ihan helppoa se ei ole. Ihmismieli kestää paljon, mutta aivan terästä ei ole sekään. Kun kokee pettymyksen kerta toisensa jälkeen, jotain voi sielussamme palauttamattomasti murtua. Siksi täyttymyksen tunne olisi tärkeä, eheyttävä. Siksi olen näillä palstoilla vaatinut Leinosta kaivamaan kuvetta, sillä tänä vuonna, kenties viimeistä kertaa pitkään aika, vielä olisi kasassa jengi, joka sen täyttymyksen voi tuoda. Tapparan budjetilla se nimittäin ei joka vuosi tai joka toinenkaan ole mahdollista. Nyt tällainen budjettipuhe on tietenkin myöhäistä, ja näillä on mentävä.

Mutta jos sitä täyttymystä ei ole tullakseen, voimaa täytyy hakea muualta.

Ensinnäkin, vuoden 2003 mestaruus on kenties Tapparan historian tärkein. Se on suomalaisen jääkiekon modernin ajan ensimmäisemme. Ja lisäksi, sitä edeltävät mestaruudet tulivat ikään kuin liian usein, liian helposti. Muistan ajatelleeni vuoden 2003 mestaruuden jälkeen, että nyt voin kuolla rauhassa. Tämä näkökulma siis meitä tuon ajan eläneitä edelleen jollain tavalla lohduttakoon - olemme saaneet kokea ainakin yhden mestaruustäyttymyksen. Ja jos olet niin nuori, että et ole kokenut vuoden 2003 mestaruutta, et ehkä ota näitä kuitenkaan vielä niin raskaasti tai syvällisesti, sillä nuorena ei vielä ymmärrä elämän ja sen tarjoamien mahdollisuuksien rajallisuutta. Nuoren toivosäkki on väistämättä aina täydempi, ja hyvä niin. Ja vanhemmille ja vanheneville lohdutukseksi: tuo elämän rajallisuuden ymmärtäminen on samanaikaisesti myös antoisaa, sillä kun sen sisäistää, osaa asioista myös nauttia enemmän - jos kuolemaa ei olisi, se pitäisi keksiä.

Toiseksi, mielestäni mestaruuden voi kokea aidosti vain kerran vuosikymmenessä. Jos niitä tulisi ‘aina’, se olisi liian helppoa. Ei tämän ole tarkoituskaan olla helppoa.

Tällaisina hetkinä todellakin myös tuntee elävänsä. Faniutta väheksytään turhaa. Se on kieltämättä vierestä katsomista, ei itse tekemistä, mutta harvassa harrastuksessa elää yhtä kiivaasti joka solullaan. Kun näitä pelejä katsoo, ei siinä ajattele mitään muuta - ja juuri se on vapauttavaa ja nautinnollista.

Ja vaikka pleijarielämä on raastavaa ja jopa fyysisesti kuluttavaa, se tuottaa taatusti elämään enemmän iloa ja hyvinvointia kuin pleijareiden ulkopuolelle jääminen.

Lopuksi, jos muu ei auta, lohtua voi aina hakea vaikkapa naapurin tilanteesta. Miettikää, miltä heistä tuntuu, kun viimeiset mestaruudet on käytännössä ajalta, kun sarjassa pelasi neljä joukkuetta ja pelit pelattiin ulkojäillä. Me sentään olemme saaneet kokea näitä raastavanihania pleijarivuosia vuosi toisensa jälkeen.

Lohtua voivat siis tuoda ainakin seuraavat näkökulmat: 1) Elämä tapahtuu meidän silmiemme edessä juuri nyt täyteläisimmillään, 2) Pleijarit tuovat elämääsi kuitenkin enemmän hyvinvointia kuin pahoinvointia, 3) Mestaruuden voi “syvällisen tunneperäisesti” voittaa vain harvoin ja 4) Ilves.

10 tykkäystä

Minä katselin eilen peliä Hakametsässä ja odotin Tapparan ratkaisevan pelin ylivoimalla kolmannen erän lopussa tai ekassa jatkoerässä (2x yv). Niissä kyllä näkyi lähinnä kiekon siirtelyä ja hakua omasta kenttäpäätystä.

Kärpät on siitä ikävä joukkue, että se ottaa voittoja silloinkin, kun vastustaja hallitsee peliä. 2008 Espoossa Blues hallitsi toista finaalia mutta ei saanut palkintoa. Ajassa 90+jotain Brückler imaisi Antti Ylösen helpon siniviivakudin. Eilen ei onneksi peliä ratkaissut mikään maalivahdin imaisu.

Ehtiskös joku kiireiltään poikkeamaan siellä Kipinävahti-ketjussa ja roudaamaan tänne muutaman säkillisen niistä tuhkista niin sais kaikki pessimistisesti välierien jatkoon suhtautuvat ripotella päälleen ja jatkaa soveliaassa asussa turhanaikaista epätoivossa piehtarointiaan.

Eilen Tappara ei pelannut huonosti vaikka ykköskassara huilaili vällyjen välissä. Itse asiassa Tappara pelasi vähintäin yhtä hyvin kuin Kärpät. Tuuri täytyy ansaita, mutta millä vitulla sen tekisi, aivan liian paljon tuo neiti fortuna on hymyillyt Kärpille kaiken maailman pomppujen muodossa (niitä riittää). Lauantaina Tapparalla on vähintäänkin hyvät mahdollisuudet lauantaina suorittaa ryöstö 2.0!

5 tykkäystä

Mutku tän ketjun päätarkoitus ei liennyt valaa optimistisuutta tulevaisuuteen vaan käsitellä kannattajana olemisen aiheuttamia psyykillisiä ponnisteluja.

Juurikin näin.
Jos vaikka tänne patoutumien kirjoittaminen vähentäisi niitä raivariviestejä muista ketjuista. :wink:

Käykää hakemassa lähikaupasta paketti nessuja.
Ymmärtäisin tän avauksen, jos sarja olisi päättynyt tappioon, mutta en nyt.
Kamalat on fiilikset olleet itselläkin finaalitappioiden jälkeen, mutta älkää ny heittäkö kirvestä kaivoon vielä.
Loppujen lopuksi, kävi miten vaan, niin se on vaan jääkiekkoa. Nyt pitää osata nauttia, ainakin yrittää, ei, se pelkääminen nyt auta. Koittakaa suunnata ajatukset vaikka johkin ihan muuhun, ja sitten pelipäivänä nostaa fiilis kattoon ja jännittää mukana.
Ei playoff saisi olla rasite, vaikka kieltämättä oma muijakin sanonut, että ihan kuin maanis-depressiivisen kanssa asuisi, kun tunnetilat menee eestaas…

9 tykkäystä

Tässä on nyt se ongelma, että vaikka kuinka olis ketjun idea asiaa, niin sarja on kesken. Pohditaanko ketutusta sitten jos hävitään? Siis eikös se ollut jo sarjan alkaessa selvää, että neljän pelin jälkeen sarja voi olla 2-2? Olisko tää pitänyt voittaa 4-0 tai 4-1, jotta tältä tunteelta olis vältytty.

Ei mullakaan mitään rajatonta uskoa ole joukkueeseen, mutta jos kannua nostellaan, niin tää ketjuhan on ihan turhaa lätinää. Jos purkautuminen helpottaa omaa oloa, niin ihan ok kaiketi. Itsesääliä se kyllä silti on. Jos hävityn pelin jälkeen tuntuu siltä, että maailma on paha ja kaikki on paskaa, niin suosittelen jättämään ne ajatukset kirjoittelematta nettiin. Urheilufanitus tuottaa vääjäämättä enemmän pettymyksiä kuin juhlaa ja me ei sitä paitsi vielä tiedetä mitä Tappara meille tänä keväänä antaa. Ihan sama kuin lähtisi hallilta tokan erän jälkeen pois, koska häviö tulee kuitenkin.

2 tykkäystä

Olisko sitten parempi mennä rähinöimään hallin ulkopuolelle ja vetää jotain nekkuun jos sipuli ei kestä kuin purkaa tuntojaan netissä?

Tarkennetaan hieman omaakin avautumista. Kyse ei todellakaan ole mistään luovuttamisesta taikka siitä, etten uskoisi, etteikö Tappara tästä vielä jatkoon mene, vaikka heti hävityn pelin jälkeen rapii syvältä. Pointtina oli tuoda esille kuinka rassaavaa aikaa eletään ja tunteiden vuoristorataa, mutta onneks yleensä yksittäiset tappiot unohtuu jo seuraavana päivänä ja odottaa jo tulevaa. Enkä yleensä ole edes pessimisti vaan uskon aina loppuun saakka vaikka taululla olisi 0-3 ja pari minsaa jäljellä. Taas on vahva luotto omiin, että lauantaina voitto kairataan, tai jos ei sillon, niin maanantaina. Ei sitä kyllä mielellään palaa hävittyjen finaalisarjojen koosteisiin, vaikka Palolan paikka joskus mielessä kummitteleekin.

Eteenpäin sano Juti!

2 tykkäystä