Kahden ja puolen miljoonan jengillä neljä kertaa peräkkäin finaaleihin. Saa tehdä perässä.
5 tykkäystä
Mukava herätä ja huomata että Tappara on edelleen Suomen mestari, ei se ollut unta sittenkään.
3 tykkäystä
Vuosia kestänyt ahdistus katosi eilen kuin tuhka tuuleen. Uskomaton helpotus. Itselleen sitä yritti selittää monta kertaa, että tämä on vain jääkiekkoa, jonka vuoksi finaalitappiot eivät merkisti paljon mitään. Eilen sen tajusi, miten paljon ne ovat syöneet miestä.
Mutta nyt ei haittaa enää mikään. Mä rakastan niitä hopeamitalejakin!
Kiitos ihan jokaiselle Tapparalaiselle. Ja erityiskiitos tämän palstan kirjoittajille. On tää huikeeta, huhhuh!
4 tykkäystä
Huhhuh! Kyllä tää vaan noiden kolmen aikaisemman pettymyksen jälkeen tuntuu niin maksimaalisen hyvälle! En tiedä tuntuisiko läheskään tältä ilman niitä hopeita! Tietyllä tapaa sama fiilis, kun aikaisempinakaan vuosina: onko tää totta? Ja tottahan tää on!!
Nyt naatitaan, naatitaan!!!
1 tykkäys
Vaikeuksien kautta voittoon! Onnea 
!! Kolmena keväänä Tapparan mestaruus oli joka vuosi entistä lähempänä. Nyt sen oli aika tulla.
Oli eilisessä pelissäkin pitkät viimeiset sekunnit! Ensin juhlitaan, sitten huomataan, että on viisi sekuntia jäljellä, sitten summeri soi ja taas juhlitaan mutta vieläkään ei ole kaikki ohi vaan mennäänkin puhelimeen.
Jotain samaa näin jo pitkän aikaa tässä Tapparan keväässä, mitä oli kevään 2004 Kärpissä. Kumpikin joukkue kaivoi tarvittavat voitot ottelusarjoista pienillä marginaaleilla ja meni aina päätyyn asti. (Kärpät otti välierissä kolme voittoa jatkoerässä, finaaleissa kahdesti mentiin jatkoille ja yksi kiinnitys tuli varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.) Minulla oli vahva aavistus, että nyt Tappara hoitaa homman tällaisella kaavalla.
Nauttikaa mestaruudesta! Minäkin olen hyvillä mielin kakkossuosikkini kullasta!
10 tykkäystä
Suuri helpotus, että mestaruus nyt tuli. Neljättä hopeaa ei olisi oikein kestänyt, samalla hiljeni kaupungin Ilves-osasto, joten minkäänlaista kuittailua ei tarvitse sieltä enää kuulla. Voivat tulla rauhassa 110% antitappara lakanoidensa kanssa avauspeliin.
Tämäkin kevät oli aikamoinen. Lukkoa vastaan totaalinen turhautuminen 5-0 tappiopelin esitykseen, mutta muuten siitä sarjasta selvisi kohtuu hyvin. Kärppiä vastaan unelma-alku, mutta kaksi jatkoaikatappiota kotona turhauttivat todella pahasti, enkä yhtään ihmettele tämänkään ketjun avausta. Koko sarjan ajan fiilikset vaihtelivat todella paljon kumpi on menossa finaaliin. Todella raastava sarja fanille, mutta seiskapelin huippuesitys oli komea kruunu.
Ifk:ta vastaan järkyttävä pettymys erityisesti kolmannen finaalin esitykseen, mutta onneksi sen jälkeen hyydytettiin Ifk ja koottiin oikeat kokoonpanot. Lopulta ne lukuisat tiukkojen matsien voitot tällä kaudella auttoivat, että vielä pari maalin voittoa kairattiin.
Täytyy vielä sanoa, että keväällä oli tuurikin Tapparan puolella näissä maalin voitoissa. Niin monta kertaa tasoitukset olivat senteistä kiinni, mutta onneksi oikeuttakin on olemassa.
4 vuotta. 1 mestaruus, 3 hopeaa.
Ystävät hyvät, ei olla ihan paskassa seurassa. Nyt saa v??? naattia!!!
14 tykkäystä
Naatitaan täysin. Olemme SM-mestareita 2006!!
1 tykkäys
Mestaruus. Urheilija haluaa olla mestari. Fani haluaa nähdä suosikkinsa/suosikkiensa juhlivan mestaruutta. Mestaruus on urheilijan taivas. Kaikki tekeminen tähtää siihen. Mestaruus, mestaruus, mestaruus ja vielä kerran mestaruus.
Kevät 2003
Tappara voitti Suomen mestaruuden 15 vuoden tauon jälkeen. Olin silloin 5-vuotias ja ainut asia minkä muistan tuosta mestaruudesta on tämä:
Isä ropuaa eteisessä.
“Mihin sä oot menossa?” Kysyn, puolinukuksissa sängyn pohjalta.
“Mestaruusjuhliin!” Isäni vastaa
“Päästääks me (mä ja mun isoveli) mukaan?”
“Ens kerralla!”
Kului 10 vuotta ja saavuimme kevääseen 2013. Tappara eteni finaaleihin murskaavalla tavalla. Ennen ensimmäistä finaalia, mieleeni välähti “Ens kerralla!” , virnistin ja ajattelin “Eli tänä keväänä!”. Tappara siirtyi finaaleissa 2-1 johtoon ja olin jo varma mestaruudesta. Ässät kuitenkin taisteli ja kun he siirtyivät 6.finaalissa 2-0 johtoon, olin jo myynnyt maani, Tappara nousi kuitenkin vielä 2-2, hävitäkseen 3-2. Summeri soi ja purskahdin itkuun. Ensi kerralla ei ollut tällä kerralla.
Kevät 2014 Tappara oli taistellut läpi kivisen tien finaaleihin. Finaaleihin joissa se siirtyi jo 3-1. Tuolloin huokaisin helpotuksesta. Nyt on “Ens kerralla!”. Kärpät väänsi itsensä väkisin tasoihin ja täten Game 7 oli edessä. Olli Palola saa puolityhjän maalin eteensä, hyppään sohvalta ilmaan ja olen jo huutamassa Jee… Mutta Tomi Karhunen ja hänen räpylänsä muuttivat sohvan kivikovaksi. Lopulta J-M Aaltonen sai mut tuijottamaan televisio ruutua suu ammollaan ja hokemaan “Tää ei oo todellista… tää ei oo todellista…” Ilta meni jälleen kyyneliä vuodatellessa kuten myös seuraava aamukin. Ens kerta ei ollut nytkään.
Kevät 2015. Tappara eteni jälleen finaaleihin todella todella raskaan matkan jälkeen. Ennen finaaleja kävi mielessä ajatus “No josko se nyt olisi ‘Ens kerralla’?”. No eipä v*ttu ollut! Taas joutui nieleskelemään katkeria hopesia kyyneleitä. Tällä kertaa parikin päivää.
Kun mietin mitä kaikkea olen kokenut Tapparan matkassa koko elämäni aikana, varsinkin syksystä 2012 lähtien, olen… olen hämilläni. Tämä Tapparan uusi tuleminen on ollut elämäni parasta aikaa mutta samalla myös kurjinta. Olen saannut lukuisia fantastisia muistoja, joita kelpaa muistella vielä pitkää ilon kyyneleet silmissä. Näitä upeita muistoja seuraavat kuitenkin muistot finaalitappioista. Painajaisia, flashbackeja, jäätymisiä, todentuntuisia mestaruusunia, jotka paljastuvat aamulla pelkiksi uniksi. Nämä kaikki kun yhdistää isoksi kokonaisuudeksi saadaan kohta 4 vuotta kestänyt ajanjakso.
Nyt keväälllä 2016 astelen huumaavaassa tilassa Hakametsään ja 6.finaaliin. Pää on täysin tyhjä. Ei jännitä, ei hymyilytä. Olen vain. Missaan pelistä ekat 2min ja 43s paikan etsimisen takia. Lopulta löydän seisomakatsomosta itselleni sopivan rakosen. Ensimmäistä kertaa seisomakatsomossa. Vau! Yhdyn normaalin tapaani taputuksiin mutten huuda. HIFKin tehdessä avausmaalin, en reagoi siihen milläänlailla. Erä etenee ja alan yhtymään huutoihinkin enemmän. Näen päiden yli että nyt tulee hyvä paikka! En näe meneekö kiekko maaliin mutta, koska muut alkavat huutamaan ja hyppimään alan huutamaan “JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!! JOOOOOOOOOOOO! NANANANAAAA!” samalla kun hypin tasajalkaa. Kohta havaitsen miten Elorinne toimittaa kiekkoa maalille ja kohta halli räjähtää huutomyrskyyn! MAAALIII! Huudan hyppien: “OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!”. Toisessa erässä huudan ja taputan kaikissa tilanteissa. Kolmannessa erässä sama meno jatkuu. Jännitys alkaa nousemaan huippuunsa 10min kohdalla. Kuluisi vain aika… 9min… 8min… 7min… 6min… Johto kestää. Peliä on vain vähän jäljellä ja huomaan huutavani täyttä kurkkua “TAPPAARA!”. Viimeiset 3 minuutia alkavat ja huudan muiden kanssa täyttä kurkkua “TAISTELE TAPPARA TAISTELE!”. Kuulen että viimeistä erää on jäljellä 2min, tuijotan vain kentälle samalla taputtaen mutta ääni halvaantuneena. Huomaan asian ja alan jälleen huutamaan täyttä kurkkua. 1min… 30s ja Lajunen pääsee puolittain läpi. Takana olevat nojaavat selkääni ja itse nojaan edessä olevien selkään ja karjun “MENEMENEMENEMENEMENEMENEMENE!!! EIIIiiih”… 5s ja kiekko Hifkin puolustusalueen kulmassa, alan hyppimään hulluna karjuen jotain sekavaa. “Peli poikki? Mitä nyt? TAPPARALLE JÄÄHY??? EIJEIJEIJEIJEIIIIIII! Aloitusvoitto nyt se ALOITUSVOITTO! Ei perkele hävittiin aloitus. Hifkiläinen vetää hutikutia a’la Mikko Kousa. PURETAAN KESKIALUEELLE!! MESTARUUUUUUUUUUUS ON MEIDÄN!” Summeri soi. Karjun, huudan, hypin, pompin ja pyörin kuin puolukka pil… “Tilannetta tarkastetaan videonauhalta? Kuulinko oikein? MITÄ V*TUN TILANNETTA? Saiko Hifki maalin? Eiiiiii… Levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet, pliiiiis, levitä kädet, levitä kädet, levitä kädet! Okei, nyt tulee tuomio ja se on OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!! JJEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!! JOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!1 MESTARUUS ON MEIDÄN! MEIDÄN!!” Loppu Hakametsässä vietetty aika meni itkiessä onnen kyyneleitä ja huutaessa mitä capo määräsi, kuten pelissäkin.
Ens kerralla on huomenna! HELVETTI ON OHI!
33 tykkäystä
Aika lailla odotettu olo. Aurinko paistaa ja kaikki onnittelevat, kun tietävät kuinka tärkeä joukkue Tappara on mulle. Mutta sitä hämillään mutisee jotain, vieläkin varmaan alitajuisesti pelkää että joku tulee ja vie mestaruuden pois. Ehkä vappuun mennessä on oikeasti tajunnut mitä on tapahtunut, ja osaa nauttia ja riemuita. Sitä odotellessa. Nyt takki on vielä tyhjä.
Vaan ei ole turhaa hommaa tämä kiekon seuraaminen, vaikea sanoa mistä muusta saisi yhtä harmittomasti tämmöisiä tunteita irti.
Mietin jo tänään ääneenkin, että seuraava mesaruus tulee ehkä 15 vuoden päästä, mutta sillä kertaa vaaditaan neljä hopeaa ensin pohjiksi. Joo, tiedän että tän epäuskon ja kyynisyyden yli pääsee…ihan lähipäivinä. Kiitos Tappara!
4 tykkäystä
Kyllä toi/tää matka on tosi tärkeä. Lähes haikea olo mutta onnellinen tietenkin. Oman ikäluokan ukkoja Peksi ja nää kokeneemmat pakit, suunnilleen. Tässähän on tultu jo aika siivu aikaa ja matka jatkuu… Enemmän kun pelkkää lätkää, yes! Tappara!
Itsehän ehdin jo ekat voitonkarjaisut päästämään siinä tilanteessa missä Jasun jäähy tuli. Toiset sitten kun näin Tapparan ukkojen alkavan juhlimaan.
Seuraavan minuutin seisoin hiljaa pää kiviseinää vasten niellen kiukkua ja pettymystä kun tilannetta tarkistettiin videolta. Ainoat ajatukset päässä oli, että onks tän aina pakko mennä vaikeimman kautta, eihän tällänen vaan voi saatana olla mahdollista.
Ei se ollutkaan. 
Nyt menee taas ihan kivasti.
6 tykkäystä
Kolme hopeaa ei tuntunut kuitenkaan ihan erityisen pahalta - pahalta mutta ei fataalilta, finaalit kun ovat sen verran hienoja tapahtumia. Niissä yhdistyy joulun odotus ja matikankokeen ahdistus. Se on kummallisella tavalla hauskaa, rentouttavaa, muut asiat unohtuvat mukavast taka-alalle.
On kuitenkin todettava, että neljäs finaali alkoi ottaa veronsa. Finaalit eivät enää edes tuntuneet finaaleilta vaan läpipääsettomältä sumulta.
Alkoi jotenkin murentua, toivon voimavarat hupenivat. Sitä meni melkeinpä denial-moodiin, että onko tällä nyt niin merkitystä. Tappio olisi voinut olla lamauttava, monella toiminnan tasolla.
Mutta katso
Taivas värjäytyi karmiininpunaiseksi
mursi hopeisen kuunsillan
Laskin käteni mouhiksen mustaan multaan
maa tuli minuksi, ja minä maaksi
Olin vapaa
11 tykkäystä
Mainio kiteytys finaaliajalle!
1 tykkäys
Kiitoksia vaan kysymästä! Mukavasti menee nyt tietenkin.
Juhlista on selvitty ja kohta matka jatkuu torille katsomaan kansanjuhlaa.
En siis vielä ole vaipunut välinpitämättömään symbioosiin Tapparan kanssa, jos sitä tarkoitit? 
Ensi kauden joukkuekin vaikuttaa huhujen mukaan melkoisen kiinnostavalta, joten voisihan sitä ensi kaudellakin katsella pari peliä…
Pitäisikö ketjun otsikkoa muokata jotenkin vastaamaan paremmin mahdollisesti tulevaisuudessa tulevia vastoinkäymisiä, vai haudataanko ketju välinpitämättömään symbioosiin tappara.co:n kanssa?
2 tykkäystä
Mä luulen että tää ketju suljetaan kunhan savu laskeutuu. Auotaan uusia ketjuja, kun alkaa taas ahdistaa. Toivon mukaan ei ihan pian! Naatitaan.
1 tykkäys
Ainoa mikä hieman pelottaa…
2003 mestaruus vaati kaksi (2) hopeaa alle…
2016 mestaruus vaati kolme (3) hopeaa alle…
Eihän tässä saa olla jatkuvaa trendiä eihän…
1 tykkäys
Jos tästä vedetään neljä hopeaa putkeen ja sitten kulta, niin ei tarvitse odottaa kuin viisi vuotta. Viisi vuotta on aika paljon vähemmän kuin kolmetoista vuotta. 
Mää ainakin olen ylpeä jokaisesta ahdistuksen hetkestä, joka on kohdannut tähän mennessä eikä mestaruus niitä muuta hävettäviksi. Päinvastoin, tämä kaikki kipu tarvittiin että päästiin torille nauttimaan. Ja kyllä sielunelämä on varmasti kovilla joskus tulevaisuudessakin. (Jollei sitten Tapparasta tule tylsä dynastia, joka voittaa kullan joka vuosi rutiinisuorituksella, ja Tapparan toimitusjohtaja heiluu kultainen kravatti kaulassa jo kevättalvella.)