Tappara roster 2015-2016

Mites oli Karjalainen neloseen ja vellu kolmoseen. Saataisiin neloseen roimasti ratkaisu voimaa.

Itse lasken ainakin viime aikaisten esitysten perusteella. ja jos joku kolmesta kärkiketjusta tippuu, onhan niitä laatu-ukkoja vielä 9 muuta. Joten koen tärkeämpänä hankkia juuri riittävän laadukas hyökkääjä ensisijaisesti neloseen koodinimellä Sailio. Siellä vaikka Sailio* ja Karjalainen/Peltola/Savinainen laitureina niin alkaisi olemaan ihan ok 4.ketjukin. Heikkilästä ei vaan ole mihinkään, Honkanenkin jaksaa vääntää paremmin. Kaksosta en jaksa edes mainita.

Nimenomaan. Tuo nelonen ei vain kestä päivänvaloa. Sen pitäisi olla se yksikkö joka tappaa alivoimia, on puolustamassa loppuhetkien johtoasemaa ja tuo energiaa kentälle.

2 tykkäystä

En voi väittää vastaan. Sitten vielä pakki…

Nelosketju niissä koostumuksissa, mitä tähän asti nähty, ei todennäköisesti kannata pleijareihin lähteä. Jos hankintoja hyökkäykseen ei tule, pitäiskö Peltolaa koittaa siellä laidalla, koska on vahva omiin ja paikkaisi Rauhalan heikkouksia paremmin kuin nykyiset laiturit. Toisessa laidassa voisi pyörittää kolmikkoa Heikkilä/Honkanen/Kaksonen. Mitään järkeä? Myönnän toki, että osittain Peltola menisi tuolla hukkaan, mutta kaikkien ollessa terveenä, ehkä se sopivin vaihtoehto.

Täysin samaa mieltä ollut jo kauan.
Tämän hetkinen nelonen on meidän ongelma.
Sinne leveyttä sen verran, että ees jonkun verran saisivat hyökkäyspeliäkin aikaan!
Mäkinen Kuki Uhlbäck

Mäkinen - Kuki - Uhlbäck, siitä ei voi enää paremmaksi 4 ketjua laittaa, jokainen ukko oli maalisarakkeissa ja jopa ratkaisuhetkillä…

1 tykkäys

Oikeastaan tämä on yksi täydellisimmistä nelosketjuista, joita olen Tapparassa päässyt todistamaan. Oli ryminää ja ryskettä ja suoraviivaista maalille ajoa.

Mutta eihän siitä ole kovin monta matsia, kun nelonen (Heikkilä-Rauhala-Honkanen) oli useamman pelin ajan virkeimpiä vitjoja?

Silti olen sitä mieltä, että meillä on Savinaisen paluun jälkeen kaiken järjen mukaan riittävät palikat hyökkäysketjuihin, ja laittaisin all-in timanttiseen puolustajaan, ehkä sen lisäksi vielä johonkin leveyttä tuovaan puolustaja-prospektiin.

Ei ole ei, mutta sen mahdollistaa sen ketjun suhteellisen vähäinen kuormitus verrattuna muihin, ainakin osittain.

Pikkasen tuossa vertailin kärkijoukkueiden parhaita pistemiehiä, niin siinä valossa meillä on kyllä kaiken laajin hyökkäyskalusto kärkijoukkueista.
Jos katsastellaan puhtaasti hyökkäjien tehoja, niin tilasto näyttää seuraavalta:

  1. Tappara 8hyökkääjää 25->p
  2. Kärpät 4hyökkääjää 25->p
  3. Hifk 2hyökkääjää 25->p
  4. Jyp 1hyökkääjää 25->p

Top9 hyökkääjien pisteet

  1. Tappara 108+145=253
  2. Hifk 87+121=208
  3. Kärpät 80+118=198
    4.Jyp 68+96=164

Noiden perusteella meille ei hyökkäykseen kyllä tarvita ketään, ei ainakaan pisteidentekijää… Lisäksi meillä on ihan kelvolliset aloittajat, joten senkään vuoksi ei tarvitse mun mielestä sinne mitään. Jos joku johonkin niin neloseen yksi pelaaja, mutta ei ole välttämätön jos kaikki ovat terveenä.

Eli kyllä sinne pakistoon voitais se satsaus tehdä 1-2 pelaajaa…

Enkä tarkistanut muiden tilannetta, mutta meillä noista TOP-9 taisi yhdellä (Karjalainen) olla kaikki pelit pelattuna, neljällä (Ilomäki, Laine, Haapala ja Savinainen) 10 tai enemmän pelejä missattu. Siihen nähden todella kova.

Jaa kelvolliset aloittajat, kyllä siinä on kolmas epäkohta kevättä ajatellen.

2 tykkäystä

En sanonut, että loistavat. Kolme kärkisentteriä kuitenkin päälle 50%. Tässä ollaan vähän Kärppiä ja vähän enemmän IFK:ta perässä. Mutta jos isoa kuvaa mietitään, niin ei varmaan Lajusesta tai Ilomäestä luovuta parantaakseemme tuota? Sillä Dixonilla aloitukset tarttuvat 55%:sesti.
Eli ainoa tapa olisi tuoda Rauhalan tilalle parempi aloittaja. Jolle ei muuten olisi kauheasti minuutteja luvassa. En näe järkevänä kokonaisuutta ajatellen.

Prosenteilla ei ole paljon merkitystä, jos kaikki tärkeät alotukset hävitään, kuten eilen ali- ja ylivoimissa.

Silti kuitenkin saatiin eilenkin viisi maalia aikaan. Sillä yleensä voittaa kiekkopelin, mikäli puolustus ja mv-peli on kohdillaan.
Ymmärrän kyllä yskäsi, että pitäisi olla parempia aloittajia, mutta kaikkea ei voi saada. Muuten olen Ilomäen ja etenkin Lajusen pelaamiseen tyytyväinen. Dixon hoitaa aloituksensa kyllä. Rauhalaa nyt ei pitäisi laittaa tiukoissa paikoissa kentälle muutenkaan

Meillä on sentteri nimeltään Jani Lajunen. Veikkaan arvoisat palstaveljet ja siskot että nostaa vielä tasoaan poffeissa huimasti. Tärkeät aloitukset ainakin hänen toimestaan hoituu. Silti tarvitaan ainakin yksi “leveyshyökkääjä”.

Tammikuun aloitusprosentit
Rauhala 55,13
Lajunen 53,44
Dixon 53,86

Sitten tullaan siihen montako aloitusta kenelläkin on. Rauhalalla varmaan puolet siitä mitä Dixonilla tao Lajusella.

Lajusella 232
Dixonilla 84
Rauhalalla 78

Näin aloitusmäärät Tammikuussa siis.