Tappara roster 2016-17

Näyttää siltä, että Levski on mennyt ainakin Luodon edellle ja tänään näköjään myös Röymarkin. Valmennus tuntuu tykkäävän.

En kanssa ymmärrä Salosen peluutusta. On loistava tilanteessa kuin tilanteessa, mutta jostain syystä Saravo pelaa aivan järjettömiä minuutteja silloin kuin puolustetaan johtoa. Tämän kauden näytöt eivät oikeuta Saravolle tuollaista 22min peli.

1 tykkäys

Juu, tekihän Junnu Kerhossakin läjäpäin maaleja. Rooli kilpailun mukaan.

Tästä on ollut itsellä paljon keskustelua muutaman vähemmän Tapparaa seuraavan kiekkofriikin kanssa.
Yleinen näkemys on ollut että Tappara kaatuu tänä keväänä maalivahteihin.
Huolestuttavaa että tuon saman kommentin esitti myös hyvä ystäväni, joka on todella pitkänlinjan Tapparakannattaja.

1 tykkäys

Siis jos kaatuu. Tätä minäkin vähän pelkään, että miten maalivahtien kanssa käy. Arvelen edelleenkin, että Lassila nappaa pelaavan maalivahdin paikan playoffeissa. Viime kaudella oli aivan erilainen kutina - tiesin, että Karhunen on voittajatyyppiä ja peli paranee, kun kovat pelit alkavat.

Tapparan joukkue on kuitenkin niin hyvä, että se voi voittaa myös, vaikkei maalivahtipeli olisi parasta. Vrt. Kärpät kun esimerkiksi meidät kaatoivat kahdesti putkeen. Mielestäni Metsola oli kummallakin kerralla kilpakumppaneitaan hivenen parempi, vaikka Karhunen / Tarkki voittajina selviytyivätkin.

Samaa mieltä kaikkien kanssa Salonen-Saravo -keissistä. Saravo ei vain enää riitä, Salonen on puolestaan ollut välillä jopa loistavan hyvä. Uskon, että pudotuspeleissä näemme toivomiamme ratkaisuja. Tapolalla on ollut näitä munaa kyllä tehdä, ja nyt mestarivalmentajana on aivan varmasti. Esimerkiksi ratkaisevassa kuudennessa finaalissa luottopakki Aalto oli katsomossa (en muista oliko vammaa) ja Mäkinen pelasi - ja pelasikin muuten kelpo pelin!

4 tykkäystä

Minä tuolla tarkoitin pakkeja enemmänkin. Mitä Domiin tulee, niin prossat ovat yli 92:n. Siitä nosto pleijareissa yli 93:n, niin nykuinen maaaleja per peli putoaa alle 2:n nykyisestä 2,05:stä tai jotain.

2 posts were merged into an existing topic: Tapparan peliesitykset kaudella 2016-17

Non niin, Saravon peliaika putosi tänään 13 minuuttiin.

Toisaalta meidän parhaat pakit pelasivat taas pienimmät minuutin (pl. Tinke)-
Jussi mieti ny tuota Salosen peliaikaa vielä kerran.

Tarkoitan Salosta jaRantakaria

1 tykkäys

Repo-Rauhala vaikutti omaan silmään sellaiselta tandemilta millä Tappara polkee menestykseen vielä tulevaisuudessakin. Omaan silmään näytti niin makialta että unelmoin jo tuon karkin kuorruttamista Kuuselalla.

4 tykkäystä

Luodolla höystettynä saataisiin energiaketju, mutta kuka villaan? Vai meniskö tuohon kuitenkin playoffs-Vellu.

Minun näkemykseni, jossa esitin Kuuselan ja Haapalan pitämistä eri ketjuissa täällä muutama päivä sitten sai osakseen runsasta kritiikkiä.

Tämän Ilves-pelin jälkeen toistan sen, mitä sanoin aiemmin, että ei ole mitään järkeä laittaa kahta playmakeria samaan ketjuun, joista kumpikaan ei halua maalintekijän roolia.

10 tykkäystä

Pitäskö kokeilla vielä niin että JMJ keskellä :muscle: Olis ainakin taitoo.

Kuusela-Lajunen-Repo
Savinainen-JMJ-Peltola
Haapala-Rauhala-Nurmi
Röymark-Jasu-Levtchi

Tuossa oli kentät kolmannessa erässä. Mielestäni tuossa on ihan hyvät ketjut. Haapala ja Kuusela voi myös vaihtaa paikkoja tarvittaessa.

Levtchin tilalle Karjalainen.

2 tykkäystä

Muuten menisin samolla mutta Karjalainen menis Nurmen tilalle ja Nurmi omalle paikalleen Jasun kenttään.

3 tykkäystä

Nyt kun Karjalainen on poissa, huomaa sen vaikutuksen NOPEISIIN kääntöihin. Jere tekee kovan työmäärän aina ollessaan kentällä ja on todella nopea.

3 tykkäystä

Haapala-Repo toimi hyvin ja nyt näytti Repo-Rauhala toimiva hyvin, että olisko kevään parhaimman pornoelokuvan nimi Haapala-Rauhala-Repo?

Meinasin jo aiemmin otteluseurannassa tai jossain kommentoida @Messi´n kommenttiin siitä, että tänään vain Domi olisi pelannut, että just tuo kaksikko oli kyllä pelipäällä, mutta sai harmillisen vähän apuja muilta.

Itse asiassa puolustuksessakin oli kyllä onnistujia, mm. Kemiläinen ja just Salonen ja Rantakari. Ja Parlett. Eikä Elorinnekään huono ollut. Eikä Saravokaan osunut silmään eikä Bonsa.

Eli nyt kun miettii, niin tuo kärkihyökkääjien koomailu on oikeasti se isoin ongelma.

Paitsi että nekin teki sitten kuitenkin aika isoja (haamu)maaleja.

Että mitä tässä nyt oikeastaan pitäisi ajatella.

1 tykkäys

No Bonsa oli kyllä aika koomassa tänään, ja Rantakarilta löperö peli omaan tasoonsa nähden.

Ja Juki on ollut maaotteluiden jälkeen jotenkin epäpeltolamainen

1 tykkäys

Mitä tässä nyt on seurannut noita ketjumuutoksia, niin hyvä se on tässävaiheessa viellä
etsiä oikeaa koostumusta tuohon. Siinä on muuten oikeastikkin valmentajilla miettiminen
noiden ketjujen kanssa viellä kun Karjalainen tulee tuohon mukaan.
Täytyy myös sekin muistaa, että runkosarjaa on jäljellä viellä n. kuukausi ennen
kuin playoffit alkaa.

Kuusela-Lajunen-Repo
Savinainen-Järvinen-Peltola
Haapala-Rauhala-Karjalainen
Röymark-Jasu-Nurmi

Aika kovat ketjut sanoisin.

Näin olisi , mutta Krisse ei pelaa kuin oikeaa laitaa tai sentteriä