Tappara roster 2016-17

Ei minua tuo hierrä. Ei häntä kolmoseen laitettu siksi, ettei eväät riittäneet tai häntä olisi kurmuutettu valmennuksen taholta. Tiedän että Henrikki on valmennuksen luottoäijä. Tästä Martinin Ja Jasun asiastakin olen konsultoinut muutaman ihan oikean asiantuntijan kanssa, kun en aina ihan itteeni luota. Kuten arvelinkin avatessani asiaa, se aiheuttaa monenlaista mielipidettä ja se on hyvä se.

On hienoa, että komeilemme tällä hetkellä sarjassa kärkisijalla ja pelimme näyttää ihmeen hyvältä jo näin alkukaudesta, mutta pitää muistaa, että vasta 7 peliä on pelattu ja 53 jäljellä. Oikeat pelit alkavat vasta runkosarjan päätyttyä. Joo tietenkin sinne pitää ensin päästä ja vielä mieluummin hyvissä asemissa eli kotiedun turvin eli kyllä runkosarjalla on oma merkityksensä.
Täytyy sanoa, että hyvälllä joukkueella pitää olla tuuriakin matkassa ja sitä meillä on onneksi ollut alkukaudella peleissä. Tarvitsemme ehdottomasti vahvistuksia ja mitä aikaisemmin sen parempi. Voitimme Hifk:n, mutta olimme pelissä todella altavastaajia. Hifkiltä puuttui vielä pelistä 4 luottopelaajaa ( Hintz, Luttinen, Rask ja Eronen) ja vielä Petrell loukkaantui pelin aikana. Saimme aika paljon tasoitusta.
Pelaajistamme minuun on tehnyt suuren vaikutuksen Savinainen, joka vihdoinkin on päässyt pelaamaan ja harjoittelemaan terveenä. Se näkyy ja on astetta kahta parempi kuin viime vuonna. Haapala on myös ollut erinomainen. Pakisto on ollut hyvä, mutta ehkä kovuutta sinnekin kaipaan, mutta kai se tulee esiin siiten, kun kovat pelit alkavat. Salonen on ollut ainakin minusta yllättävänkin hyvä. Rantakari kiekolla omaa luokkaansa, mutta vaikeudet alkavat omassa päässä. Jasu on nelosessa hyvä, mutta tarvitsee sinne apuja. Uudet hankinnat tai hankinta toisivat leveyttä kärkikenttiin ja esim Martinin voisi siten laittaa neloseen. Jasun haluaisin kyllä nähdä ylemmissäkin kentissä kauden aikana ainakin kokeilu mielessä. Ilomäen paikalla näkisin mielelläni täällä huhutun Kookoo miehen Malisen. Ainahan saa toivoa, mutta budjetti edellä mennään. Ovatko kaikki muut sitä mieltä, että tällä miehistöllä mennään päätyy asti?

15 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tapparan peliesitykset kaudella 2016-17

Aivan, jos hyökkäykseen tulee (ja tuleehan sinne jossain vaiheessa) todellinen vahvistus on melko selvää ja järkevää pudottaa Röymark neloseen koska siellä hänen vahvuutensa parhaiten hyödynnetään.

Alkukauden perusteella täältä suunnalta saavat respektiä Salonen, Kemiläinen ja ennen kaikkea Savinainen joka on ollut ihan kurko! Kukaan ei mielestäni ole pelannut alle odotusteni, ehkä kuitenkin Rantakarilta olen odottanut hieman enemmän ja eiköhän Otso paranna kauden edetessä odotetulle tasolle. Huonohan hän ei ole missään nimessä ollut.

On mikäli helmikuun loppua on jo toivo mennyt.

Jatketaan tässä ketjussa keskustelua Tapparan rosterista :slight_smile:

Siirsin Tapparan peliesityksiin tällä kaudella liittyvän keskustelun oman otsikkonsa alle:

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Tapparan peliesitykset kaudella 2016-17

Samat ajatukset ja onhan meille vielä yksi norjalainen tulossa vahvistukseksi puolustukseenkin eli Bonsaksen.

Ero aikaisempiin vuosiin on se, että nyt ei ole polttavaa tarvetta paikata sentterivajetta tai hommata viivapelotetta ylivoimille.

Nyt on hyvä runko minkä päälle rakentaa ja eiköhän Mikillä ole verkot vesillä :mikki: :fishing_pole_and_fish:

1 tykkäys

Samaa mieltä. Itse ajattelisin, että maaliin tai pakkikalustoon ei välttämättä tarvita ketään koko kautena. Jos siis porukka pysyy kohtuu terveenä ja pelaa ainakin lähelle odotusten mukaan. Hyökkäysmateriaali on varsin kapea, siis lukumääräisesti. Nytkin on vedetty 13 hyökkääjällä vaikka loukkaantumisia ei ole ollut yhtään. Sitten Peltonen löytyy vielä naftaliinista.

Kai se maaliahne laituri vois olla ykköstoive. Mutta toisaalta Savinainen ja Nurmi ovat olleet hyvässä lyönnissä ja Haapala-Karjalainen duo on myös osunut. Josko sittenkin sentteri ja JMJ laitaan. Mitäs muut on mieltä?

Roosteri näyttää ja tuntuu hyvältä ja tasapainoiselta. Kaikki saavat peliaikaa ja onnistumisia. Hyvä positiivinen alku

Varmaan taas saa laittaa puita talteen ennen lumia jotta Mikin vartionnissa ei pääse tuli hiipumaan kun niitä täsmähankintoja ootellaan. Nyt ei paniikinomaista tarvetta ostoksille vaikka ne pari pakollista loukkantumista tulee

Joukkue näyttää tosi hyvältä mutta mutta…
Ykköseen hommaisin toiseen laitaan kovan tekijän.
Vaikka Karjalainen on hieno pelaaja, niin ei mun mielestä ole ykkösketjun jätkä.

Yhden hyökkääjän hankkisin rosteriin. Tilanne on se että kolmosketju ei vain toimi, jotenkin näyttää että nurmi ja røymark on liian hitaat laiturit järviselle. Kolmoseen uus sentteri ja miksa laitaan. Toki miksa on hyvä sentterinäkin mutta esim. aloitukset ovat selvä heikkous ja se ettei laukaise itse vaan hakee aina syöttöä.JMJ tarvitsee nopeat laiturit ja tällä hetkellä niitä ei hänellä ole. Nurmi ykköseen ja jere/henkka kolmoseen. Eli jotenki näin:

  1. Haapala/Karjalainen-Lajunen-Nurmi
    2.Peltola-Ilomäki-Savinainen
    3.Järvinen-Hankinta-Karjalainen/Haapala
    4.Røymark-Jasu-Rauhala
    Mitä mieltä muut ovat rosterista, kaipaatteko hankintoja/muutoksia kenttiin. Mielestäni kolmonen ei toimi ja jotain pitäisi asialle tehdä.

Tarpeeksi hyvä pelaaja mahtuis varmaan mihin tahansa ketjuun. Liigassa on joka joukkueella ketju tai useimmilla kolme ketjua, jotka ei toimi hyvin. Laatupelaajia on vaan tähän liigaan tosi vaikea saada. Kannattajana sitä tietysti toivoisi kovaa tiimiä ja loistavaa peliä syksystä kevääseen, mutta ymmärrän talouden realiteetit. Uskoisin, että hyökkääjä tulee vasta vuoden vaihteen jälkeen.

Kolmosketju toimi välillä ihan hyvin, kakkonen joissakin matseissa ja ykkönen ekoissa matseissa. Omastakin mielestä Henkan ja Jeren vois kyllä siirtää eri kenttiin, mutta isossa kuvassa ne siirtelyt on lillukanvarsia.

Kuulin, että ensi kauteen säästellään rahaa, koska vaihtuvuutta hyökkäyspäähän on tulossa. Joten siltäkin kannalta runkosarjan alussa tuskin tässä sarjatilanteessa reagoidaan.

Eikö meille verorajan jälkeen pitäny tulla joku? Niin kova seppä että tiputtaa Karjalaisen sieltä kolmoseen. Voi olla tietysti että oon ymmärtänyt leikin todeksi.

Virallinen tieto oli ja on edelleen, että lähdetään tällä rosterilla kauteen ja tarpeen mukaan vahvistetaan. Sain saman tiedon uudelleen luotettavalta taholta viikonloppuna, eli että ollaan edelleen samassa tilanteessa. Eli sinänsä ei ole mitään poissuljettu, ja nähtäväksi jää oliko esim. alkuviikon tapahtumat “triggerinä” että aika on kypsä.
Tietenkin asiaan vaikuttaa sekin että sopiva kandi on sitten tarjolla.
Tuon perusteella väitän että vahvistus tai kaksi nähdään jossain vaiheessa, ehkä piankin.
Ykkösen laidalle, Maalintekijä, on oma veikkaukseni tai ainakin toiveeni.

No tässä uskossa itsekkin, mielikuva vaan että täällä joku/jotkut väittävät jo tietävän nimenki kuka on tulossa, tämä ehkä kuukausi sitten. mutta mutta odotellaan…

Voi olla, että pelataan hankinnoissa kovaa peliä ja luotetaan entisiin pelaajiin, jotka pelaavat huonoissa joukkueissa. Tätä vauhtia Kookoo pelaa hyvissä ajoin itsensä pois playoffseista, sieltä olisi tarjolla Malinen ja Green. Venäjältä sitten Kuusela, Mäntylä, Metsola ja Karhunen jne. Melkein pitäisi kyllä olla rahaa varastossa, jos tästä tulee pelaajia tarjolle aikanaan.

1 tykkäys

Tää on kyllä ihan mielenkiintoista nähdä millä taktiikalla Mikki lähtee saunaklapeja pilkkomaan. Eli laitetaanko jo aiemmassa vaiheessa epävarmempaa puutavaraa pesään ja varmistetaan tasainen liekki vai odotellaanko vähän pidemmälle ja venaillaan jos sitä tuttua klapia irtoaisi halvalla sytyttään saunaa kertaheitolla liekkeihin. Toi KHL-kortti ja viime kauden caset Mäntylä & Metsola on mielenkiintoisia ja varmasti myös tällä kaudella voisi olla ukkoa tarjolla kun kausi alkaa olla ohi. Tietty myös nyt alkaa olla erinäistä vipeltäjää vapaana kun Eliteä selaa joten saas nähdä varmistaako Mikki kuitenkin selustan napsimalla AHL-kortin sisään hyvissä ajoin?

En ymmärrä yhtään näitä pelaajahaaveiluja ja kovan maalintekijän odottelua ym. Liittyykö näihin jotain sisäpiiritietoa esim. Savinaisen pitkästä poissaolosta, Venäjälle lähdöstä vai mitä tää haihattelu on? Johdetaan sarjaa, johdetaan pistepörssiä, maalin suulla on kuukauden pelaaja jne.

Toivottavasti tänne ei tuoda ketään Greg Woodhandia tänä vuonna eikä ketään muutakaan. Katsotaan sitten uusiksi, jos jotain odottamatonta tapahtuu tai alkaa joku yllätyksellinen tappiokierre. Muutoin kaikki paukut sinne siirtorajalle vaan ja toimitaan silloin jos ja kun se viimeinen silaus on tehtävä (niin kuin esim. Mäntylän kanssa alkuvuodesta tehtiin). Eikä tosiaan sovi unohtaa omankaan liigan pelimanneja - jos sieltä noin esimerkkinä vaikka Green meille kevääksi saataisiin, niin olisi edelleenkin aika täydellinen palanen.

Koko kautta tässä käsitellään ja se on lähes 100% varmaa, että jossain vaiheessa hyökkääjä tai useampi hankitaan. Tällä määrällä ei voi kevääseen lähteä. Siirtoajalle jättäminen on riskialtista, koska silloin voi helposti jäädä luu käteen, jos huono tuuri käy.