Tappara roster 2016-17

Ei se varsin huono ole, mutta kaikki ketjut on nyt roolitettu vähän malliin duunari-duunari-duunari, kuten Henkka Jatkoajassa kommentoi. Eli tasapaksu lienee oikea sana.

Itse kanssa odotin muitakin (kovempia) vahvistuksia hyökkäykseen kuin Teemu Nurmi ja Röymark.Voi olla, että aliarvioin näitä pelaajia, mutta eivät vaan kuulosta ihan kärkiketjujen vahvistuksilta. Käyttökelpoisilta kyllä, varsinkin Röymark nopeutensa ja alivoimaosaamisensa ansiosta.

Eli ilman muuta yksi Kuuselan tasoinen kiekollinen fakiiri olisi ihan lääkärin määräämä lääke Tapparan hyökkäyksen tasapaksuuteen. Mistä niitä sitten saa? No, Kuusela itse pelasi ennen KHL:ään siirtymistään 761 runkosarjapeliä SM-liigassa, ja vain 11 ulkomailla (Ruotsissa), joten ihan täysin mahdotonta kovien pelaajien saaminen liigaan ei ole. Tapparakin on onnistunut lähes jatkuvasti pakiston kovien hankintojen kanssa (Kemiläinen, Rantakari tälle kaudelle, ja Bailen, Plastino aiemmille kausille), joten samoista lähteistä kai niitä hyökkääjiäkin saa. Toisista liigaseuroista tai ulkomailta.

Nyt tietysti saattaa olla liian myöhäistä joidenkin pelaajien kannalta ja liian aikaista toisten kannalta, joten näillä mennään, mutta ei se tarvetta muuta. Tyytyväinenhän pitää olla, kun edelleen ollaan Suomen mestareita, pakiston hankinnat näyttää onnistuneilta, ja mestaruuden uusiminen on täysin mahdollista tällä(kin) rosterilla. Mutta hyökkäyksessä olisi kovan hankinnan paikka ilman muuta, jos paikka tulee.

3 tykkäystä

Tuo ei ole fakta, mutta tämä on: Tapparan hyökkäys ei ole heikko.

2 tykkäystä

Kruusmani ilmestyy toisella nimimerkillä kertomaan erittän valheellista tietoa… Ota nyt kuule järki käteen ja vertaa meidän loistavaa rosteria muihin. Ihan oikein että jatkuvasta trollaamisesta pysyt poissa. Turha itkee jossei kasetti kestä sitä että oot väärässä :smiley:

Siis ihan oikeesti, meidän rosteri on loistava nutta pienellä lisällä se on erittäin loistava. Näillä voidaan hyvinkin lähtee kauteen mutta onhan se tosi asia että se pieni vahvistus tarvitaan mikäli meinataan kannu uusia, mutta kuten sanoin näillä voidaan pelata pitkälle ja katsella sitten keväämmällä kun amuri putoo :lasit:

2 tykkäystä

Niin mää en mihinkään kruusmannin provoihin ole lähtenyt.
Totesin vaan mitä kuulin radiosta, mutta kai sen kaikki jo tiesi.

Kritiikkiä saa esittää mutta Tapparan hyökkäyksen haukkuminen huonoksi tuntuu naurettavalta.
Ehkä se ei ole niin hyvä kuin Hifkillä, Jypillä ja Tepsillä mutta voisi verrata Jukureihin, Kookoohon, Sportiin, Ilvekseen ja Kalpaan.
Tapparan hyökkääjillä on liigakokemusta noin 3000 ottelua ja pakeilla noin 1800 ottelua.
Monet kilpailijat eivät pääse lähellekään näitä lukemia.
Kemiläinen ja Rantakari ovat paljon parempia kuin “liigakokemusmittari” näyttää.
Saravo (ja ehkä Sammalkangas) on ainoa “vanhus” (yli 35v) avauskokoonpanossa.
Ehkä hyökkäys ei näytä hyvältä jos muistaa 10 vuoden takaiset Kontiolat ja Ojaset ja nyt puuttuvat nämä “kovat” nimet mutta täytyy ottaa huomioon sarjan tason lasku.

Eihän tuo Tappara-hyökkäys mikään huono setti sinänsä ole vaikka itsekin odottelin paria lisähankintaa; yhtä valmista tekijämiestä ja junnu/Mestis-hakua josta leivotaan seuraava palolajärvinenkarjalainen. Jonkun haastattelun mukaan Peltolalta ja Haapalalta odotetaan tasonnostoa. Peltola teki viime kaudella 39 pinnaa ja Haapala 30. En nyt väitä, että nuo määrät olisi kummankaan uran lakipiste, mutta on siellä rosterissa muita miehiä joilta voisi odotella nousua parrasvaloihin. Savinaisella potentiaalia hurjasti viime kautta parempaan, Heikkilä ja Rauhala voisivat näkyä tulostaululla myös useammin.

1 tykkäys

Savinainenhan pelasi loppujen lopuksi hyvän kauden. Kesä oli huono vammojen vuoksi ja kun pääsi hyvään iskuun niin tuli luistimen viilto jalkaan ja taas alotettiin alusta. Joten todennäkösesti siltä suunnalta tulee lisää :slight_smile:

1 tykkäys

Mun mielestä ainakin saa olla sitä mieltä, että Tapparan hyökkäys on huono. Saa olla vaikka sitä mieltä, että mestaruus oli väärin voitettu tai mitä tahansa. Mutta se kuinka mielipiteensä esittää ja ennen kaikkea kuinka monta kertaa sitä samaa yhtä riviä trollaa aiheensa kuin aiheeseen tuppaa käymään erittäin raskaaksi.

Meanwhile, tuolla on uusi joukkuekuva (ei kai tää nyt yritä sitten avata tuohon megasuurta kuvaa?). http://www.tappara.fi/liiga/images/stories/joukkuekuvat/isotappara_2016-17.jpg

6 tykkäystä

Järvinen, Haapala ja Savinainen ovat ainakin sellaisia pelaajia jotka voivat olla “sisäisiä vahvistuksia” ja nousta entistä isompaan rooliin. Lajunenkin on vasta 26v ja nyt kun Jasu on kauden alusta asti mukana, niin ehkä hänenkin roolinsa voi painottua yhä enemmän hyökkäyspelaamiseen.

Näitä kauden alla käytäviä keskusteluja on kyllä joka kesä yhtä hauska lukee. Aina oletetaan, että lähes jokainen pelaaja parantaa suorituksiaan, kukaan ei koskaan heikkene, korkeintaan pelaa yhtä hyvin, ku aiemminkin :grinning:

En tiedä viittasitko meikäläiseen, mutta en oleta mitään. Sanoin vain, että se on mahdollista. Viime vuosina on myös säännönmukaisesti nähty tasoaan ja rooliaan merkittävästi nostaneita pelaajia. Ei varmaan tarvitse nimiä luetella.

Viittasin ihan yleisesti, koska tämä toistuu jokaisen kauden alla.

Tottakai toistuu. Jos joukkueessa on nuoria pelaajia ja oletetaan:

  • He ovat Tapparaan päässeet hyvällä syyllä (potentiaali)
  • Tapparassa tehtävä työ on laadukasta

Tästähän pitäisi seurata kehitystä. Aina ei näin tietenkään käy ja joukkueen sisäisessä kilpailussa jotkut nousevat ja jotkut tippuvat rattailta.

Sille on ihan syynsä, koska niin on käynyt joka kausi Rautakorven paluun jälkeen.

Otetaan nyt vaikkapa Kuusela. Joku mainitsi aiemmin, että vaikka oli pelannut hyvin jo vuosia, niin oli varaa hommata tänne. Pelasi toki hyvin ja oli Tapparassa koko ajan loistava, mutta vasta viime kausi oli aivan timanttinen. Hän halusi olla jengin ykköstähti ja kantaa vastuuta. Ja varmaan idän rahaliiga ja MM-kisatkin houkuttelivat.

Myönnetään, että odotin itsekin kesällä joukkueeseen yhtä kovan luokan nimeä. Omasta mielestänikin Tapparan hyökkäys tuntuu hieman duunaripitoiselta tai tasapaksulta. Toisaalta, kun tarkemmin miettii, niin nämä ovat aika aliarvioivia luonnehdintoja kokoonpanosta, josta löytyy äkkiseltään muistellen 7-8 hyökkääjää, jotka ovat pystyneet yli 30 pistettä iskemään Liigassa.

Nyt on Ilomäellä, Järvisellä, Savinaisella, Haapalalla, Peltolalla, Karjalaisella jne. hieman vielä varaa kehittyä ja paikka ottaa pelillisen liiderin viittaa itselleen. Eiköhän joku heistä sen nappaa. Tapparassa on viime vuosina ollut kova työnteon ja voittamisen kulttuuri, minkä uskon edesauttavan pelaajien kasvuprosessia ja uusien tähtien syntymistä.

Onhan tuossa toki riskinsä myös sille, että maalintekijät ovat ensi kaudella harvassa. Sitten täytyy reagoida. Tällä rosterilla on kuitenkin hyvin turvallista lähteä kauteen ja katsoa, löytyykö niitä vastuunkantajia omasta takaa.

1 tykkäys

Käsittämättömän hienoo päästä seuraamaan uutta pakistoa tositoimissa! Jo vuosia on porattu puolustuksen vanhenemisesta ja hitaudesta. Nyt se asia on ratkaistu ja vieläpä parhaalla mahdollisella tavalla.

Uskoisin, että nykyisellä rosterilla pystyy toteuttamaan Tapolan pelikirjasta aivan uusiakin sivuja.

Innokkaana siis odotetaan kauden alkua.

Tottakai, jos ja oletetaan. Niin se ei kuitenkaan mene, että aina kaikki vaan parantaa, sori.

Niin eihän kaikkien tarvitsekkaan ottaa sitä johtajan roolia, riittää kun pari jannua siitä viiden kuuden poppoosta sen viimeisen askeleen ottaa.
Itse en ainakaan muista ihan lähi menneisyydestä että meillä olisi näin laajasti sitä potentiaalia kärkkymässä suureen valokeilaan.

Kaikkien ei toki tarvitsekaan. Tuskin moni kovasti hiipuu, joku varmaankin tekee vähemmän pisteitä kuin viime kaudella. Mutta eihän viime kaudeksikaan kaikki parantaneet, vain osa. Ja ne muutamat yksilöt nousevat sinne ratkaisurooleihin vääjäämättä. En usko, että Tappara tekee koko kautta 0-2 maalia per peli. Karjalainen voi ottaa askeleen ja nousta yli 20 maalin mieheksi, Järvinen laukoisi muutaman kerran enemmän, niin jokunen maali tulee sieltäkin. Nurmen mukana tulee varmasti viitisentoista maalia. Ja edelleen, pakiston tuomat uudet mahdollisuudet avannevat enemmän ja parempia paikkoja hyökkääjille, jolloin ne vähemmän kliinisetkin viimeistelijät onnistuvat useammin.

Ja kesken kauden joku hyökkääjä tullee kuitenkin.