Tapparan jäädytetyt pelinumerot

Kyl Barkov SR paidan vois jäähdyttää… Harvinainen ulkomaan vahvistus pelas ainoastaan koko liigauran tapparassa

Näillä kriteereillä jäljelle jää sitten vaan Laine, jos kriteerinä on maajoukkue ja merkittävä rooli siellä esim. MM- tai Olympia-kisoissa.

Sanoisin kyllä, että ollaan aika kujalla, jos sanotaan, ettei Stanley cup liity Tapparaan mitenkään. Tappara on tällaisen voittajan kuitenkin kasvattanut ja ainakin itse olen ylpeä tapparalaisesta nhl-mestarista. Kaikkien pitäisi olla. Ei ole ihan helppo homma.

Kyllä niitä vanhoja kriteerejä voi vähän murtaa ja nykyaikaistaa, kun siihen on perusteltu syy. Voisin seuraavankin nimen heittää eli Mikko Leinonen. Mestaruus on Kärpissäkin tullut voitettua, mutta kuka on Tapparan hyväksi onnistunutta työtä tehnyt enemmän nykyaikana? Riittäisikö kaksi vuosikymmentä sen alkutaipaleen peliuran lisäksi?

1 tykkäys

En oikein lämpene kriteerien lieventämiselle. Edellinen jäädytetty eli Ojasen Janne oli poikkeuksellinen pelaaja liigatasolla, piste-ennätyksen tekijä, kolminkertainen suomen mestari, monivuotinen kapteeni ja pelasi Suomessa aina Tapparassa. Mielestäni voidaan odottaa, kunnes ilmaantuu seuraava pelaaja, jolla on edes likimain samanlaisia meriittejä ja jonka numeron jäädyttämisestä ei varmasti tule riitaa. Vaikka sitten ei pariin vuosikymmeneen tulisi yhtään paitaseremoniaa.

3 tykkäystä

Jos Pate voittaa yhdellä kaudella 3 mestaruutta nii #29 kattoon

Ei sinne kattoon kannata paitoja kevein perustein nostaa. Nykyään homma on vaan vaikeampaa, kun suuret tähdet kuten Barkov ja Laine lähtee NHL:ään tai sitten vähintäänkin Euroopan sarjoihin. Pitkään seurassa pelaavia tähtiä, kuten Ojasia on harvassa. Monet on sitten jäädyttäneet parhaita omia kasvatteja, kuten Jokerit Selänteen ja TPS varmasti nostaa molemmat Koivut aikanaan kattoon. Sinänsä ok, aika harvassa nämä supertähdet ovat. Seuran pitää vaan jossain vaiheessa tehdä valinta. Tapparallakin Numminen paidan näillä perusteilla ansaitsisi, mutta taisi olla ongelmia toimiston kanssa(?). Kolmas tarina on sitten seuralle muuten suuret pelaajat, kuten Mika Kortelainen HIFK:lle, joka enemmän ymmärtääkseni johti pukukopissa mitä kentällä, vaikka hyvä pelaaja olikin. Jälkimmäiseen kategoriaan Peltola mahtuisi hienosti, jos koko uransa Tapparassa pelaa ja pystyy pelaamaan lisäksi joukkueen TOP5 tasolla pisteissä.

Oma lista mahdollisista on Peltola, Barkov jr ja Laine. Erittäin tiukalla kammalla silti nostoja.
Edit: Lisätään Nieminen, jos valmennusuralla mestaruus Tapparassa

Peksi on siinä ja siinä mutta jos paita päätetään hilataan hallin kattoon, en asetu poikkiteloin.

Jos Jugi jatkaa koko Liiga-uransa Tapparassa, vaadin että hänen paitansa nostetaan kattoon.

Saravon Peksillä on jo kaksi mestaruutta joten se on aikalailla varma mies jonka numero katosta löytyy,

1 tykkäys

Ei kannata olla kovin varma. Mm. Pertti Valkeapäällä ja Lasse Litmalla on 6 mestaruutta, Hannu Haapalaisella ja Pertti Koivulahdella 5 mestaruutta ja eivät löydy katosta.

1 tykkäys

Se nyt monen hienon pelaajan kannalta valitettavasti niin, että paidan kattoon saadakseen pitää todella olla primus inter pares. Edellä mainitut Valkeapää, Litma, Haapalainen, Koivulahti, jne. Hienoja kiekkoilijoita, Tappara-legendoja, mutta kattoon ei helposti ole asiaa. Numero 17, hieno mies, lätkäjätkä, tapparanmies, oma suosikki. Mutta ei vaan riitä (minun mielestäni).

Mikki ja Ekku, ne mielestäni pitäisi hilata kattoon. Jos #12 ei halua pitää meteliä itsestään, niin sitten mennään niin. Mikin paita kattoon kunhan eläkepäivät koittaa.

Mutta mitä sitten sen jälkeen. Ehkä kriteerejä pitää tuoda tälle vuosituhannelle ja ymmärtää, että Ojasia ei juuri enää tule. Jos näin toimitaan, niin sitten voisi kysymykseen tulla Nemo & co. Huomaan, että alan itsekin ajoittain ajatella, että miksei #17 voisi nousta kattoon. Tappara-tausta, yleisesti tunnettu Tapparasydän, useampi kausi kuitenkin kasvattajaseurassa ja Stanley Cup. Ehkä ne sitten on niitä tämän vuosituhannen kriteerejä. Mutta vielä en taivu. Joskaan tuskin kukaan meikäläisen mielipiteitä isommin kyselee. :slight_smile:

Mutta oikeastaan se mitä tulin alunperin kirjoittelemaan oli, että nyt kun mennään uuteen halliin, niin sieltä voisi varata jonkun hienon seinäpinnan Tapparan Hall of Famelle, jonne nostettaisiin näitä legendoja. Siltä seinältä sitten joskus myöhemmin muutama harva ja valittu siirtyy hallin kattoon. Mutta olisi kiva tapa muistaa näitä legendan ja ikonin aseman saavuttaneita sankareita.

2 tykkäystä

Saravoa pitää verrata miehiin, joiden paita katossa jo on. Numminen ja Marjamäki kova referenssi. Minun mielestä #6 ei ole sellainen legenda. Samaa pätee #17, vaikka on kova pelimies Nieminenkin, niin ei pelkkä Stanley-cup ja suosikki fanien keskuudessa riitä tällä kertaa kuin 2. koriin. Kausia Tapparassa liian vähän ja mikään supertähti mies ei NHL:ssä ollut. Niemisellä on kuitenkin vielä ohut mahdollisuus, jos valmennusura lähtee lentoon ja joskus Tapparan valmentaisi mestaruuteen.

Mikäli ens kausi on ehjä, tulee 700 runkosarjamatsia täyteen. Playoff matseja takana nyt 125. 2 kultaa ja 5 hopeaa. Omistaa myös mm pronssin ja hopean. Ollut myös kolmena kautena kapteeni ja kahtena kautena varakapteeni. Ja on aina ollut kova luu omissa, arvostan. Joten mielelläni laittasin paidan kattoon,tilastot ei valehtele.

1 tykkäys

Olen ymmärtänyt, että ainakin ennen Tapparan jäädytyskriteereissä oli myös kaukalon ulkopuolinen työ Tapparan eteen ja seuran edustaminen. Kallu on pitkälti Tapparan rakentaja ja myös Marjamäki, Susi ja Jutila olivat monessa mukana myös aktiiviuransa jälkeen. Janne Ojasen numero jäädytettiin poikkeuksellisesti heti tuoreeltaan, pelillisten saavutusten ollessa niin kiistattomat.

Nimenmaan tämä Tapparan eteen tehty muu työ ja edustaminen rajaa monta ehdokasta pois.

Ja samoin tulee myös 50 kaappia täyteen!!! Mun mielestä pirun kova luku ottaen huomioon Peksin roolin kentällä. Pitääkö tässä itsekkin alkaa iholta tonttia varailemaan?

1 tykkäys

Kukaan ei varmasti multa mitään kysy, mutta kyllä Pekka Saravo on sellainen Tappara-legenda, jonka paidan on uran päätyttyä noustava kattoon. Saravo ei ole Suomessa edustanut mitään muuta seuraa kuin Tapparaa. Se kertoo mielestäni jo ihan riittävästi siitä, millaisesta pelaajasta on kyse. Ja näitä Saravoja tulee todella vähän myös jatkossa.

6 tykkäystä

Olet oikeassa. Sama pätee kuitenkin myös Lasse Litmaan #6. Kapteeniin ja taistelijaan, jolla mestaruuksia on enemmän. Lasse taisi jossakin vaiheessa olla myös junnuvalmennuksessa mukana. Kukaan ei minultakaan mitään kysy, mutta en usko, että Peksi menisi Lassen ohi jäädytyksessä. Siksi luulen ettei numeroa 6 jäädytetä ollenkaan, mutta käytöstä voidaan poistaa.

1 tykkäys

Mielestäni kyllä yksi jäädytettävä olisi Antti Leppänen #18. Pitkä ura ja vain Tapparassa, valmentajana Tapparassa, toimistossa Tapparassa sekä pr-hommissa Tapparassa. Toki Leppänen on jo samoissa yläkerran kaukaloissa Marjamäen kanssa tällä hetkellä. Voihan toki olla, että Leppänen on kunniasta aikoinaan kieltäytynyt.

Mielelläni näkisin (mutta sanani tuskin painaa yhtään :wink:), että jos paitoja jäädytetään, niin olisi syytä jäädyttää #18 ja joku muu, eli kaksi paitaa samalla.

2 tykkäystä

Paita kattoon?

1 tykkäys

Miks. :grinning:

Jaa niin, että riittääkö Peksin taso vai mitä meinaat?

Piruttani laitoin. Sorry. Pexin paita kattoon.

2 tykkäystä