Tapparan peliesitykset 2017-18

Mitä hauskaa siinä on, jos tietää tuloksen ennalta? Urheiluviihteen kauneus piilee juurikin odottamattomassa. Käsikirjoittamattomuus ja odottamattomuus luovat urheilun dramaattisuuden.

Tappara tällä kaudella on tästä hieno esimerkki. Kukaan ei tiedä, mitä edes pelin sisällä tapahtuu. Huikeassa vireessä olevaa HPK:ta vastaan peli meni vähän selviytymiseksi, mutta ratkaisuhetkillä Tappara näytti, miten voittava joukkue toimii ja Rautakorpi kaivoi takataskusta Jokerina Elorinteen tietäen, mitä tulee. Raumalla pelattiin kaksi erää ihan hyvin, mutta kolmannessa tuli ulospuhallus.

Toisaalta kauden mittaan Tappara on näyttänyt, että se kykenee oikeastaan mihin vain. Se voi kaataa kauden runkosarjaa suvereenisti hallinneen Kärpät näytöstyyliin. Tappara voi erän pelata kauden parasta kiekkoa JYPiä vastaan. Tappara voi kiskaista kymmenen ottelun voittoputken. Tappara voi nysvätä 0-0 ihan ketä tahansa vastaan. Tappara voi luovuttaa varmalta näyttävät kolme pistettä omalla perseilyllä tai ottaa kolme pistettä, joita ei ansaitse.

Kauden näyttöjen valossa Tapparalla on eväät heittää pöytään suvereeni esitys tai perseillä kokonaan. Usein vielä onnistuu vaihteen vaihtaminen erien välillä, jopa erien sisälläkin…

Mä en muuten oikeasti tiedä, miten ihmisten odotushorisontti on seonnut näin totaalisesti yhden Tapolan vetämän suvereenin runkosarjan takia. Peliesitysten heittely runkosarjassa on kuitenkin ollut Tapparalle aika leimallista vuosien varrella. Ei Tapparassa ole tapana ollut surffailla suvanteitta runkosarjan voittoon, vaan kevääseen on tähdätty…

20 tykkäystä

Pakko mainita Tomas Plihal, joka teki pyyteettömästi töitä sääntökirjaa venyttämällä Rautakorven Tapparassa. Polemiikkia käytiin miten hän sopeutuu Rautakorven tyyliin.
Kirsikkana legendaarinen jatkoerän nyrkkimaali Rynnäksen taakse :facepunch:

1 tykkäys

On edelleen muuten yksi historiaan jäänyt maali, jolla oli suurempia vaikutuksia koko sarjan tapahtumiin ja tuomarivalintoihin kuin millään muulla maalilla.

Tuo yksi maali käänsi sarjan aivan ylösalaisin; ei toki parane sen taakse mennä, mutta enpä muista ihan hetkeen vastaavaa. Tuo toki varmasti oli sellainen voimaannuttava maali, koska media repi Tapparan aivan riekaleiksi seuraavana päivänä. On myös varmaan ainoa kerta, kun niin selkeästi on ns. valtamedia asettunut selvästi jonkun joukkueen vankkureihin sarjassa.

Teki hyvää Tapparalle ja faneille; se oli aika lailla kaikki vastaan me. Kokonaisuudessaan tilanteen teki vielä erikoiseksi se, että maalin synty käännettiin Tapparan syyksi. Vikahan ei ollut Tapparan, mutta seuraukset tulivat meille. Sikäli siis, että koko sarjan tuomarointi muuttui selvästi myönteisemmäksi Kärppiä kohtaan tai sitten ei muuttunut.

Onkos kukaan postannut tuolta kaudelta, miten jäähyt jakautuivat sarjassa tuon maalin jälkeen? Tapparakin pääsi kyllä ylivoimalle =)

5 tykkäystä

Ja me molemmat tiedämme, ettö juuri Tappsrs voi pelin klikatessa saada itseluottamuksensa nopeasti nousuun. Tai näin minä uskon. Lisäksi edelleen, Tappara sarjassa kolmantena, ei siellä mitään viime kauden Hifk:n rallia ole menossa.

Tuon taakse ei enää monta peliä tarvitse onneksi mennä. Vielä pari täsmätappiota niin ollaan viidensiä. :slight_smile:

Miten viides sija liittyy Hifk:n viime kauden ralliin?

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille

Minun viestiä siinä oli lainattu, niin sillä vain oletin. Minä perustelen sillä sitä, ettei asiat ole NIIN huonosti kuin ne voisivat olla, tai kuinka täällä välillä näyttäytyy. Eikä tietenkään ole, mutta Hifk oli viime kauden päätteeksi runkosarjassa sijalla 9 saavutettuaan 87 pistettä. Myös heillä oli ennakkoon sarjan paras joukkue. Tappara on oikeasti hyvissä asemissa ja todennäköisimpiä mestariehdokkaita jo nyt. Jos homma lähtisi vielä toimimaan, Tappara olisi suurin mestarisuosikki yhtäkkiä. Nytkin tilanne mielestäni OK, vaikka peli sinun, ja minun mielestäni ei toimi. Tilanne OK, koska Dufvan viisauden mukaan, ei tarvitse olla maailman paras, riittää kun on paras paikallaolijoista. Minulle kelpaa mestaruus huonollakin pelillä, koska tämä on kilpaurheilua.

1 tykkäys

Ehkä tässä tulee myös se fundamentaalinen ero meidän välillämme. Todella monen asian pitää muuttua, jotta voitaisiin edes puhua välieräpaikasta. Tällä hetkellä Tappara ei näytä joukkueelta, joka pelaa tästä kahden kuukauden päästä välieriä. Paljon voi vielä muuttua, mutta tämä onkin tämän päivän tilanne.

Sanon tässä kohtaa vielä niinkuin ostos-tv:sssä, että onko tässä jo kaikki? Jos tässä on kaikki niin sitten ei tarvitse miettiä playoffeja yhtä peliä pidemmälle. Playoffsit tietysti täysin oma maailmansa ja siinä vedetään runkosarja vessanpöntöstä, mutta kyllä paremmasta pelistä pitäisi näkyä edes pieniä pilkahduksia.

Mutta nämä on näitä spekulointeja. Keväällä nähdään todellinen taso ja mihin se riittää, mutta en usko, että taustalla on mitään nappia, josta painamalla yhtäkkiä pelataankin Suomen parasta lätkää.

2 tykkäystä

Ja etenkin siitä henkisestä kantista, jolla viime kaudella käännettiin kolmannessa erässä vino pino näitä ‘annetaan pari eteen’ -pelejä. Ainakin omalla kohdallani, juuri se loi viime kaudella uskoa siihen, että päätyyn asti mennään.
Toki jos ja kun kaikki palikat vihdoin napsahtavat kohdilleen, niin se että ollaan saatu vaikeudet selätettyä tuo varmasti hemmetinmoisen itsevarmuusbuustin koko joukkuelle.

3 tykkäystä

Kyllä minä luottaisin tälläkin hetkellä Tapparaan esim. Hifk:ta vastaan puolivälierissä. Minulla ei riitä halut tai kyvyt edes yrittää ennustella, miltä peli näyttää kuukauden päästä. Kuten sanoin aiemmin annetaan pelien näyttää, palaillaan asiaan vaikka, kun viitisen peliä runkosarjaa jäljellä. Jos muistamme!

Mä ja mun Hollywood-aivot näkee sen juurikin niin, että pelillinen perseily voi jatkua, kun ollaan noinkin korkealla. Tämä nyt kuulostaa ehkä siltä, että “nappia painamalla” jne. , mutta vielä ei (välttämättä) ole syytä edes pyrkiä parempaan peliin. Suunnanmuutos ei tietenkään tapahdu sormia napsauttamalla, mutta uskon että jollain tavalla aikataulu pitää yhä, eikä ole syytä skipata pysäkkejä, kun ollaan näinkin hyvissä asemissa. Poffeihin on vielä pitkä matka. Pitkä aika. Tiedän, että niihin on hyvä päästä parhaista mahdollisista asemista ja kirjoitukseni voi vaikuttaa siltä, että sysään ongelmat huomiseksi. Ehkä näin on, ehkä ei.

Joku on oikeassa, joku väärässä. “Antaa analysoijien analysoida.”

6 tykkäystä

Tämä on kamalaa liioittelua. Tappara saa vastaansa jonkun Lukon, HIFK:n, KalPan tai Pelicansin todennäköisimmin. Välieräpaikasta voidaan puhua. Välieräpaikka on erittäin haarukassa. Ei varma, mutta todennäköinen.

11 tykkäystä

Tota HPK:n menoa ku kattoo, ni täytyy sanoa että se voitto tän hetken HPK:sta ei ollu mitään selvää pässinlihaa vaan aika kova suoritus seki.

18 tykkäystä

@peterra @rizka

Tartun tähän samaan lauseeseen. Toki puolivälierien haaste on paperilla kovempi kuin 1-2 saavat vastaansa, mutta kyllä keskikastille pärjäämiseen on edellytyksiä. Vaikka Lukko meitä on kylvettänytkin.

  • Olet itsekin tunnistanut ongelman Tapparan hyökkäys- ja maalintekopelissä. Olen samaa mieltä. Tapparalla on kuitenkin 123 maalia, joka on enemmän kuin yhdelläkkään keskikastin joukkueella, pl. Pelicans (129).
  • Meidän YV% on joukon paras, AV% vastaavaa tasoa kuin muilla.
  • Vain Lukolla on päästettyjä maaleja vähemmän, yhden börsän verran.
  • MV peliin emme kaadu, emmekä anna tasoitusta.
  • 45:n pelin otannalla pistekeskiarvomme on kuitenkin selvästi parempi kuin tällä ryhmällä.

Paperilla kovin haaste näyttäisi tulevan Lukolta, joka on vahvistunut kesken kauden, mutta tilastoissa painaa vielä aiempi heikko jakso.

Kyllä välieristä voidaan siis puhua. Hyvin pitää toki pelata, kuten kaikissa playoff-sarjoissa. Uskon kuitenkin neljän voiton systeemin suosivan meitä, joskin Rautakorven akilleen kantapää saattaa olla hidas reagointi. Tapolallakin kesti yleensä pari peliä, mutta Jukalla vielä enemmän.

4 tykkäystä

Tänään nähtiin jäällä häivähdyksiä tulevasta. Monellakin ukolla jalat liikkui ihan eri malliin kuin viime aikoina, ja itselleni jäi parhaiten mieleen Ojamäki joka oli paikoin aivan naurettavan nopea.

Irtojalat :+1:

6 tykkäystä

Mikäli nyt sattuisi se hassu tilanne oikeasti tulemaan vastaan, että Tapparan pelitapa olisi playoffseissa hiottu siihen formuun, että se yllättäisi vastuksen ja kaikki muut (jota siis pidän epätodennäköisenä, mutta tällä kaudella on oikein kärjistetysti kokeiltu kaikenmoisia juttuja, on puskettu pystyyn, on otettu päätykiekkoa, on kokeiltu puhdasta vastahyökkäämistä jne.) niin Jukan akilleen kantapäätähän on silloin hoidettu erinomaisella tavalla.

Rautakorpi ei taida mistään nauttia enempää kuin siitä, että vastus joutuu reagoimaan häneen. Itse asiassa oma teoriani (en edes tiedä, miksi minä siihen vieläkin uskon, mikään ei sitä tue) on se, että Rautakorpi kyllä nappasee jonkun porukan playoffseissa täysin alasti, mutta sen jälkeen ne ongelmat ns. alkavat. Kyllä muuallakin osataan videoita katsella.

Ja korostaakseni jälleen kerran pointtia: kyllä tuolla keskikastissa varmaan jokainen jengi hikoilee sitä, tuleeko Tappara vastaan jo puolivälierissä. Se, miksi sitä asiaa siellä hikoillaan on se, että Tapparalla on eniten tiedossa olevaa lunastamatonta potentiaalia, jonka voi herättää about mikä tahansa ja se ei ole mitenkään oman fläppitaulun hallinnassa vastuksella. Vaihtoehtona Tapparalle on sitten pelitavallisesti huomattavasti koherentimmat ja yllätyksettömät Kärpät ja TPS sekä JYP, joista kaikista tiedetään juuri ja melkein, miten he pelaavat. Mikä tahansa näistä on altavastaajille parempi - kuten Tapparakin oli viime kaudella Ilvekselle.

Editoin vielä tähän yhden jutun: mestaruus 2016. Viime kausi oli monella tavalla poikkeuksellinen, koska Tapparan ei puolivälieräsarjaa lukuun ottamatta tarttenut oikeasti venyä paljoakaan mestaruuteen. Sen sijaan kaudella 2016 finaalisarjassa Tappara hyydytti mielestäni todella kovan koneen, jonka nimi oli IFK. Törmästä on paljon haukuttu, mutta 2016 IFK oli pelitavallisesti ja yksilötasolla sellaisella harjalla, että sen pysäyttämiseen vaadittiin todella paljon. En ole nähnyt miesmuistiin liigassa niin kovatasoista peliä kuin se, mitä IFK esitti tuolla kaudella. Oli yksilöitä, oli tehokuutta ja aivan timanttinen pelitavallinen kartta, jota noudatettiin.

Tappara hyydytti tuon koneen - ja millä? Sillä, että se pakotti vastuksen pelaamaan epämukavuusalueellaan koko sarjan ajan. Joskus voittaminen vaatii sitä, että laitetaan luukut kiinni ja puolustetaan koko sarja keskustaa ja isketään vastaan.

5 tykkäystä

Osui tänään silmiin Tikun, Takun ja Ikan studio aiheesta Leijoniin valitut. Liittyy aiheeseen sikäli, että Lehkonen (joka monasti puhuu todella omituisia) innostui filosofiseksi:

Mitä vastatustajat pelkää? Ne pelkää sitä, että sä oot nopeampi.

Tuohon on helppo yhtyä. On todella kiusallista pelata, jos takaraivossa jäytää ajatus siitä, että olet hitaampi.

3 tykkäystä

Silloin helpottaa, jos tietää olevansa taitavampi ja hyvä suojaamaan pelivälinettä. Ketä meitä on, minä ja Jagr.

Aika muuten mullannut puistot @peterra n näkemyksissä Törmäsen IFK:n aallonharjasta. Veli allekirjoittanut kritisoi painokkaasti veli Törmästä silloisista suoritusmalleista.

Ketjun aiheesta, tänään Tapparalta nähtiin mutulla enemmän palautuksia, mitä noin pääsääntöisesti tällä kaudella. Ja enemmän kiekottelua omissa. Sitä pitäisi minusta olla vielä paljon enemmän. Sellaista mielipidettä olen.

3 tykkäystä

Silloin olisikin vaikeaa: pitäisi olla fiksumpi. Kiekko on kuitenkin nopeampi kuin nopeinkaan vastustaja.

1 tykkäys