Tomi Karhunen

Mestaruuteen asti voi mennä Tapparankin maksukykyluokan seura, kun on kuuma maalivahti, tiivis koko joukkueen puolustuspelaaminen Rautakorven-Tapolan -linjan mukaisesti, ja huipputehokas hyökkäyksen kärki. 2003 oli Mika Lehto ja Esa Pirnes. 2016 Tomi Karhunen ja Patrik Laine & Kristian Kuusela. Yhtään niitä muita pelaajia väheksymättä, mutta kun nuo huippuyksilöt taikoo olemattomista maalipaikoista maaleja, ja toisaalta vastustajan varmoja maaleja olemattomiin, niin siinä se ero kulta- ja hopeajoukkueen välillä taitaa monesti tulla.

Mahtavaksi hankinnaksi kostautui kyllä tämä Tomi Karhunen. Ja niin kuin siinä vaikeiden “talviunien” aikana moni ehti ajattelemaan, että kyllä nyt löi Tappara kätensä paskaan Karhusen kanssa. Minä muiden mukana, en ollut sen viisaampi.

4 tykkäystä

Siks me ollaanki vaan faneja eikä hommissa Tapparalla :smiley: Toki tuolloin kritiikki oli aiheesta.

1 tykkäys

Tämän kauden osalta voi sanoa loppu hyvin kaikki hyvin.

Mutta sen verran täytyy laittaa omaa mielipidettä, että kritiikki ei nyt ollut kuitenkaan aiheellista tavallaan. Ainakaan se määrä ja tapa missä välillä mentiin kritiikissä. Siinähän haettiin syksyllä ja talvella tätä uutta pelisysteemiä ja torjuntatapaa Karhuselle ja puolustuspelille ja työ oli kesken. Ja kesken olevaahan ei kannata vielä arvostella. Nämä on juuri näitä, Ranska pelaa 1-1 viimeisen harjoitusottelun Suomea vastaan futiksessa aneemisella esityksellä viikko ennen MM-kisoja, ja viisi viikkoa myöhemmin on jalkapallon maailmanmestari.

Nyt kun Karhunen on itse kertonut miten syvällä oli henkisesti myös vuodenvaihteen tiimoilla, niin jotenkin se mättö ei vaan tunnu oikealta mitä täällä laitettiin ja sama mitä Metsola sai pari vuotta. Toki näihin mättöjen vahvuuksiin vaikutti kolmen viime kevään rankat “niin lähellä, mutta ei”-pettymykset. Ja toki itselläni on hivenen enemmän tietoa maalivahtipelistä kuin keskivertoihmisellä ja en nähnyt itse Karhusen ongelmia SM-liigatasolle ylitsepääsemättöminä. Se Sport-peli vain aiheutti huolestunutta pohdintaa itsessäni, että onko ongelmia paljon myös henkisellä puolella. Mutta nämä henkiset ongelmat kuuluvat myös tuohon fyysisen eteenpäin menon prosessiin, näen tilanteen niin, että mentaalimuurista mentiin pakolla läpi fyysisien esteiden ohimenon ohella. Niin paljon melko pian tuon Sport-pelin jälkeen Karhusen otteet varmenivat.

Ja kyllä täytyy sanoa, että Karhunen yllätti itsenikin muutamien gamesavereiden osalta. Eli Karhunen nosti tasoaan playoffeissa vaaksan enemmän kuin osasin ennakolta odottaa.

Ja toki kritiikki on ok, kun se on aiheellista. Näin ovat todenneet myös maalivahtipelistä mua enemmän tällä hetkellä tietävät Messi ja peterra (olen oman loukkaantumisen takia joutunut olemaan poissa kiekkokaukaloista pari kautta, joten ihan viimeisimmät hienosäädöt mv-pelin evoluutiossa eivät ole mulla tarkassa tiedossa). En siis sano, että kritiikki on kiellettyä ja täällä pitäisi jollekin kivakivalällylälly-linjalle lähteä. Mutta jos jatkossa ns. karkealla mätöllä kritisoidaan, niin karkea mättö-kritiikkiin kannattaa sisällyttää myös pari lausetta kritiikin aihetta. Pelkät “*******lla ei ole tulevaisuutta. Painu **ttiin/ttuun. ******* on p eivät toivottavasti jatkossa kovin paljoa täällä esiinny ainakaan ilman pientä perustelua.

Mutta ei nyt murehdita menneitä. Kaikki oppii ja kasvaa. Tappara oppi ja kasvoi Mestariksi ja menneiden keväiden katkerat pettymykset ovat nyt osa hienoa tositarinaa. Nyt on mahdollisuus nauttia muutama kuukausi ennen seuraavaa kautta, joka alkaa taas nollapisteestä.

TAPPARA ON MESTARI!!! JEE-JEE-JEE!!!

14 tykkäystä

Täysin samaa mieltä !
Tuossa karkean mätön kritisointi osuudessa vosi olla ohjenuora valvojille, se raja milloin palstan itsemoderointi ohitetaan.

Mielipiteitähän eri aiheista on yhtä monta kuin käyttäjiä on tällä palstalla ja se on vain hyvä asia :slight_smile:

Kuten @LeGoaP yllä sanoi, niin perusteltuja viestejä, mihin on nähty vaivaa, niin on kiva lukea täältä ja niitä ei ole liputettu/poistettu. Useimmiten liputetut viestit ovat olleet juuri niitä yhden rivin trolleja, asiattomuuksia tai henkilökohtaisuuksia…

Pidetään palstan taso korkealla myös tulevallakin kaudella ja kaikilla palstalaisilla mahdollisuus vaikuttaa siihen :thumbsup:

2 tykkäystä

Kyllä Messi on se ainoa todellinen mv-pelin tietäjä tällä palstalla. Mun mv-pohdinnat on ihan puhdasta mutustelua useimmiten, että sillä saralla varmaan olet itse parempi kuin minä. Kehut Messille, hän ne ansaitsee, ymmärtää varmasti eniten palstalla mv-pelistä! :slight_smile: Mutta hyvä, jos meikäläisenkin mutustelut on joskus osuneet edes vähän sinne päin :slight_smile:

2 tykkäystä

No tuo nyt ei pidä ihan paikkaansa. On täällä muutamia, jotka ovat pelaneetkin mokkena tai valmentaneet. Tottakai se vaatii myös ajantasalla oloa, mutta monet asiat pelissä eivät muutu kovin helpolla. Asiantuntemusta riittää ja yleensä on tärkeää, että olisi joku mielipide, joka perustuisi johonkin perusteluun. pelkkä tunne ei ihan riitä, mutta sekään ei estä mielipiteen ilmaisua. Jokainen sitten suodatteleen oman maun mukaan. Kuhan jätetään nuo solvaukset pois, niin kaikki ok. Niinku Tuokkola sanoi: tämä on oppimisprosessi

6 tykkäystä

Kritiikkiähän Karhulle tuli kun meni niitä helppoja sisään, joka johtui enempi keskittymisongelmista tai jostain henkisen puolen lamasta. Ne helpot oli järkyttävän helppoja.
Henkisestä kovuudesta kertoo nousu siitä aallonpohjasta, hieno mies.

4 tykkäystä

Ilveksen lääkäriltä terveisiä! Ei mulla muuta.

9 tykkäystä

Heh, just mietin, että vieläkö ens kaudella kehtaa rääpiä päätään.

Hävettääköhän yhtään? :laughing:

1 tykkäys

Olihan Karhu vielä Kärpissä raakile ja kumpaisenaki vuonna pleijari aikana välillä joutu siitä syystä luukkuvahdiksi. Vasta Tapparassa mies löysi tänä keväänä tasaisuuden.

Jotenki vaikea uskoa, että pelkkä kevät riittää vielä änäriin asti.

1 tykkäys

No jaa. En sitä sano, etteikö Karhunen olisi Tapparassa kehittynyt. Kyllä kehittyi. Mutta oli hän varsinkin keväällä 2014 aivan loistava. Ainoa ero oli, että Kärpät vaihtoi hyvin herkästi maalivahtia, jos kolmekin meni omiin. Tapparassa häneen luotettiin aivan oikein loppuun asti, vaikka kahdessa ensimmäisessä pelissä meni 10 maalia selän taakse. Harva niistä oli mitään Karhusen maaleja, mutta eipä tainneet sillon Kärpissäkään olla finaaleissa 2014.

NHL:stä samaa mieltä, ei varmasti suoraan NHL:ään ole hyppäämässä. NHL-organisaatioon kenties, AHL:stä ensin hakemaan vauhtia ja näyttämään organisaatiolleen. Toisaalta toivon jäävän Tapparaan, toisaalta toivon, että pääsisi jahtaamaan unelmaansa.

2 tykkäystä

Vapautetaan Karhunen, hieno mies juoksemaan preesialle kohti seuraavaa suurta voittoa ja otetaan uusi veskari kehityskouluun.

Kyllä mielellään pitäisinkin.

Tänään ilmestyneen Jääkiekkolehden 99 kysymystä Karhuselle. En sen enempää spoilaa, mutta tammikuun jälkeen huikeasti parantuneet otteet johtuivat myös osin siitä, että Karhun käskettiin unohtaa Tapparassa ajetut uudet jutut ja pelata niin kuin haluaa.

2 tykkäystä

Karhusen jatkaminen Tapparassa myös ensi kaudella on loistojuttu. Kun odotellaan niitä kovia vahvistuksia niin kannattaa myös huomioida kuinka kovia vanhoja nimiä meille on jäämässä. Kyllä Karhun panos mestaruudelle oli vähintään samaa luokkaa kuin esim. Patenkin. Onko jollain joukkueella Karhua kovempi maalivahti tai Domia parempi kyttäämässä ykkösveskan paikkaa ensi kaudella?

Näin sanoin tammikuun lopussa:

I’ll rest my case.

1 tykkäys

Ei se nyt ihan noin yksiselitteinen asia ole. Karhusessa on tapahtunut tämän prosessin aikana myös kehittymistä, eli kyllä sinne liikevarastoon ja selkäytimeen on tullut myös uutta paljon ja huonoja maneereja jäänyt pois. Ja sitä maalivahtipeli nykyaikana on, että nyansseja tulee koko ajan joita treenata.

1 tykkäys

Huikea tarina myös tälläkin miehellä viime kaudella. Iso kiitos Tomille ja onnea uusiin haasteisiin. Toivottavasti nähdään vielä joskus Tappara-nutussa!

Jep. Kiitoksia Tomille! :slight_smile: Paljon sait lokaa niskaan, mutta niin vain torjui Tomi mestaruuden Tapparalle. Keväällä mitataan pelimiehet ja silloin Tomi todellakin oli mies paikallaan. :slight_smile:

1 tykkäys