Tulevaisuuden tähtiä Tapparan juniorimyllystä

Aika hyvä tilanne yksilöiden osalta, mitä tulee Tapparan tuottamiin junnuihin, On ollut ilo havaita, että juniorimylly tuottaa useita maailmanluokan pelaajia.

Ja sen verran hyvin mylly pyörii tälläkin hetkellä, että näitä tulee varmasti jatkossakin.

Kuinka maalivahtitilanne C-A- junnuissa, voidaanko sieltä odottaa jotain?

Onhan noita nuorten maailmanmestareitakin eniten Suomessa juuri Tapparalla. Vuosimallin 1987 mestareissa oli 4 Tapparan pelaajaa, samoin kuin 1998 mestareissa. 2014 mestarijoukkueessa 2 ja vielä 2016 mestareissakin yksi, muuan Patrik Laine…

Yhteensä 11 nuorten maailmanmestaria Tapparasta. Seuraavina tilastoissa taitaa olla HIFK ja Kärpät, molempien riveistä on tullut 8 nuorten maailmanmestaria, jos oikein laskin.

Noista C-junnu ikäisistä tuli mieleen tuo Tanuksen nuorempi painos Kristian. Kyseisen
kaverin lahjoista kuulin tuossa kauden mittaan ihan organisaation sisältäkin, että on
lahjakas juniori.
Melko kovat tehot viimekaudella tehnyt…

1 tykkäys

Tässä Aapeli Räsäsen mietteitä ennen finaalia.

On se muute vaa nii häiritsevän saman näköinen kun isänsä!:smiley:

2 tykkäystä

Kyllä samaa olen katsellut, no ilmeisesti kuitenkin osaa pelata lätkää paremmin kuin isänsä.

Tapparan junnut olivat mielestäni melko hyvin mukana maajoukkuetoiminnassa kuluneella kaudella:

98 -syntyneet
(Patrik Laine)
Aapeli Räsänen
Otto Mäkinen

-99
Henri Jokiharju
Santeri Aalto
Leevi Nikkinen
Samuel Parkkari

-00
Toni Utunen
Kristian Tanus
Jaakko Vuorinen
Jere Kivimäki
Jami Krannila

1 tykkäys

Hieno listaus Tapparan junnujen osalta, jotain on tehty oikein?

Ihan nyt vaan vertailun vuoksi Ilveksellä olisi samanlaisella listalla 3-5 pelaajaa jos en aivan väärässä ole, joten jotain on ainakin naapuriseuraa paremmin tehty;)

2 tykkäystä

Ensin oli Barkov ja sitten tuli Laine, saimme nauttia kahden upean maailmantähden esiinmarssista kirveslogo rinnassaan. Entä nyt? Tuskin saman tason tekijää on omista junioreista nousemassa liigaan tulevalla kaudella. No, ei voi tietää, eihän vuosi sittenkään ollut tulossa oikein ketään loistoyksilöä, ajattelin ainakin minä. Onneksi olin niin väärässä kuin vain olla voi!

2 tykkäystä

Hyvinhän me pärjättiin 2014-2015 ilman noita junnutähtiä :wink: 2017-2018 sitten seuraavaa maailmalle :tappara:

Mites toi Aapeli Räsänen. Mitkä tän kaverin suhteen on odotukset noin yleiselllä tasolla?

Potentiaalia on vaikka mihin. Fysiikassa tekemistä aikuisten pelejä ajatellen, varsinkin luistelussa. “Fiksu kaveri tekee kentällä fiksuja valintoja”

1 tykkäys

Ei taida Barkovin ja Laineen tasoisia pelimanneja tulla mistään muustakaan joukkueesta vähään aikaan. Donskoi, Aho ja Puljukin ovat vain sielläpäin tasoltaan. Supertähti on erittäin harvinainen luonnonvara.

Ilon latistusta täältä sen verran, että kahden poikkeuksellisen huippulahjakkuuden Laineen ja Barkovin nousu eliittiin on vähän sokaissutkin meidän junioriosaston ja valmennuksen todellista tasoa. Vaikka siellä Ottoa ja Aapelia onkin tulollaan, niin ei nämä herrat ainakaan viime vuonna meidän tasapaksussa a-nuorten joukkueessa ylivertaisen silmiinpistävästi esiin ponnahtaneet.

Näissä A-juniori-ikäisissä on myös se mahdollisuus että lahjakkain pää ottaa ja lähtee jenkkeihin opiskelemaan ja pelaamaan koska nykyään se ei ole enää vaikeaa. Ja niin pitää tehdäkin jos mahdollisuus tarjoutuu koska tänne voi aina palata. Maailmaa on hieno nähdä ja kokea kun tilaisuus tulee.

Henri Jokiharjussa on potentiaalia seuraavaksi Sami Vataseksi. Tilastojen valossa on edellä samanikäistä Vatasta, mutta kehityskäyrää on vaikea ennustaa. Toivottavasti saa pelata paljon Lekissä ja tottua miesten peleihin.

1 tykkäys

Eihän mikään organisaatio voi tuottaa vuodesta toiseen ykköskierroksen pelaajia tai ainakaan top10 varauksia näillä juniorimäärillä mitä meillä on suomessa.
Uskoisin, että enemmänkin odotukset ovat sokaistuneet kun itse organisaatio. Kun mietitään vaikka Venäjän junioreiden jään määrää ja taloudellista panostusta yhdistettynä pelaajamassaan, niin se, että pystytään tuottamaan täällä edes ajoittain kovempia talentteja on aika huikea juttu.
Isoin haaste Tapparan juniorijoukkueille on tällä hetkellä jäämäärä. Nuoressa päässä on ryhmäkoot kasvaneet nyt koska ei ole jäätä. Kaupunginosia kun ei enää ole niin ei ole tavatonta, että harjoitusryhmässä on 30-35 poikaa ja jäätä se 4tuntia viikossa…

Kyllä ne huippulahjakkuudet aina nousee esiin massasta riippumatta. En usko että valmennus pilaa yhtään lahjakkuutta, ei se juniorienkaan valmennus niin suurta salatiedettä ole, ja meillä on kyllä osaavia valmentajia. Tietoa on saatavissa kaikille joilla halua on etsiä sitä. Niinkuin Linden tuossa sanoi, ei meillä ole teorettisestikaan mahdollista että joka vuosi ja joka ikäluokasta nousee uusi Barkov tai Laine. Jos saadaan kelvollisia liigapelaajia silloin tällöin ollaan jo oikealla ladulla. Siinä on kuitenkin junioripuoli onnistunut ihan kohtuullisesti.

Olen aiemminkin kuullut Sami Vatasen nimen Jokiharjun kanssa samassa lauseessa. Pisteiden vertaileminen on ihan hyvä tapa kehittää tai pitää hypeä yllä, mutta kuten sanoit, kehityskäyrää on vaikea ennustaa. Kuitenkin alle 18-vuotiaiden kisoissa pelasi todella rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja hyvin ainakin hyökkäyspäähän.