Ilman oleminen on jo nyt normaali. Mutta mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä vähän pelkään täydellistä elämää: sanotaan, että jotain paheita nyt saa olla ihmisellä, kun kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Oma paheeni oli pitkään tupakointi, nyt se on historiaa.
Ja tupakointi harhauttaa edelleen vuosittain jonkun prosentin ihmisistä polttamaan - tai nikotiini ylipäätään. Ei nikotiini ole maailmasta katoamassa ja pelkästään se, että ihmiset vaihtelevat toisiin nikotiinituotteisiin ei välttämättä ole yhtään sen parempi.
Jos nyt joku oikeasti haluaa jotain tupakoinnille tehdä niin ostaa Allen Carrin easyway-teoksia ja laittaa ilmaiseksi jakoon ja mahdollistaa ihmisille yhteisiä lukuhetkiä, jolloin tuo teos myös luetaan lävitse. Oma suhtautumiseni koko tupakointiin muuttui tuota myöten - tosin en minä ikinä ole tupakoivaa itseäni yhtään arvostanut. Olen ylpeämpi itsestäni tällä hetkellä ja tiedän, että pärjään ilman tupakkaa ja voin olla siitä onnellinen.
Kuitenkin se ei poista sitä, että todennäköisesti kohtalaisen kauan - kaikista apukeinoista ja ymmärryksestä huolimatta - että tulen ajattelemaan tupakkaa ainakin tietyissä hetkissä elämääni vielä pitkään.