Eikös tässä tule hyvin esiin turnausvalmennuksen ja sarjavalmennuksen ero? Jos pelillinen sisältö on kunnossa, niin pitkässä sarjassa sen pitäisi todennäköisyyksien mukaan tuoda myös tulosta. Sen sijaan turnauskiekossa, jossa yhden ottelun merkitys on maksimaalinen, varianssilla on iso merkitys. Suomi voi yhdessä pelissä voittaa vaikka Kanadan, jos sopivasti pomppii.
Westerlundista ja Torinon turnauksesta on kirjoitettu paljon. Viimeksi taisin lukea siitä Jarkko Ruudun kirjassa. Westerlund ilmeisesti antoi turnauksessa hyvin väljät pelilliset raamit ja pelaajille isosti vastuuta kokonaisuudesta. Mutta tässä on se giganttinen ero, että Torinossa pelasi joukko kokeneita superyksilöitä ja nyt Kanadassa raakileita pikkupoikia. Kyvyssä ymmärtää ja toteuttaa peliä on varmasti melkoinen ero.
Galluppiin vastasin “Ei potkuja”. Se ei johdu Rautakorven fanittamisesta, vaan loppuun asti valmentaminen olisi ollut nimenomaan vastuun kantoa heikosti menneestä turnauksesta. Jos valmennusryhmän tekemisessä on ollut puutteita, niin onhan se kumma jos karsintapeikko ei laita tulta heidänkin perseiden alle. Jos taas pelaajistossa oli vastarintaliikettä, niin hyvä on heidänkin oppia ettei johtoa niin vain vaihdeta kiukuttelemalla, vaan tulos pitää tehdä vallitsevissa olosuhteissa.