Yleinen jalkapallokeskustelu

Tässä onkin mielestäni hassusattuma, olen fudiksessa ollut aina Saksan maajoukkueen kannattaja. Se konemaisuus ja kyky jauhaa peliä kunnes se paikka aukeaa on mielestäni ihailtavaa (Tappara&Rautakorpi). Kuitenkin viime MM-titteli tuli samalla tutulla Saksalla millä oli lisäksi aivan ilmiömäinen kyky kääntää peli ja iskeä vastaiskuja (Tappara&Tapola).

Toivotaan että näin kävisi keväälläkin.

Ikinä en ole ollut kiinnostunut potkupallosta vaikka muutaman Veikkausliiga-matsin olen käynyt katsomassa…
Viime viikon lauantaina kävin kattomassa la ligaa Las palmas-Barcelona ja nyt näyttäis vähän siltä että alkoi kiinnostus heräämään kyseistä lajia kohtaan :roll_eyes:
Tosin Barcan kannattajaksi en ikinä ala, sen verran räikeää oli tuomarin niiden hyväksi puhaltelu että oikeen ärsytti…

Minäkin kannatan arvokisoissa (Suomi kun niissä ei pelaa) Saksaa. Taisi sympatiat lähteä jo Klinsmannin ja Kahnin ajoista, mutta suuremmin ehkä vuonna 2006. Mua harmitti se konemaisuudesta puhuminen, missä syynä on toki historia. Kuitenkin Saksa on pelannut noista kisoista lähtien melkein viihdyttävimpää jalkapalloa koko maailmassa. Ehkä Brasilia ajoittain vetää vertoja tai Chile, umpitylsät pallonpyörittelijät kuten Espanja ja Argentiina mielestäni eivät. Toki Argentiina pelasi viihdyttävät kisat 2006… kauneus on katsojan silmässä.

Saksan kisoissa oli myös loistava tunnelma ja paljon hienoja pelejä. Aivan toista kuin esim. 2002 Koreassa ja Japanissa tai 2010 Etelä-Afrikassa. Ehkä tämäkin lisäsi sympatioita Saksaa kohtaan. Brasilian kisat olivat kuitenkin ehkä vielä paremmat. Tunnelma suurin piirtein yhtä hyvä, mutta vieläkin hienompia pelejä. Saksa-Algeria, Belgia-USA, Kreikka-Norsunluurannikko, Costa Rican yllätykset, Espanjan nöyryytys Hollannin ja Chilen toimesta, Kolumbia… sekä tietenkin legendaariseksi noussut välierä Saksa-Brasilia, joka ei toki pelinä niin hyvä ollut kuin edellä mainitut, mutta kyllä nautin…

Nyt kun tällaisen ketjun löysin täältä, niin voisin mainostaa ensi sunnuntain ottelua Tamu - TPS. Vanha uusklassikko palaa noin 5 vuoden tauon jälkeen. Peli pelataan pirkkahallin C hallissa. Suosittelen jokaiselle, joka haluaa kokea ainakin parasta suomalaista kannattajakulttuuria.

Suru-uutinen jalkopalloväelle:
Johan Cruyff menehtyi tänään 68-vuotiaan iässä keuhkosyöpään.
Ajaxin ja Barcelonan maaginen pelin innovaattori.

Puola-Suomi 5-0

Leicester City on mestari!

10 tykkäystä

Tottenhamn tyri 0-2 tasoihin mutta hyvä että Leichester voitti.
Välillä ei raha ratkaise edes Englannissa kuten ei veikkausliigassakaan tai Liigassa

2 tykkäystä

Barca sitten vei Espanjan mestaruuden selvällä pisteen erolla.

2 tykkäystä

FC Barca, the Champs :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley:

7 tykkäystä

Jotkut häviää kiekkofinaalit jatkoaerässä. Voitot muitetetaan ja mestaruudet. Ilveskään ei muista kabinettipäätösmestaruuden tulotapaa

Modet, saako tykätä omaa kommenttia ? :smiley:

1 tykkäys

Dislike. Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa tutut mestarit. Valioliigan Leicesterin mestaruus on jotain todella upeaa. Muistutus siitä, että täydellisenä underdoginakin vielä voi rahan jylläämässä futismaailmassa nousta mestariksi, kun asioita tehdään oikein. Vähän samaa kuin Tapparan mestaruudessa, joskin yllätys oli potenssiin 100 Tapparaan verrattuna.

Toivottavati Atleti kaataa UCL-finaalissa Realin, vaikkei Atleticokaan mikään pikkuseura ole. Se on kuitenkin perinteikäs, taisteleva seura, joka ei kyseistä pyttyä ole vielä voittanut. Realin mestaruus olisi vähän passé.

2 tykkäystä

Aika lailla salamanisku on Leicesterin mestaruus ja ihan hyvä juttu.
Tosin jokaisesta euroopan liigasta löytyy “pienemmän” seuran mestaruuksia voittajataulukosta että ihan tällä en lähtis Valioliigaakaan merkkaamaan yllätykselliseksi sarjaksi.
La Liga tais olla sarjoista kuitenkin lopulta tasaisempi kolmen kärjen osalta.

Niinpä. Oli kyllä sympatiat toisella puolella.

Ronaldon voitto menee juuri ja juuri multa läpi sormien. Mutta että joku Pepe… Mieluummin vaikka Kukkonen!

1 tykkäys

Parempi voitti, näin neutraalin katsojan silmin.

Tuosta Pedron tarinasta hiukan Tapparan hopeaputki mieleen mutta ei meillä sentään ikäpolvia…

Ei ole urheilu reilua. Pepe ja Zidane pentele!!

Eniten ketuttaa, kun tuli uni silmään jatkoilla… Ei tullu nähtyä ratkaisua. :frowning: