2000-luvulla syntyneet pelaajat - kultakaivos?

Ihan varmasti tehdään jotain oikein, mutta samaan aikaan pitää huomioida, että se on myös isoin alue, jolla operoida. Toki asukastiheys ja välimatkat on pitkät, että siltä osin sekin on otettava huomioon, mutta kyllä Kärpät saa ihan poikkeuksellisen vapaasti toimia tuolla pohjoisessa verrattuna siihen tilanteeseen, joka täällä etelässä on.

Täällä on kuitenkin aivan erilainen määrä joukkueita ja pelaajat urautuvat vähän useammin eri seuroille. Ei pystytä vaan poimimaan jokaisen ikäluokan parhaita automaattisesti yhteen organisaatioon.

2 tykkäystä

Niin A:ssa - D2 Kärpät hävinnyt 10 ottelua 102 ottelusta varsinaisella peliajalla. Niistä 1 tullut toista Kärppä joukkuetta vastaan pelatuissa otteluissa eli 9 muita vastaan ja noista häviöistä 6 on A:n eli B-D2 3 häviötä… Maaliero tollanen perus 703-260.

1 tykkäys

Laukaisutilasto A:

2001:

# Nimi Seura Laukaukset
1. Veeti Miettinen Blues 88
2. Antti Tuomisto Ässät 76
3. Wiljami Myllylä HIFK 75
4. Patrik Puistola Tappara 68
5. Anton Lundell HIFK 64
6. Tuukka Tieksola Kärpät 64
7. Antti Saarela Lukko 64
8. Mikko Petman Lukko 62
9. Matias Mäntykivi SaiPa 60
10. Kalle Loponen Kärpät 57
11. Aku Räty Kärpät 55
12. Mathias Hänninen KooKoo 55
13. Ville Heinola Lukko 54
14. Aarne Intonen TPS 52
15. Markus Oden KooKoo 51
16. Benjamin Korhonen KalPa 50
17. Samuel Valkeejärvi JYP 50
18. Santeri Hatakka Jokerit 49
19. Iivari Räsänen Tappara 48
20. Rasmus Lahnaviik Jokerit 47

2002:

Nimi Seura Laukaukset
Roni Hirvonen Blues 89
Kasper Simontaival Tappara 70
Roby Järventie Ilves 43
Christoffer Sedoff HIFK 34
Eero Niemi Ässät 30
Valtteri Karnaranta Ässät 27
Aatu Räty Kärpät 27
Topi Niemelä Kärpät 26
Kasper Puutio Kärpät 24
Veeti Korkalainen KooKoo 18
Joel Määttä Jokerit 8
Kalle Myllymaa Ässät 8
Joona Lehmus Tappara 8
Matias Rajaniemi Pelicans 6
Thomas Hölsömäki Lukko 1

Aloitustilasto A: (Väh 200)

  1. Anton Lundell, 132 - 90 = 59.5% (HIFK)
  2. Juuso Pärssinen, 121 - 89 = 57.6% (TPS)
  3. Aarne Intonen, 151 - 116 = 56.6% (TPS)
  4. Santtu Hakanen, 157 - 140 = 52.9% (HPK)
  5. Antti Saarela, 130 - 121 = 51.8% (Lukko)
  6. Roni Hirvonen, 175 - 185 = 48.6% (Blues)
  7. Matias Mäntykivi, 155 - 168 = 48% (SaiPa)
  8. Tomas Totro, 98 - 117 = 45.6% (Jokerit)
  9. Onni Boman, 90 - 116 = 43.7% (JYP)
4 tykkäystä

Kärpissä on vähän erilainen kulttuuri kuin muissa seuroissa.

Kun mennään isolle kentälle E2-ikäluokkaan niin heillä on try-outit, joissa valitaan tasan kaksi joukkuetta. Ei puhettakaan että pyrittäisiin tarjoamaan kaikille halukkaille pelipaikka. Ja sama karsinta jatkuu tietenkin kaikissa vanhemmissa ikäluokissa.

Lisäksi SM-ikäluokkiin ostetaan pelaajia tarjoamalla (iästä riippuen) asuminen, mauto, jne. Esim. Rasmus Kupari ei ole Kärppä-kasvatti.

Mutta, olosuhteet Oulussa on kunnossa, joten monelle pelaajalle lienee helppo päätös lähteä jos kysytään.

1 tykkäys

Maalivahdit:

1 Joel Blomqvist, Kärpät
31 Max Väyrynen, Blues

Puolustajat:

2 Kasper Puutio, Kärpät
4 Joona Lehmus, Tappara
5 Topi Niemelä, Kärpät
6 Luka Nyman , Red Bull Salzburg, AUT
10 Eemil Viro, TPS
34 Ruben Rafkin, Tri-City Storm, USHL
35 Jiri Pärssinen, TPS
36 Christoffer Sedoff, HIFK

Hyökkääjät:

7 Iivari Säkkinen, Kärpät
12 Veikka Hahl, KalPa
13 Roni Hirvonen, Blues
15 Valtteri Karnaranta, Ässät
20 Juuso Mäenpää, Jokerit
21 Joel Määttä, Jokerit
22 Eero Niemi, Ässät
23 Aatu Räty, Kärpät
25 Oliver Suni, Kärpät
27 Jesse Seppälä, Tappara
29 Veeti Korkalainen, KooKoo
32 Roby Järventie, Ilves

Suomen pelit WHC:ssä alkulohkossa:

03.11 21:30 :finland: - :sweden:
05.11 18:00 :ru: - :finland:
07.11 01:00 :finland: - :canada:

Nimiä klikkaamalla pääsee kavereiden pelaajakortteja tutkimaan.

Joukkueesta 77% muuten Turusta, Helsingistä, Tampereelta tai Oulusta. Joko ex tai nykyisiä.

4 tykkäystä

26.10.

A:

2001:

Väinö Liikonen, p, 1+0= 1, Yht 18 2+0= 2, KooKoo
Santtu Hakanen, h, 1+0= 1, Yht 19 6+6= 12, HPK
Atso Lehtinen, p, 1+0= 1, Yht 14 2+2= 4, HPK
Aarne Intonen, h, 1+0= 1, Yht 19 8+7= 15, TPS
Leevi Teissala, h, 1+0= 1, Yht 18 3+8= 11, TPS
Kalle Loponen, p, 1+0= 1, Yht 15 2+6= 8, Kärpät
Tuukka Tieksola, h, 0+1= 1, Yht 18 3+12= 15, Kärpät
Matias Mäntykivi, h, 0+1= 1, Yht 20 8+13= 21, SaiPa
Kasperi Heinänen, h, 0+1= 1, Yht 15 6+5= 11, HPK
Mathias Hänninen, h, 0+1= 1, Yht 17 7+18= 25, KooKoo
Santeri Hatakka, p, 0+1= 1, Yht 13 1+4= 5, Jokerit
Leevi Aaltonen, h, 0+1= 1, Yht 4 1+2= 3, KalPa
Mikko Petman, h, 0+1= 1, Yht 15 4+6= 10, Lukko
Veeti Lehmuskallio, h, 0+1= 1, Yht 16 3+4= 7, Sport

2002:

Joel Määttä, h, 1+0= 1, Yht 10 1+0= 1, Jokerit

B:

2001:

Mikael Pyyhtiä, h, 1+3= 4, Yht 10 3+9= 12, TPS
Julius Vesaaja, h, 2+0= 2, Yht 16 13+6= 19, Pelicans
Valtteri Pulli, p, 2+0= 2, Yht 15 6+5= 11, TPS
Väinö Sirkiä, h, 1+1= 2, Yht 17 4+3= 7, TPS
Aapo Kaskinen, h, 1+1= 2, Yht 15 4+8= 12, TPS
Elias Vilén, h, 1+1= 2, Yht 9 11+8= 19, Pelicans
Juho Saikkonen, p, 0+2= 2, Yht 16 0+2= 2, TPS

2002:

Riku Uusikartano, h, 0+3= 3, Yht 17 4+7= 11, TPS
Vili Munkki, h, 1+1= 2, Yht 17 8+11= 19, TPS
Eetu Liukas, h, 1+1= 2, Yht 5 2+2= 4, TPS
Akseli Mäkinen, h, 1+1= 2, Yht 13 4+4= 8, KooKoo

2003:

Verner Miettinen, h, 0+1= 1, Yht 14 7+9= 16, Blues

B2:

2002:

Manu Manner, h, 1+3= 4, Yht 12 4+7= 11, Ilves
Samu Pohja, h, 1+2= 3, Yht 15 18+6= 24, HIFK
Onni Pesonen, h, 2+0= 2, Yht 1 2+0= 2, Ilves
Justus Ojala, h, 2+0= 2, Yht 14 12+8= 20, HPK
Otso Parkkari, h, 2+0= 2, Yht 13 9+5=14, Blues
Mikael Laitinen, h, 1+1= 2, Yht 9 2+2= 4, Blues
Niki Nieminen, h, 1+1= 2, Yht 14 4+6= 10, HPK
Eero Tuominen, p, 1+1= 2, Yht 11 1+1= 2, Ilves

C:

2003:

Samu Salminen, h, 4+1= 5, Yht 11 11+15= 26, Jokerit
Eetu Tervo, h, 3+1= 4, Yht 14 13+10= 23, TPS
Samuli Louhipuro, h, 3+0= 3, Yht 16 11+5= 16, TPS
Joonatan Rouhiainen, h, 2+1= 3, Yht 13 14+8= 22, Tappara
Eeti Tuominen, h, 1+2= 3, Yht 12 5+6= 11, Ilves
Nikolai Hakala, h, 2+0= 2, Yht 11 7+8= 15, Ilves
Kie Vähäkangas, h, 2+0= 2, Yht 14 10+4= 14, Jokerit
Luka Tiihonen, h, 1+1= 2, Yht 12 11+10= 21, Tappara
Juuso Orava, h, 1+1= 2, Yht 13 6+6= 12, Jokerit
Veeti Mononen, h, 1+1= 2, Yht 10 5+7= 12, Jokerit
Joona Kumpula, h, 0+2= 2, Yht 14 4+11= 15, Jokerit
Jere Rantanen, p, 0+2= 2, Yht 11 1+5= 6, Jokerit
Santeri Haakana, p, 0+2= 2, Yht 13 1+9= 10, Jokerit
Eemil Rautio, h, 0+2= 2, Yht 13 7+10= 17, Tappara
Joel Niinistö, h, 0+2= 2, Yht 16 1+10= 11, TPS
Lucas Pirjetä, h, 0+2= 2, Yht 14 8+12= 20, TPS

2004:

Jani Nyman, h, 1+2= 3, Yht 14 7+8= 15, Ilves
Eino Ojala, h, 1+1= 2, Yht 5 2+4= 6, Blues

3 tykkäystä

TOP5 9. viikon jälkeen:

A:

2000:

  1. Eetu Mäki, h, 20 9+18= 27, Sport
  2. Jiri Parviainen, h, 20 8+17= 25, KooKoo
  3. Santeri Haarala, h, 20 12+12= 24, Sport
  4. Eemil Erholtz, h, 20 7+17= 24, Sport
  5. Joonas Oden, h, 17 12+9= 21, KooKoo

2001:

  1. Mathias Hänninen, h, 18 7+19= 26, KooKoo
  2. Veeti Miettinen, h, 20 9+16= 25, Blues
  3. Matias Mäntykivi, h, 21 8+13= 21, SaiPa
  4. Wiljami Myllylä, h, 20 11+6= 17, HIFK
  5. Patrik Puistola, h, 16 9+7= 16, Tappara

2002:

  1. Roni Hirvonen, h, 20 11+16= 27, Blues
  2. Kasper Simontaival, h, 15 6+12= 18, Tappara
  3. Roby Järventie, h, 17 5+6= 10, Ilves
  4. Aatu Räty, h, 11 6+0= 6, Kärpät
  5. Valtteri Karnaranta, h, 15 2+4= 6, Ässät

B:

2001:

  1. Daniel Mäkiaho, h, 18 15+12= 27, Blues
  2. Alexander Forslund, h, 17 6+21= 27, Blues
  3. Petteri Puhakka, h, 17 14+12= 26, Kärpät
  4. Elias Vilén, h, 10 13+10= 23, Pelicans
  5. Jimi Rönkkönen, h, 14 9+13= 22, HPK

2002:

  1. Vili Munkki, h, 18 8+11= 19, TPS
  2. Oskari Luoto, h, 17 7+12= 19, Tappara
  3. Oliver Suni, h, 13 11+7= 18, Kärpät
  4. Aatu Räty, h, 6 10+8= 18, Kärpät
  5. Kalle Myllymaa, 12 9+9= 18, Ässät

2003:

  1. Samu Tuomaala, h, 16 10+15= 25, Kärpät
  2. Verner Miettinen, h, 15 7+9= 16, Blues
  3. Viljami Marjala, h, 12 5+6= 11, Kärpät
  4. Jere Virolainen, h, 14 7+2= 9, Tappara
  5. Verneri Ahonen, h, 7 2+6= 8, Tappara

B2:

2002:

  1. Samu Pohja, h, 16 21+6= 27, HIFK
  2. Oskari Isomäki, h, 14 17+8= 25, Ässät
  3. Petteri Korhonen, h, 12 8+16= 24, KalPa
  4. Justus Ojala, h, 15 12+8= 20, HPK
  5. Olli Nikupeteri, h, 12 10+10= 20, Kärpät/Ahmat

C:

2003:

  1. Leevi Kinnunen, h, 16 12+25= 37, Kärpät
  2. Sisu Yliniemi, h, 16 15+19= 34, Kärpät
  3. Rasmus Kuiri, h, 17 19+13= 32, Jokipojat
  4. Joonas Lohisalo, h, 16 18+9= 27, Kärpät
  5. Ville Koivunen, h, 16 7+20= 27, Kärpät

2004:

  1. Oiva Keskinen, h, 15 8+16= 24, HC Nokia
  2. Topi Rönni, h, 14 6+18= 24, Tappara
  3. Otto Hokkanen, h, 17 5+17= 22, SaiPa/Ketterä
  4. Jere Lassila, h, 17 12+9= 21, JYP
  5. Elmeri Laakso, p, 16 7+14= 21, Jokipojat
3 tykkäystä

Laukaisutilasto A:

2001:

# Nimi Seura Laukaukset
1. Veeti Miettinen Blues 98
2. Antti Tuomisto Ässät 83
3. Wiljami Myllylä HIFK 80
4. Tuukka Tieksola Kärpät 72
5. Patrik Puistola Tappara 68
6. Matias Mäntykivi SaiPa 68
7. Kalle Loponen Kärpät 67
8. Anton Lundell HIFK 64
9. Antti Saarela Lukko 64
10. Mikko Petman Lukko 64
11. Aarne Intonen TPS 63
12. Aku Räty Kärpät 62
13. Mathias Hänninen KooKoo 62
14. Rasmus Lahnaviik Jokerit 60
15. Samuel Valkeejärvi JYP 59
16. Benjamin Korhonen KalPa 57
17. Markus Oden KooKoo 56
18. Ville Heinola Lukko 54
19. Santeri Hatakka Jokerit 54
20. Iivari Räsänen Tappara 53

2002:

Nimi Seura Laukaukset
Roni Hirvonen Blues 95
Kasper Simontaival Tappara 73
Roby Järventie Ilves 46
Christoffer Sedoff HIFK 39
Valtteri Karnaranta Ässät 33
Topi Niemelä Kärpät 32
Eero Niemi Ässät 30
Aatu Räty Kärpät 28
Kasper Puutio Kärpät 24
Veeti Korkalainen KooKoo 21
Joel Määttä Jokerit 10
Joona Lehmus Tappara 10
Kalle Myllymaa Ässät 8
Matias Rajaniemi Pelicans 6
Thomas Hölsömäki Lukko 2
Jesse Seppälä Tappara 1

Aloitustilasto A: (Väh 225)

  1. Juuso Pärssinen, 141 - 101 = 58.3% (TPS)
  2. Aarne Intonen, 156 - 124 = 55.7% (TPS)
  3. Santtu Hakanen, 173 - 154 = 53% (HPK)
  4. Antti Saarela, 130 - 121 = 51.8% (Lukko)
  5. Roni Hirvonen, 202 - 204 = 49.8% (Blues)
  6. Matias Mäntykivi, 174 - 189 = 48% (SaiPa)
  7. Tomas Totro, 103 - 122 = 45.8% (Jokerit)
  8. Samuel Valkeejärvi, 101 - 125 = 44.7% (JYP)
  9. Onni Boman, 99 - 127 = 43.8% (JYP)
3 tykkäystä

Suomen pelaajien mitat turnauksessa:

Maalivahdit:

Joel Blomqvist 183/75
Max Väyrynen 180/66

Puolustajat:

Kasper Puutio 180/78
Joona Lehmus 177/75
Topi Niemelä 177/68
Luka Nyman 170/65
Eemil Viro 180/69
Ruben Rafkin 180/83
Jiri Pärssinen 180/78
Christoffer Sedoff 183/84

Hyökkääjät:

Iivari Säkkinen 186/80
Veikka Hahl 174/71
Roni Hirvonen 174/70
Valtteri Karnaranta 171/70
Juuso Mäenpää 168/58
Joel Määttä 186/78
Eero Niemi 180/82
Aatu Räty 180/74
Oliver Suni 183/77
Jesse Seppälä 171/61
Veeti Korkalainen 171/60
Roby Järventie 182/73

World Hockey Challengen viralliset kotisivut:
https://www.hockeycanada.ca/en-ca/national-championships/men/world-u17/2018

Viime vuonna taisi nähdä pelit noiden sivujen kautta. Saa nähdä miten on tällä kertaa. Harjoituspeli Kanadan yhtä joukkuetta vastaan alkaa 00.00.

Jaa. Toi sivu näköjään jo alhaalla. Näkyy pelit kiinnostavan. :smiley:

Harjoituspelin seuranta:
https://www.hockeycanada.ca/en-ca/national-championships/men/world-u17/2018/schedule-results/stats/game-summary?gameid=2357#relatedstats

Peli 0-0 20min jälkeen.

2-1 40min.

1-1 Joel Määttä (Eero Niemi, Ruben Rafkin)

4-2 60min.

2-2 Jesse Seppälä :tappara:(Aatu Räty, Eero Niemi)

3 tykkäystä

U17 peli :finland: - :sweden: menossa. Pelin näkee tästä:

http://player.communitylive.ca/Player/Player/234#

(Laillinen striimi joka löytyy hockecanada sivuilta)

Selostus ja kaikki löytyy. Pelikelloa tosin ei.

Suomen kokoonpano:

Maalilla:
1 Joel Blomqvist

Varalla:
31 Max Väyrynen

1:
32 Roby Järventie - 13 Roni Hirvonen - 25 Oliver Suni
4 Joona Lehmus :tappara: - 2 Kasper Puutio

2:
27 Jesse Seppälä :tappara: - 23 Aatu Räty - 22 Eero Niemi
36 Christoffer Sedoff - 5 Topi Niemelä

3:
29 Veeti Korkalainen - 21 Joel Määttä - 15 Valtteri Karnaranta
10 Eemil Viro - 34 Ruben Rafkin

4:
12 Veikka Hahl - 20 Juuso Mäenpää - 7 Iivari Säkkinen
6 Luka Nyman - 35 Jiri Pärssinen

Ruotsalainen suurlupaus Alexander Holtz karkaa läpiajoon ja siirtää Ruotsin johtoon.

Suomella 5vs3 ylivoima.

Rafkin suojaa kyllä hienosti kiekkoa viivalla paineisttuna. Ihan laadukas vetokin kaverilla ja uskaltaa sitä käyttää. Jatkuu 5vs5 ei maalia YV:llä.

Järventietä vedetään poikittaisella selkään ja Suomelle taas YV. Pientä Suomi hallintaa ollut. Maalit uupuu.

Blomqvistilta komea tuplatorjunta, kun Ruotsalainen pääsee alivoimalla nokikkain Niemelän kaatuilun jälkeen. Seuraava tilanne ja Ruotsin Wallstedt ottaa komean torjunnan.

Holtz vetää kiekon jonnekkin maalin seuduille ja se kimpoaa nopeasti pois. Videoita ei ole joten ei voi tutkia tilannetta. No goal.

0-1 20min. Suomi ollut ehkä vähän parempi jäähyjen takia.

Haastattelujakin näkyy erätauolla oikein tulevan. Täähä pesee Telianki lähetykset melkein.

2 erä käynnissä.

Ruotsille ylivoima. Ehkä olisi voinut joku tuomari rankkarinkin antaa.

Ruotsi 0-2. Hieno veto suoraan yläpörssää.

Suomen puolustusta kehutaan todella lahjakkaaksi, mutta Rafkin vaan päässyt näkyviin.

Hieno maali. Pari poikkisyöttöä ja Järventie tyhjiin takatolpalta. 1-2.
34.04 1-2 Järventie (Suni, Niemelä)

Suomelle ylivoima. Joko nyt maistuis?

Niemelä vetää rimoihin.

1-2 40min. Hyvää peliä ollut. Yhä pientä Suomi hallintaa.

3 erä käynnissä.

Ruotsi 1-3.

“Molemmat maat tekevät todella hyvää työtä ja tuottavat kärkivarauksia koko ajan.”

Määtältä komea avojääntaklaus yritys. Vähän jää vajaaksi.

Ruotsille YV.

Holtz tekee taas maalin, mutta maali oli siirtynyt hetkeä ennen pois paikaltaan. No goal.

Ruotsi 1-4. Ruotsille kääntymässä ottelun hallintakin.

Suomen maalipaikat ovat aikalailla linjassa viivaveto tai laitaveto. Ei päästä oikein parhaille maalinteko paikoille. Suomi ollut hyvä, mutta Ruotsi vähän parempi.

1-5.

Laukaukset kohti maalia 48-31 Suomelle. Tilanne 1-6. Defense diff? eh?

Ruotsille 6-1 voitto.

3 tykkäystä

U17: :finland: - :ru: menossa
Striimi:
http://player.communitylive.ca/Player/Player/234#

Suomen kokoonpano:

Maalilla:
31 Max Väyrynen

Varalla:
1 Joel Blomqvist

1:
32 Roby Järventie - 13 Roni Hirvonen - 25 Oliver Suni
4 Joona Lehmus :tappara: - 2 Kasper Puutio

2:
27 Jesse Seppälä :tappara: - 23 Aatu Räty - 29 Veeti Korkalainen
36 Christoffer Sedoff - 5 Topi Niemelä

3:
22 Eero Niemi - 21 Joel Määttä - 15 Valtteri Karnaranta
10 Eemil Viro - 34 Ruben Rafkin

4:
12 Veikka Hahl - 20 Juuso Mäenpää - 7 Iivari Säkkinen
6 Luka Nyman - 35 Jiri Pärssinen

Suomen 1. paikkaa maalin edessä, mutta tyhjästä maalista Suni löi kiekon omaa kaveria jalkaan.

Suomi 1-0! Hirvonen voittaa aloituksen omassa päässä ja nopea hyökkäys ja Hirvonen tekee maalinkin.
1-0 TV Hirvonen (Suni, Puutio)

Pitkä avaussyöttö ja Venäläinen puolittaisessa yksinläpi tilanteessa ja 1-1.

20 1-1.

Toinen erä menossa.

40 1-1

3 erä menossa.

Suomi 2-1. Vahva laitapelaaminen Niemeltä ja taakse syöttö ja veto ja ripari sisää.

57.00 2-1 Karnaranta (Määttä, Niemi)

Venäjän poika vetää koko kentän läpi luistimella ja Väyryseltä komea torjunta.

WINNER :finland:

7 tykkäystä

@KnutKarski Ei läheistä sukua ja aivan eri maata. Jere on yksi lupaavimmista tulevaisuuden nimistä

Ai, millä kriteereillä?

TOP5 10. viikon jälkeen:

A:

2000:

  1. Santeri Haarala, h, 22 16+14= 30, Sport
  2. Eetu Mäki, 22 11+19= 30, Sport
  3. Eemil Erholtz, h, 22 10+18= 28, Sport
  4. Jiri Parviainen, h, 22 8+18= 26, KooKoo
  5. Aleks Haatanen, h, 20 9+14= 23, Pelicans

2001:

  1. Veeti Miettinen, h, 22 11+17= 28, Blues
  2. Mathias Hänninen, h, 20 7+19= 26, KooKoo
  3. Matias Mäntykivi, h, 21 8+13= 21, SaiPa
  4. Wiljami Myllylä, h, 22 12+6= 18, HIFK
  5. Tuukka Tieksola, h, 21 5+13= 18, Kärpät

2002:

  1. Roni Hirvonen, h, 20 11+16= 26, Blues
  2. Kasper Simontaival, h, 16 6+12= 18, Tappara
  3. Roby Järventie, h, 17 4+6= 10, Ilves
  4. Aatu Räty, h, 11 6+0= 6, Kärpät
  5. Valtteri Karnaranta, h, 15 2+4= 6, Ässät

B:

2001:

  1. Daniel Mäkiaho, h, 20 17+13= 30, Blues
  2. Petteri Puhakka, h, 19 14+16= 30, Kärpät
  3. Alexander Forslund, h, 19 6+21= 27, Blues
  4. Miro Markkula, h, 18 10+15= 25, Tappara
  5. Elias Vilén, h, 12 14+10= 24, Pelicans

2002:

  1. Vili Munkki, h, 20 10+11= 21, TPS
  2. Oskari Luoto, h, 19 9+12= 21, Tappara
  3. Kalle Myllymaa, h, 14 9+11= 20, Ässät
  4. Thomas Hölsömäki, h, 17 8+11= 19, Lukko
  5. Oliver Suni, h, 13 11+7= 18, Kärpät

2003:

  1. Samu Tuomaala, h, 18 13+15= 28, Kärpät
  2. Verner Miettinen, h, 17 7+9= 16, Blues
  3. Viljami Marjala, h, 14 5+9= 14, Kärpät
  4. Jere Virolainen, h, 16 7+5= 12, Tappara
  5. Verneri Ahonen, h, 9 2+7= 9, Tappara

B2:

2002:

  1. Oskari Isomäki, h, 16 18+10= 28, Ässät
  2. Samu Pohja, h, 17 21+6= 27, HIFK
  3. Petteri Korhonen, h, 14 8+18= 26, KalPa
  4. Niklas Romppanen, h, 17 10+14= 24, KalPa
  5. Karri Svetloff, h, 16 10+12= 22, HPK

C:

2003:

  1. Leevi Kinnunen, h, 18 12+30= 42, Kärpät
  2. Rasmus Kuiri, h, 19 21+19= 40, Jokipojat
  3. Sisu Yliniemi, h, 18 18+22= 40, Kärpät
  4. Ville Koivunen, h, 18 12+26= 38, Kärpät
  5. Joonas Lohisalo, h, 18 22+10= 32, Kärpät

2004:

  1. Oiva Keskinen, h, 16 10+16= 26, HC Nokia
  2. Elmeri Laakso, p, 18 8+17= 25, Jokipojat
  3. Topi Rönni, h, 16 7+18= 25, Tappara
  4. Jani Nyman, h, 17 13+11= 24, Ilves
  5. Jere Lassila, h, 19 13+11= 24, JYP

Hauska nähdä viedäänkö Joensuun seuraava timantti (Elmeri Laakso) jo peruskoulu ikäisenä maailmalle.

3 tykkäystä

@a1r6 vastaus: Pisteissä ja kokonaisvaltaisena pelaajan. Paras Tamperelainen 2003 syntynyt voi katsoa tilastoista usealta vuodelta jo aijemmin

Mikäs mies tämä Oiva Keskinen on? Aika kovaan seuraan päässyt Nokiasta.

1 tykkäys

Älä multa kysy. :smiley: En ainakaan vielä Tampereella asu niin ei voi tietää Tampereen seudun pelaajista paljoa.

Niin ei mahtunut U16 maajoukkueessa toiseen Saksa peliin. 12 hyökkääjää meni edelle. Lupaava kaveri, mutta ei kannata asioista liiotella.

2 tykkäystä

Haha! Ajattelin että oot todennäköisimmin pojasta kartalla, kun seuraat paljon.

Lukon junnuja seuraan A-C2. Se mitä sieltä näkee muista on yhden pelin otantaa :smiley:

1 tykkäys

U polun alku yski mutta varrotaan Finnkampenin rosteri. En tarkoituksella johda harhaan niin päädytään sanaan lupaava yksilö.