Aleksander Barkov jr

"Panthers pelasi lauantaina iltapäivällä New Jersey Devilsiä vastaan häviten 2-3. Heti pelin jälkeen pelaajat vetivät puvut päälleen, suunnistivat lentokentälle ja lensivät Atlantin yli Helsinkiin.

– Sain otettua koneessa vain kolmen tunnin unet ja tulimme heti hallille harjoittelemaan, Panthersin kapteeni Aleksander Barkov kertoi.

Harjoitusten päätteeksi pelaajat jaettiin kahteen joukkueeseen, jossa toisessa olivat kanadalaispelaajat ja toisessa muiden maiden passilla liikkuvat miehet. Kolmella kolmea vastaan päättyneen pienpelin jälkeen kanadalaiset juhlivat ja muun maailman pelaajat kärsivät ”rangaistuksen”.

– Hävisimme, joten jouduimme laulamaan Kanadan kansallislaulun voittajille. Valmentajat ovat kanadalaisia ja he olivat puolueellisia, Barkov vitsaili.

Laulu sujui Barkovilta hyvin.

– Sen verran usein olen näiden vuosien aikana kuullut Kanadan kansallislaulun, että sanat olivat kyllä hallussa, Barkov naureskeli."

3 tykkäystä

Oot oikeassa muistin väärin, kaikkea muuta kuin vitsi. Muistin että sen olis voittanut se Couture, jota ihmettelen edes ehdokkaaksi.

Mutta vahvasti olen sitä mieltä, että Sasha olisi tuon palkinnon ansainnut. Eipä parempaa palomiestä löydy omanpään puolustuspeliin ja siitä hyökkäyksien käynnistämiseksi

No on se hätästä toimintaa kun kentältä suoraan jäälle, torstaina vasta eka peli.

1 tykkäys

Siis tarkoitat Sean Couturieria, joka on NHL:n aliarvostetuimpia pelaajia ja ansaitsi kyllä ehdokkuutensa. Viime kausi oli Selke Trophyn kannalta melko hankala, kun oli neljä aika tasavahvaa kandidaattia.

1 tykkäys

No nää on vähän tämmösiä. Kuinka moni “tavis” (siis ei ammatikseen jääkiekkoa seuraava) seuraa lajia niin laajasti ja ilman värilaseja, että pystyy sanomaan että kelle se Selke kuuluis? Tilastoista ny tietysti selviää kaikennäköstä, mutta ei nekään kaikkea kerro, ja toisaalta tilastojen painoarvokin on jokaisen päässä vähän erilainen.

1 tykkäys

Seison korjattuna ja myönnän ettei Sean Couturier ole niin tuttu pelaaja. Tässä tapauksessa luotan palstalaisten arvioon.

Mutta uskon vakaasti että Barkov, joka usein Floridaa kantaa voittaa vielä Selken itselleen.

Yle / Strozyk suitsuttaa “sukupolvensa parasta suomalaiskiekkoilijaa” - erittäin hyvä, pitkä juttu uran vaiheista, taustoista ja näkymistä (Tappara-tekijöitä myös laajalti esillä):

10 tykkäystä

On Sasha hieno ja vaatimaton mies.
Huikeaa nähdä herra pitkästä aikaa livenä jäällä.
Maali jäi puuttumaan vaikka parin maalin aikana olikin perjantain Jets-Cats pelissä.

5 tykkäystä

Laitetaan reissublogi vielä tänne.

3 tykkäystä

…Kotiin palattuaan Floridan top line laati heti näppärän maalin:

Panthersille 4-1-voitto Oilersista.

5 tykkäystä

Tulee varmaan kauheana yllätyksenä tämän sarjan voitto. Toivotaan että Florida kaatuis ja muuttais jonnekkin. Menee muuten Sashan taidot hukkaan.

4 tykkäystä

On kyllä niin maanläheinen tyyppi, kun olla ja voi! Todella mukava kuunnella :sunglasses:

5 tykkäystä

Aijai, pieni hieno niemismi “Aikaa on paljon, mutta se kuluu nopeasti” ujutettuna mukaan. :muscle:

7 tykkäystä

Tässä vielä linkki NHL.comin juttuun aiheesta ja äänestystulokset:

Most Underrated Player (61 votes)

Aleksander Barkov, Florida Panthers, 10; Nicklas Backstrom, Washington Capitals, 8; Blake Wheeler, Winnipeg Jets, 3

“I think he is a good player; you don’t even realize what he does,” said Anaheim Ducks defenseman Josh Manson, who also received a vote. “He’s so strong on his skates, and his hands are disgusting. His shot is good. He’s underrated for sure in my eyes.”

“He’s big, he’s strong, has phenomenal hands and is deceptively fast,” Vancouver Canucks center Bo Horvat said.

5 tykkäystä

Pantterit liikkuvat paremmissa tuulissa Suomen kierroksen jäljiltä: nyt 4-2-kotivoitto Islandersista, ja kapteenille voittomaali ylivoimalla sekä ottelun ykköstähtivalinta. Myös terävästi ja tarkasti lähtevää vetoa sietää kokeilla paikan tullen toistekin:

10 tykkäystä

Kysyttyjä teräviä viimeistelyjä tulikin viipymättä pari lisää. Florida paukutti toiseen erään viisi maalia, kaksi tärkeää niistä Barkoville - taas ykköstähti, ja varsinkin jälkimmäinen maaleista silkkaa highlight-nauhaa:

Ketjukaverit jatkavat pisteputkiaan, ja ennen muuta joukkue on päässyt lupaavaan neljän ottelun voittoputkeen. Se lieneekin hyvä pohjaeväs seuraavaksi edessä olevalle kuuden pelin vieraskiertueelle.

10 tykkäystä

https://twitter.com/MikeKellyNHL/status/1061774666333872129?ref_src=twsrc^tfw|twcamp^tweetembed|twterm^1061774666333872129&ref_url=https%3A%2F%2Fs9e.github.io%2Fiframe%2Ftwitter.min.html%231061774666333872129

Kukahan muuten johtaa NHL:n tilastoa “eniten kahden maalin iltoja ilman yhtäkään hattutemppua”? Barkov alkaa varmaan kohta olemaan aika korkealla.

9 tykkäystä

Barkov jr:lla on se kaikki. On kokoa, pelisilmää, aloitustaitoa, puolustustaitoa, julmettu työmoraali. Kaiken tämän lisäksi vielä äärimmäisen notkeat kädet ja hyvä laukaus. Mikä tärkeintä, niin Barkov kehittyy koko ajan niillä etukäteen hivenen heikoimmilla osa-alueillaan, joita voisi olla röyhkeys ja luistelu.

3 tykkäystä

Luistelu Barkovilla on mennyt aivan järkyttävän paljon eteenpäin. Ei ole enää lainkaan heikkous, vaan jopa oikeastaan vahvuus. Mieshän liitää kentällä, kuin ameriikan kotka Grand Canyonilla tai nälkäinen alligaattori Floridan rämeellä.

8 tykkäystä