Alkoholi- ja anniskelulaki


#225

Ei pidä paikkaansa:


#226

Ensin perui, mutta perui perumisensa :wink:

Yhtä kaikki. Joka tapauksessa Viron alkoholiveronkorotukset ovat tehneet ainakin pienen loven Viron valtion kassaan ja Latvia kiittää. Alkoholin oston määrä pysyy kohtuullisen vakiona, vain myyjä vaihtuu.


#227

Juu, noin kävi. Ei sitä tosin alkujaankaan ollut tarkoitus kokonaan perua, vaan puolittaa ja syyt verotuksen nostoon ovat samat, kuin Suomessakin, eli kulutuksen laskeminen ja valtiontalouden parantaminen.

Uskon muuten, että meitä on muitakin kuin minä, jotka eivät ole niin viinan puutteessa, että Latviaan saakka menisi hakemaan. Toki heitäkin on ja se onkin heidän asiansa.


#228

Tottakai syyt ovat samat kuin Suomessa. Yhteistä on myös se, ettei suunnitelma toiminut kuten piti.

Eihän kukaan Suomessa ole viinan puutteessa. Kuten sanottu, ne puistojen miehet ovat kännissä vaikka Alkot olisi kiinni. Ne olisi kännissä vaikka viina olisi kokonaan kiellettyä.

En minäkään jaksaisi Latviasta asti hakemaan viinaa, mutta melko helppoahan siellä on käydä, jos auton laivaan ottaa mukaan. Itse käyn kauempaa hakemassa nuuskaa, vaikka sitä Tampereeltakin olisi saatavilla.


#229

Hyvä kysely.

Alkoholivero ei tosin ole kaksinapainen kysymys, vaan siihen vaikuttaa ainakin lähimaiden markkina. Verotuksessa tulisi hakea kohtuullista optimitasoa, joka ei ole merkittävä kannustin roudata juomia ulkomailta.

Keskusteluissa tosiaan aina sivuutetaan alkoholin positiiviset vaikutukset yhteiskunnalle. Pieniä määrinä nautittuna on ilmeisesti todistettuja terveyshyötyjä. Alkoholi rentouttaa, tekee useimmista ihmisistä sosiaalisempia, ehkä auttaa hallitsemaan stressiä.

Työelämän esimerkki: Jos firman työntekijät menevät saunaan pohtimaan jotain ongelmaa, nauttivat muutaman alkoholipitoisen juoman, fiilis nousee, tekevät innovaation ja yrityksen toiminta tehostuu. Saatiinko tässä alkoholin positiivisia vaikutuksia? Hiljattain telkkarista tulleessa Nokia-dokumentissa, korostettiin saunan roolia luovassa ongelmanratkaisussa. Saunoilla oli myös jääkaapit joiden hyllyt notkuivat, sen tiedän.


#230

Tässä suhteessa on tullut persnettoa: https://www.verkkouutiset.fi/alkoholiveron-kiristysten-lopputulos-verotulot-ovatkin-pienentyneet-69599/

Valtion talous on sen verran pahasti kuralla että ymmärrän epätoivoisen verotuksen ja sekin myönnettävä että mieluummin alkoholista maksan ylihintaa kuin esim. autoilusta, mutta jotain tulosvastuuta nyt pitäisi saada tähän touhuun.


#231

Optimointi ei tarkoita pelkästään mahdollisimman suurta verotuottoa, vaan siinä on mukana myös alkoholihaittojen poisto.

Alkoholin tuonti Virosta (ja Viron kautta) väheni merkittävästi jo viime vuonna, eli siis ennen näitä tämän vuoden veronkorotuksia (johtuen siis aiemmista korotuksista). On oletettavaa sen laskevan siis nyt eentisestään.


#232

Voimmeko siis tehdä sen johtopäätöksen, kun Suomen hintataso on suhteessa matalempi Viron hintatasoon nähden, tuonti pienenee? Viime vuonna tuonti laski huomattavasti, mutta Suomessa myynti pysyi käytännössä saman. Tällöin siis kulutus laski.


#233

En tiedä kuinka paljon sillä on vaikutusta kokonaiskulutukseen, mutta viime vuonna tehtiin olutta ja siideriä kotona todella paljon. Oli varsinainen buumi menossa. Kokonaismäärästä ei hajuakaan. Uskon että kokonaiskulutus tulee pikkuhiljaa laskemaan, ei rajusti, mutta kuitenkin.


#234

Mä oon aina ihmetellyt että mistä voidaan tietää kuinka paljon sitä alkoholia sitä kautta tulee.
Osaatko kertoa?


#235

https://thl.fi/fi/tilastot/aineistoluettelo/aineistoluettelo-a-o/-/aineistoluettelo/view?_rekisteriselosteportlet_WAR_rekisteriselosteportlet_action=details&_rekisteriselosteportlet_WAR_rekisteriselosteportlet_id=087f3845-729a-3b07-a411-482d11b3d4e5


#236

Kuinka tarkkana pidät tuollaista kyselyä?
Mua ei vakuuta.


#237

Vähintään yhtä luotettavana, kuin esimerkiksi puoluekannatus galluppeja, mutta toki siinä varmaan muutaman prosentin virhemarginaalikin on.


#238

Varmaan sen suuntaisen päätelmän voi tehdä. Tunnustan itsekin, että otan iltaoluen helpommin, jos sellaista on jääkaapissa ja Viron matkan jälkeen sitä on varmemmin siellä.


#239

Hieman aihetta liipaten:

Vanha uutiskatsaus Tikkakoskelle, missä sopua yritettiin saada paikallisen väestön ja ns. spurgujen välille.

Tietysti ikävä aihe, mutta videon Youtube-kommenteissa sen joku osuvasti sanoi “Tämä näyttää nykypäivänä ihan kuin joltain absurdilta Kummeli-sketsiltä”, allekirjoitan :laughing:


#240

STM valmisteleva ehdotus (joka tuntui sitä lukiessa aivan käsittämättömältä) ei taida mennä lakiin ihan tosta vaan.


#241

Kokoomuksen puoluehallitus esitti lauantaina kokoomuksen kesäkuun Turun puoluekokoukselle Alkon monopolin purkamista kannattavan puoluekokousaloitteen hyväksymistä.

" Alkon monopolille on historian saatossa ollut sijansa, mutta viimeistään 1990-luvulla EU-jäsenyyden myötä sen perusteet ovat alkaneet vähä vähältä heikentyä "

https://m.kauppalehti.fi/uutiset/kokoomuksen-puoluehallitus-esittaa-alkon-monopolista-luopumista---kansanedustajat-on-aika-luottaa-suomalaisiin/D8iKUQBT


#242

Kerrankin Kokoomuksesta jotain hyötyä. :+1:


#244

Vaikka puoluekokous sen hyväksyisi, niin eiköhän puolue eduskuntaryhmä jätä sen huomioimatta, kuten kävi “pakkoruotsinkin” kanssa. Alkon siivellä on liian monta Kokoomuslaista pöydissä istumassa.


#245

Voi kukkerspalli sentään.
Eletään vuotta 2018 vapaassa Suomessa, mutta olutta ei saa tilata ulkomailta. Väärin! Saahan sitä tilata, mutta harva paikka myy, sen verran vaikeaksi on Suomen verottaja tämän homman tehnyt.
Lainauksia verottajan sivuilta:
"Kun myyjä järjestää kuljetuksen, kyseessä on etämyynti. Etämyynnistä on kyse esimerkiksi silloin kun myyjä ohjaa internetsivuillaan tilauksen yhteydessä käyttämään tiettyjä kuljetusliikkeitä tai jotenkin muuten osallistuu kuljetusta koskeviin järjestelyihin."
Näin eurooppalaiset myyjät eivät enää myy, koska Suomen verottaja on halunnut heiltä jälkikäteen suorituksia.

Näin se onnistuu:

"Kun tilaat yksityishenkilönä alkoholia toisesta EU-maasta ja järjestät itse tuotteiden kuljetuksen Suomeen, huolehdit itse myös veroista. Kyseessä on etäosto eli yksityishenkilön hankinta. Ostajana olet verovelvollinen ja maksat valmisteveroa eli alkoholijuomaveroa sekä juomapakkausveroa.

Näin huolehdit valmisteveroista:

  • Anna ennakkoilmoitus ja aseta vakuus alkoholijuomaverosta.

  • Anna veroilmoitukset.

  • Alkoholijuomavero menee vakuudesta, jonka olet maksanut.

  • Maksa valmisteverot."

Mielestäni täysin kohtuutonta, jopa uskomatonta, että nykypäivänä voi olla näin saakelin vaikeaa pelkän byrokratian vuoksi.