Anton Levtchi

Kuten seurannassa totesin, Tappara alkoi tuplaamaan aloittajia eli siellä rehkivät Jasu ja Rauhala ylimääräisiä vuoroja.

Levtchi toki tässä tilanteessa ihan oikea ja looginen tiivistämisen kohde.

3 tykkäystä

Tässä on kanssa yksi pelaaja, jonka arvo kasvanee tulevaisuudessa melkoisesti. Tällä kaudella johtui kohtuuttoman kovaan paikkaan, kun tulososasto sakkasi. Levtchi itse asiassa yritti viimeiseen asti pelastaa joukkuetta ja sai minultakin roppakaupalla kritiikkiä siitä.

Levtchin ei vielä tällä kaudella varmasti ollut tarkoitus olla “ratkaiseva pelaaja” ja joutui kohtuuttoman kovan paikkaan, kun pelasi paremmin kuin A. Erkinjuntti, jolloin hänen nostettiin tämän edestä kokoonpanoon ja lopulta hänen paikalleen. Yllättävän vähälle huomiolle jäi, kuinka paljon sai lopulta itsestään irti ja oli todella lähellä olla juurikin se ratkaiseva pelaaja. Tällä kaudella ei onneksi vielä tarvinnutkaan olla, mutta ensi kaudella avautuu entistä selkeämmin iso rooli, kun Miksa poistuu ja hänen paikalleenhan Levtchiä on pakko yrittää laittaa. Toivottavasti saa kesällä hyvän treenin alle ja ensi kaudella uskaltaa entistä enemmän myös laukoa itse. Ei ollenkaan pöllömpi laukaus pojalla, käyttää saa vaan helkkaristi useammin.

Kasvutarina, ehdottomasti. Jos noi ykkös- ja kakkosketjun lisä-äijät pitävät paikkansa niin ensi kaudella on paikka vakiinnuttaa Levtchilläkin asema kakkosketjussa sekä ainakin toisen ylivoiman priimusmoottorina.

11 tykkäystä

Ika Lehkosen luonnehdintaa siteeraten, “ei jää pelistä kiinni”. Eli taidot ja pelikäsitys riittää Liigaan mainiosti. Fysiikka, tahto, kaksinkamppailut, ratkaisuhalukkuus. Nuo vaativat vielä työtä. Ensi kaudeksi voisi tavoitteeksi laittaa tuollaiset 10-12 maalia.

5 tykkäystä

Ja urheilijamaisen kesäharjoittelun, jossa ei verta hikeä ja kyyneleitä säästellä.

7 tykkäystä

Nyt muuten luin rivien välistä jotain.:laughing:

Laitahan Sashalle viestiä että ottaa Antonin kesäksi oppiin, jos siis Sasha kesän Tampereella viettää.

Joo katotaan tuo homma, Tuo nyt riippuu monestakin asiasta. Aika hyvin nuo kesäharjoitukset on monistettavissa, kunhan viilaa noita henkilökohtaisia ominaisuuksia. vaastimustasoa, huoltoa, palautusta.ja ravintoa. Nuo kaikki aika lailla samaa useille.Parempi kuitenkin varmaan ihan seurata, eikä puuttua täyspäisten asioihin.

2 tykkäystä

Tämä on kyllä käsittämätöntä. Tämän kauden alussa vaadittiin näyttöjä. Kun niitä ei heti tullut, oli moni valmis luovuttamaan. Ensimmäinen kunnon kausi Liigan mukana ja nyt jo leimataan ailahtelevaksi. Todella harva nuori pelaaja pystyy heti esittämään tasaisesti omaa hyvää tasoaan Liigassa. Vertailu Ilveksen Suomeen kannattaa vaikka kaivaa esiin. Ensi kauteen on pitkä aika ja mahdollisuus parantaa tiettyjä ominaisuuksia, jotka sitten näkyvät pelissä. Nyt on vasta lopullisesti murtautunut Liigaan, seuraava steppi on luonnolliseti tasaisuus otteisiin. Toki nyt tilanne voi olla, mikä mainitsit, mutta vielä huomenna Vauhkosen, tai kenenkään muunkaan, ei tarvitse tulosta takoa joka pelissä Levtchin rinnalla.

13 tykkäystä

Hiukan kutkuttaisi nähdä joku peli Antonilta keskellä ihan alusta asti, eikä vain kolmoserää suorapolvista kaljajengiä vastaan. Siinä oli kuitenkin hyviä aihioita nähtävillä.

1 tykkäys

Paikallispeli avaa pitkän liigakauden, mutta missä Tappara on kauden päätteeksi? Levtchin mielestä kysymys on melko turha.
Kaikkihan sen tietävät, mitä Tappara tavoittelee. Ei sitä varmaan tarvitse mainita erikseen.

https://www.aamulehti.fi/a/9a00b9f3-8cad-42e9-8b03-261d5e5adf28?c=1522737894164

8 tykkäystä

Pakko nostaa Levtchiä esille kun aikoinaan miehen tyrmäsin täysin ja nyt ollaan hyvää vauhtia menossa kohti minun favorite-listalle.

Vahvaa on tekeminen kiekon kanssa kulmissa ja kamppailemisessa, suuntaa vaihtuu ja kiekko pysyy lavassa. Haastaa vastustajaa kokoajan.

Saanut mielestäni myös lisää suoraviivaisuutta. Ylivoimalle vielä hieman malttia. Sen verran kansitakki suhisee, että jos nyt alkukaudesta pääsee tasaisesti tulostaululle ja vielä enemmän saa itseluottamusta, niin ainekset on jackpottiin, vaikka Jukka ei annakaan toteuttaa ja kahlitsee tätä TYÖMYYRÄÄ.

11 tykkäystä

Samat ajatukset itsellä. Ja jo viime keväänä olisin kaivannut isompaa roolia, esim. Malisen tilalle ei-toimineeseen ylivoimaan, vaikka vähän arvosteluja saikin niskaansa loppukaudesta.

ne turhat jäähyt nyt alkuun pois, siitä on jo hyvä jatkaa.

Koskee muitakin. Voittomaali ja syöttö kuittaa aika paljon.

1 tykkäys

Tyhmät jäähyt veks. Niitä on nyt tullu lähes jokaisessa pelissä. Muuten ok.

Eilisen hikihaastattelusta tuli taas mieleen että onhan tämä kaveri selkeä köyhän miehen Kovalev. Yhteistä löytyy niin ulkonäöstä kuin pelityylistäkin, vaikka ihan ei vielä olekaan samalla tasolla.

4 tykkäystä

Ennenkin tästä olen puhunut mutta omasta mielestäni Levtchi on ilmetty köyhän miehen Aleksander Barkov, joka keskustan sijaan operoi laidalla. Alustus Ojamäen maaliin oli kuin suoraan #16 pelikirjasta. Toisaalta tuntuu, että nämä tyhmät jäähyt ovat usein seurausta aktiivisesta mailahäirinnästä, mutta siinä missä Sasha pokecheckaa jäähyttömästi niin Anton pienen huolimattomuuden ja matalamman taitotason vuoksi löytää itsensä yllättävän usein istumassa kampitusjäähyä.

Semmoinen 35 pistettä olisi hienoa kehitystä Antonille ja hyvä tavoite tähän runkosarjaan. Kehityspiikkejä ei toistaiseksi ole nähty ja sellaisen sattuessa tulos voi olla kovempaakin luokkaa. Ensimmäisen pelin perusteella hyvältä näyttää, ja alkukaudesta ylivoimalla voisi tuosta kaarelta kokeilla laukoakin enemmän, jotta saisi tuohon ylivoimaan vielä pienen ripauksen yllätyksellisyyttä.

2 tykkäystä

Viime kausi oli tietenkin odotettu ja hieno liigaläpimurto Levtchiltä. Siitä jos jatkaa vähän parantaen ja mahdollisissa kevään peleissäkin tasot säilyttäen, niin oikein hyvä olisi.

Nyt on hyvät roolit ja lupaavia yhdistelmiä kakkosketjussa ja ylivoimassa, mukava seurailla miten pelit lähtevät etenemään. Huonosti eivät ole alkaneet myöskään. Suoraviivaisuuksia ja kokonaisvaltaisuuksia sopivasti kehittäen samaa jatkoon vaan.

1 tykkäys

Vastataklaus JYPin puolustajaan oli ihan .GIF materiaalia - ja meni vielä tilanteen jälkeen maalin eteen antamaan samalle kaverille vähän lisää runtua.

23 tykkäystä

Toi pisti omaan silmäänkin ja ihmettelin, että kuka siellä röyhi. Naurahdin kun se oli Levtchi.

Kuten jo pelin aikana sanoin, on mennyt kesän aikana isosti eteenpäin. Jos malttaa pelata suoraviivaisesti niin tulee läpimurtokausi.

7 tykkäystä

Levtchi vaikuttaa jotenkin kokonaisvaltaisesti fysiikaltaan melko vahvalta jopa. Sopiva määrä tiettyä röyhkeyttäkin on otteissa, on muuten hyvä taka-karvaaja ja tekeekin riistoja tuolla tavoin. Ottaa välillä näistä jäähyjäkin, mutta et voita kiekkoja ellet yritä tosissaan.

Anton on mielestäni tosiaan nk. “Under radar”. Uskon että yllättää tällä kaudella muidenkin joukkueiden fanit.

Edit. Takakarvahan on siitä hyvä, että saat riistetyn pelaajan pois linjoilta ja mahdollisesti voit kääntyä valmiiksi tekemään peliä lavan puolelta käännähtäen.

10 tykkäystä