Arttu Ilomäki

Ehkä viimeinen napsu Ilomäen kohdalla olisi se, että tiukassa paikassa ottaa joukkueen reppuselkään. Edelleen mielestäni katoaa tietyllä tapaa kuvasta, kun pelejä aletaan ratkomaan. Peliäly, kädet ja liike Ilomäellä pitäisi riittää ratkomaan koviakin pelejä, riittääkö maltti ja pää.

1 tykkäys

Tähyili viime kauden päätteksi jo ulkomaille. Päätyi kuitenkin vuoden jatkosopimukseen. Tänä vuonna on varmasti sama mielessä, mutta tuskin jatkaa enää Lukossa. Profiililtaan enemmän luotettava, ajoittain kiekollisesti loistelias kakkossentteri. Aloituksissa on myös hyvä ja av:n hoitaa kohtuu hyvin. Valitettavan usein hukkuu tärkeissä otteluissa pimentoon. Tosin JYP-sarja ja nyt meneillään olevan sarjan avausottelussa teki mukavan poikkeuksen.

Tämä juuri tuntuu olevan suurin syy. Tulee paljon mieleen pelityylistä ku oisi höntsäämässä jossa kaikki ratkaisut pitää olla mahdollisimman näyttäviä

Tykkäsin kyllä jo Tapparan aikoina kaverista. Kentällä hieman sellainen taiteilija. Monesti vaipui kuitenkin pimentoon, varsinkin tosipeleissä. Mitä pukukoppimaailmaan tulee, niin minusta Arttu on ehkä hieman sellainen narisija, ei mikään positiivinen kaveri, joskaan ei kaikkein negatiivisinkaan.

Jos spekuloidaan tuolla sopimustilanteella, niin en näe häntä Tapparassa ensi kaudella. Meillä on jo kakkos-, kolmos- ja nelossentteri (J-M Järvinen, Malinen, Rauhala), ykkönenkin toivottavasti jo nimi paperissa… :wink:
Enkä usko, että Artulla itselläänkään on hirveetä hinkua Tapparaan. Ulkomaat, Lukko, TPS… Uskoisin sieltä sen pelipaikan ensi kaudella löytyvän. Tietysti esim. Ilves sopisi hänelle pelillisesti ja vastuuta varmaankin olisi luvassa, sikälimikäli Ruotsalainen lähtee…

1 tykkäys

Ja Artulle ensimmäinen maajoukkuemaali! Avausmaali yv:llä tänään ottelussa Norjaa vastaan.

Tällä kaudella on kyllä harmittanut Artun päästäminen pois Tapparasta. Olis ollut ilman muuta kahden hyökkäävimmän sentterin joukossa Tapparassa. Ehkä jopa ykkönen. Mutta ei taida sopia Rautakorven kaavaan. Mieluummin tasapaksu kuin… Näen kyllä mielessäni jo sen päivän kun Ilomäki Lucen tavoin upottaa Tapparan pleijareissa. Mikä sitten on joukkue: Lukko, Ilves vai joku muu.

3 tykkäystä

Sieltä syöttökin Ilomäelle. Komeat veivit ja tarkka syöttö. #ArttuKisoihin!

Suomen 5-0 maalissa Artulta maaginen syöttö! Jos Arttu olis pidetty Tapparassa, niin ei nyt tarvis haikailla Kontiolan perään. Ei Konnakaan täydellinen ole ja Artun kanssa ovat menossa urallaan eri suuntiin. Vuosi tai kaksi ja Konna on “eläkkeellä”. Hidastuu hidastuu.

2 tykkäystä

Sieltä toinen maali Ilomäelle. 2+2 tänään.

Arttuhan lähti jo Tapolan aikana kesken toisen mestaruuskauden. Ei päässyt Lajusen ja JMJ:n ohi hierarkiassa, joten teki omat johtopäätökset. Ei tuosta oikein ketään voi syyttää, Arttu on sen jälkeen kehittynyt ja varmasti osittain just siks että lähti muualle hakemaan vastuuta. Kelpaisi kyllä taas takaisin.

3 tykkäystä

Arthur Happyhill, kelpais mulle.

Kuitenkin uskon kaikkien tienneen, ettei Lajusen kaltainen pelaaja Tapparassa kauaa viivy. Lainaa vaan. Ehkä Ilomäen kanssa olis pikkuisen voitu pelata toisin. No, jälkikäteen on aina viisas. Mutta sittenkin… pelaajapolitiikka ja “diplomatia”, ei ehkä ihan mennyt nappiin. :wink:

On kyllä erikoista, että Ilomäen lähteminenkin saadaan Rautakorven niskaan. Ehkä Artun kanssa käy parempi onni ja jäähyn aikana Tappara tekee itse. Lukolle ei ratkassu.

2 tykkäystä

Sanoinpa “ei taida sopia Rautakorven kaavaan”. En että “ei sopinut Rautakorven kaavaan”. Siinä on vissi ero. Aikamuoto. En siis ole syyttänyt Jukkaa Artun poispotkimisesta. Mutta epäilen ettei hänellä ole ollut kaipuuta Ilomäen perään. Tokkopa on kyselty paluuhaluja? Tiedä häntä, mutta ei taitaisi Ilomäki olla Jukan tyyppinen pelaaja. Btw eikös täällä joskus tuotu esille sitä, että jo Tapolan aikana Jukka oli mukana pelaajahankintoja suunnittelemassa. Ainakin Tapolan vika kaudella. Mielipiteitä oli puolesta ja vastaan…

No, nyt on aika turha kärhämöidä tässä jutussa. Toivotaan vaan että jatkossa lupaavat kehityskykyiset omat kasvatit saadaan pidettyä ja ajettua sopiviin rooleihin joukkueessa. Itse olen sen verran vanhakantainen kiekkomies, että arvostan omat kasvatit korkealle. Mieluummin oma kuin vieras, jos muuten on ominaisuudet tasan.

Onkos tässä joku ruotsikortti?

Artikkelista:

Luleå ska enligt Norrbottens-Kuriren ha gjort klart med Lukkos Arttu Ilomäki. 27-åringen gjorde den här säsongen 45 poäng på 60 matcher i den finska ligan och gjorde med det sin poängmässigt bästa säsong. Forwarden har också fått chansen i det finska landslaget vid ett par tillfällen. De 45 poängen fördelades över 13 mål och 32 framspelningar.

Eivät avaa, mitä nämä Norrbottenin lähteet ovat, mutta niiden mukaan Ilomäen sopimus on varma.

Lukolle todella paha tappio, jos menettävät Ilomäen.

1 tykkäys

Voisko joku osaavampi tulkata meille vajavaisemman ruotsintaidon omaaville? Ei tartte kaikkien pyörittää käännöskoneen kautta. :slight_smile:

Tässä sama juttu suomeksi eli keskiviikkona sopimus ilmeisesti julkaistaan?

4 tykkäystä

Ilmeisesti vahvistettu siirto.

1 tykkäys

Vähän oli Ilomäki myöhässä. No piti ainakin sanansa, kun 2v sitten sanoi, että tulee Raumalle kehittymään kansainvälisen tason pelaajaksi. Siellä tänään Suomen ykkössentterinä Arttu Ilomäki Kanadaa vastaan.

4 tykkäystä

Kertoo enemmän Suomesta kuin Artusta. Eihän se Artun syy ole, ettei kaikki ole käytettävissä. Ison sauman saa, toivottavasti onnistuu!

3 tykkäystä