Aurinko paistaa ja vettä sataa - sään taivasteluketju

Tää onkin se jännä juttu, että vaikka pidän monimuotoisesta säästä niin sateella on muhun aina vaikutusta. En koe itseäni pirteäksi enkä iloiseksi. Talvella pimeyden voittaa sillä, että aattelen kaikkia upeita hetkiä hallissa + sitä ulkojäätä, jolla joskus pääsee vielä itsekin pelaamaan.

Ilmoittaudun ns. säämielialahäiriöiseksi. Olen huomannut sen vasta aikuisena, kuinka paljon sää voikaan vaikuttaa esim. aloitteellisuuteen.

3 tykkäystä

Ukkonen ja :zap:

1 tykkäys

Komeasti taivaanranta välkkyi, kun äskön ulkona kävin. Täällä mettän keskellä kun asun niin ei ole mitään katuvalojen ym luomaa valosaastetta niin yöukkosien katselukin on aika hienoa. Nyt ei edes jyrinää kuulunut, mutta Luoteessa ja Etelässä leimahteli jonkin verran.

1 tykkäys

Elosalamoja tai kalevantulia siis taivaanrannassa. Näin Elo-syyskuun yölliset ukkoset on kyllä hienoja, kun salamat näkyvät pimeällä niin kauas, että ääni ei kuulu.

2 tykkäystä

Viime yö oli oikein nannaa töissä…en muista, milloin olisi satanut yhtä runsaasti yöllä.

1 tykkäys

Sitä vaan että ensi viikolla saattaapi olla Suomessakin päälle +20c.

Hellettä?
Intiaanikesä nyt ainakin.

3 tykkäystä

Elosalamoja näkyi äsken. Ajattelin, että silmissä vain vilkkuu, mutta tukihenkilö totesi saman.

3 tykkäystä

Upea ilta. Syyskuun loppupuolella klo 23 lämpötila yli 20. Tästä pitää nauttia, joten pihalle istumaan ja lasi viiniä mukaan.

6 tykkäystä

Myrsky tulee tänään Rauman suunnasta… (Onneksi sellainen ei hetkauta Hakametsässä :wink: )

2 tykkäystä

Loistava syyspäivä Stadissa. Aurinkoista, sopivan lämminta, meri oli lähes peilityyni aamulla. Koirakin haluaa istuskella parvekkeella tällaisena lokakuun alun päivänä.

Tällaisina päivinä haluaa sään puolesta olla juuri Suomessa.

Samoin täällä lounaiskolkassa. Hieno päivä. Harmi istua sisähommissa.

1 tykkäys

Misä länpö? Lupasvat.

Piti tulla lämmin, kuiva loppuviikko, mutta ainakin tämä torstain on ollut kaikkea muuta. Tai no, ehkä hiostava.

Sellaista +25° näyttäis olevan melkeinpä koko ensviikko

Ukkoskuuro iskemässä Tampereelle tai ainakin eteläpuolelle. Itse havaitsin jo salamointia ja jyrinää.

4 tykkäystä

Loppuviikosta talvi tekee tulojaan, mikäli ennusteet pitävät kutinsa:

Pirkanmaalle myös muutama sentti lunta:

https://www.aamulehti.fi/a/201264941?c=1522737894164

Sää viilenee sateisen ja kalsean viikon edetessä, ja viikonloppuna päivälämpötila on jo lähellä nollaa. Öisin lämpötila laskee pakkaselle.

Roine kertoo, että nyt näyttää siltä, että ensilumi sataa Etelä-Suomeen lauantaina. Pirkanmaalla lunta nähdään merkittäviä kertymiä ainakin Pirkanmaan eteläosissa. Todennäköinen lumikertymä on tämän hetken ennusteen mukaan 5–10 senttimetriä.

1 tykkäys

Hattulassa tuullut.

Jälleen uutisoinnin helmiä (tai oman ymmärrykseni puutteita)!
Kuvien perusteella katsottuna puut samaan suuntaan kallellaan /nurin, kyseessä lienee syöksyvirtaus eikä trombi!

2 tykkäystä

Talvi peruttu :grin:

1 tykkäys

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää. Sade alkoi puolilta päivin täällä vetenä, mutta jossain kohtaa iltapäivällä alkoi muuttua lumisemmaksi ja kyllä täällä jo on maa ainakin jossain määrin valkoisena. Töistä kun lähti niin kyllä piti jo vähän lumiharjaa käyttää. Oli siinä auton päällä ehkä sentti pari hyvin märkää lunta. Ja tie aika sohjoinen ja lipevä kesärenkaisen auton alla. Taas pääsi talvi yllättämään autoilijan :slight_smile: