Blake Parlett

Jotain samaa. Nyt kun sen sanoit. EKASSA pelissään :wink:

Mulla tuli jostain syystä mieleen legendaarinen Löki #25 rauhallisuudesta ja peliasennosta. Tulihan sieltä takaperin luistelusta laukaisujakin. Rightin versio vaan, saas nähdä alkaako napsua yhtä tarkkoja avauksia… :grin:

Erinomainen esitys alusta alkaen. Liike oli kunnossa ja kiekollinen pelaaminenkin ihan huippua vieruskareihinsa verraten. Todella tyytyväinen saa olla.

Yhden pelin perusteella tosiaan Parru näyttää selvältä vahvistuksella jo ennestään kovaan pakkikalustoon. Habitus ja liike kentällä näytti ihan toisenlaiselta kuin esimerkiksi Lingletillä taannoin ekoissa peleissä.

1 tykkäys

Muistelisin, että se eka vaihto oli todella känninen ja oli aivan Pelicans-pelurin vietävissä. Parlett ei oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi kääntyä.

1 tykkäys

Avauspelaamisessa ei oikein löytynyt muita keinoja kuin verkkaisesti kohti punaista ja kiekko päätyyn. Mutta tämä varmasti paranee kun pääsee samalle taajuudelle muun viisikon kanssa.

Tosin siinä hiihteli koko muu joukkuekin, ei tainnut sovitut kuviot oikein toimia ja tuollainen rasittaa tietenkin aina erityisesti ensikertalaista (vaikka sinänsä kokenutta). Parani sitten ja uskon että lauantaina jo ihan erilainen tapaus.

Tapola aamun lehdessä Parlettista:

“Hän on selvä pelimies”

No, hyvä :smiley:

13 tykkäystä

Niin aamulla oli selvä vai jo eilen?

8 tykkäystä

Tapparan alakerrassa on uusi isäntä − Parlett: “Kun maalivahtiimme kosketaan, otan tilanteen omiin käsiini”

I like this guy already.

EDIT: Koitin ensimmäisen erän aikana seurata Parlettia tarkemmin ja mieleen jäi yksi terävä lähtö omasta päästä jossa pelasi hyvin kiekon hyökkääjälle vauhtiin. Tämä oli muistaakseni ennen kuin Ilves meni johtoon ja alkoi pelaamaan trappia.
Jossain kohtaa lähti viivalle tulleesta syötöstä myös aaltomainen nopea laukaus jonka molari sai torjuttua vaivoin vissiin olkapäällään. Ainakin kiekolliset kyvyt näyttää hyvältä, vaikkei niiden vissiin esitietojen mukaan pitänyt olla edes Blaken kovimmat vahvuudet.

24 tykkäystä

Kaveri joka ei hötkyile vaan katsoo tilanteet rauhassa. Selkeästi pelimies. Uskon et pääsee pikku hiljaa joukkueen systeemiin sisään. Selkeästi vahvistus

8 tykkäystä

Parlett heitti kyllä tänäänkin pari hienoa syöttöä suoraan lapaan ja Haapalankin läpi. Ei kaukana ollut pistetilin avaaminen.

Odotukset oli oman pään luuta, mutta nyt taitaa luudassa olla kaikki lisävarusteet.

19 tykkäystä

Ei tästä ihan sitä saatu mitä tilattiin, mutta mitenkään ei voi valittaa. En olisi uskonut, että ne vahvuudet olisi nimenomaan kiekollisessa pelissä, ilkeydestä on näkynyt vain yksi pieni vilaus. (Tosin minusta ylipäätään “alakerran isäntä” on yksi yliarvostetuimpia rooleja kovanyrkin ja energiapelaajan ohella. Meinaan, kunhan ei mikään Hank Pikkarainen ole maalin edessä, niin kyllä jokainen saa playoffeissa itsestään irti.)

Vahvat Tömmernes-vibat tästä kaverista, tai oikeastaan CHL-Kolomatis. Tosin molemmat olivat hieman nopeampia ja hieman paremmat kädet, mutta peliasento ja syöttöjen laatu on samaa luokkaa. Onko heittänyt yhden-kaksi harhasyöttöä koko Tappara-aikanaan? Toisaalta Bonsa tuli aika samanlaisilla esityksillä sisään. Antaa kyllä hienoja avauslättyjä.

3 tykkäystä

Hyvän debyytin jälkeen Parlett myös jatkaa hyvin!

Ansaitsisi enemmän vastuuta. 17 minuuttia on tuon tason pakille turhan vähän.

5 tykkäystä

Tän iltasen perusteella sais olla jokasessa parissa yks Parlett.

3 tykkäystä

Se Rantakarin poika on kans ihan hyvä pelaamaan. Jätetään nyt sillekin yks pari.

1 tykkäys

YouTube -videoiden perusteella kyllä nyrkitkin ovat heiluneet tarvittaessa eli kovuutta löytyy.

Mutta hyvä, ettei nyt ole ottanut turhia jäähyjä toistaiseksi. Onhan nuo ep-tilastot melko mielenkiintoista luettavaa: pisteitä ja jäähyjä tullut uralla aika mukavasti.

Täytyy kyllä vähän kumartaa idän liigan suuntaan jos sieltä tulee kaveri jämäjengistä leimalla “luuta”, ja pistää täällä ohimennen avauspelin kuosiin ja vielä vähän röyhii päälle. :grin:

Sit vielä vähän syvempi kumarrus Kissanmaan suuntaan kaverille joka haki tuon meille :mikki: :tappara:

2 tykkäystä

Kissanmaan?

Hups :slight_smile: