Henrya on käsitelty jo toisessa ketjussa, josta copy-pastaan @krobbe:n viestin.
Tapparassa ei ole montaa ns. poliisia ollut, mutta tässä on yksi. Tuli meille Itävallan liigasta ja pelasi kaikin puoli kelpo kauden. Henry oli ymmärtääkseni NHL:ssäkin ihan keskiraskaan sarjan iskijä (tyyliin J.Ruutu jne.) ja YouTubesta löytyykin mm. tämä varsin näyttävä matsi.
Henry osasi myös pelata. Kausi päättyi playoff-floppiin Bluesia vastaan, mutta muistaakseni pakkipari Grönvall - Henry ei päästänyt maaliakaan. Tuo oli Uraman aikakautta ja Tappara oli pelillisesti ajan hermolla lisäten pakkien kiekollista vastuuta ja lyhytsyöttöpeliä - tämäkin luonnistui kookkaalta kanukilta kelvollisesti.
Jostain syystä tästäkään pelaajasta ei pidetty kiinni, vaan meni Tanskaan ja sieltä takaisin Alppiliigaan. Tämä tuntui aikanaan oudolta, koska noina vuosina Liigassa pyöri Nielikäisiä, Nickersoneja ja Heleniuksia, eli ns. pelotteelle olisi ollut ehkä vielä käyttöä. Kevään 2006 Ässät-sarjakin oli vielä tuoreessa muistissa.
Henry osasi pelata ja oli tappelijana Liigan tasolla kova. Tappelufriikit ihastelivat hänen kykyään vaihdella lyöntikättä kesken myllyjen, tarvittaessa moneen kertaan.
Ei Henry mikään tähti ollut, mutta suoritti tasaisesti ja oli tosiaan tarvittaessa fyysinenkin. Ongelmat olivat luistelussa ja varmaankiin juuri liike oli isoin syy, miksei ura Liigassa ja Tapparassa jatkunut.
Jännä kaveri. Pelas muistaakseni aika lailla peruspeliä ilman hienouksia. Täytti paikkansa. Silti se, kuinka paljo ja moneen kertaan Henryä haikailtiin takasin Tapparaan, oli aika outoakin. Onkohan montaakaan vastaavaa “kestohuhua /-toivetta” Tapparaan ollu. Tapparauran myllyistäkin muistan vaan ton Crombeenin, mikä oli kyllä sitäkin mageempi. Jossain tapauksissa kyllä yks mylly oikeeseen aikaan riittää ja oliko Dale Clarke, joka kehu että muut saa olla rauhassa kentällä, kun joukkueessa on Burke Henry. Hyvä hankinta aikanaan.
– Burke on kova pelaaja ja tekee kovasti töitä joka ilta. Fyysisenä pelaajana hän antaa meille sen elementin, ettei meidän taitopelaajien suhteen oteta turhia vapauksia. Hän on vahva pelaaja eikä epäröi astua esiin, jos siihen on tarvetta. Kun hän on joukkueessa ja jäällä mukana, niin vastustaja pitää päänsä pystyssä ja pelaa vähän kunnioittavammin meitä kohtaan, kehuu Clarke Henryä.
Vieläkin katkera kotipelistä Bluesia vastaan missä Matikainen marssitti rottansa Rajamäen ja Lostedin johdolla Clarken ja kumppaneiden kimppuun. Rauli Urama piti Henryn penkillä vaikka kaikki Hakametsässä tiesi tuolloin mitä tuleman pitää. Ei Rauli näin.
Mää muistan kun näin Matikaisen juttelevan ennen tuota Lostedtille ja huudahdin, että katsokaa se käskyttää!
Hyvin Clarke ja kumppanit tilanteen kuitenkin selvittivät, viikko-pari myöhemminhän Clarke ja Öhman sitten jo veljeilivät Bluesin pelaajien kanssa.
Tuota playoff-kevättä seurannut Tampere Cupin ottelu Bluesia vastaan oli ikimuistoinen, kun aina kun näillä kahdella herralla oli kiekko, niin vihellyskonsertti oli valtaisa ja joka vaihdossa heitä taklailtiin surutta, mm. Arsi Piispasenkin kerran kerättyä honkkelimaisesti vauhtia liiskaten Öhmanin laitaan jäähyaition kohdalla.
Blueshan koitti tuossa pelissä hakea nyrkkihippasia, mm. Rajamäki Iso 8:a vastaan, mutta siinäkin jäi armotta kakkoseksi.
Tuo oli erikoista aikaa Liigassa 2000-luvun puolivälistä eteenpäin muutama kausi, kun Liigaan haettiin näitä gooneja. Jälkeenpäin ajateltuna vaikea ymmärtää mitä sillä yritettiin. NHL:ssa oli juuri loppumassa gooni-kulttuuri, niin Liigaan sitä yritettiin juurruttaa aivan uutena asiana.
Voisi ajatella, että Liigan gooniajan jälkeen tuli Meidän peli -aika ja vierumäkeläisyys. Trap- ja viivelähdöt tulivat muotiin.
