Christian Heljanko

Jos joukkueen maalimäärät pysyy tiukasti 1-2 tehdyssä niin maalivahdin syyttäminen on aika kornia. Toki jokaisessa pelissä on ollut vähintään yksi maali, joka olisi pitänyt tarttuakin - tai ehkä enemmän kuin olisi pitänyt tarttua niin olisi kyllä jonain päivänä jäänytkin. Heljanko on pelannut riittävällä tasolla ja maalivahtipäässä on kaikki hyvin, mutta tarvittaisiin kipeästi sinne toiseen päähän joku, joka tekee.

En ihan heti muista, koska Tappara viimeksi on esimerkiksi tehnyt tuollaisen maalin kuin vaikka Lukon Reunasen maali. Suorasta luistelusta hirveä pommi - en vaan muista.

2 tykkäystä

Olisiko Elorinteen pommi 16.11. Ilves-pelissä lähinnä? Ehdittiin tosin jo maalin taakse tuossa suorassa hyökkäyksessä, mutta jättö pakille ja suoraan luistelusta pysäyttämätön lämäri.

Jottei mene aivan off-topiciksi, niin tottahan tuo on, että vaikea paikka Heljankolle jos omien tehtyjen maalien lukumäärä on maksimissaan tuota 2-3. Totta toki sekin, että vaikkei Reunasen lämäriä olisi ottanut kukaan, niin kyllähän Heljankolla töitä riittää sijoittumisessa ja tuossa hanskakäden käytössä. Osa päästetyistä olisi otettavissa em. kohita petraamalla, mutta tuo eilinen lämäri ei mielestäni kuulunut niihin.

1 tykkäys

Siis onhan Heljanko parempi kuin alkukaudesta, mutta ailahtelee edelleen liikaa.

MUTTA:
Alkukauden ailahtelu vs nykyhetki. Se hyvän ja huonon pelin ero on omasta mielestä matalampi, kuin alkukaudesta. Junnumaisia mokia tuli paljon enemmän. Toivottavasti kehityskaari jatkuu samalla tavalla.

Sijottuminen pitää saada hiottua kuntoon niin alkaa tarttuun enemmän kiekkoja, myös räpsälle. :blush:

2 tykkäystä

Tapparan pelaaja saadessaan kiekon vastaavassa tilanteessa olisi kurvannut päätyyn kiekon kanssa ja lopulta menettänyt sen :slight_smile:

@Donizimo, verrataan Heljankoa vaikkapa Domiin, niin Heljanko tuntuu maalin suulla paljon pienemmältä, kuin Domi joka on todellisuudessa hieman Heljankoa lyhyempi. Eli Heljanko menee liian helposti pieneksi maalin suulla. Domi osasi peittää ihan hyvin.

2 tykkäystä

En mä nyt ala Heljankoa mestaamaan, mutta nimenomaan Reunasen ja Pelsujen oliko Kivelän häränpotkut ovat olleet sellaisia, joita torjuakseen pitäisi sijoittua oikein. Ainakin eilen ei antanut itselleen mahdollisuuttakaan torjua sitä, inasen ulos ja sentti pari keskilinjalle laukaukseen nähden niin olisi poiminut. Ja ei pelkästään se, että ehtiikö kyllä myös laukojan haluun koittaa vaikuttaa se, että näkeekö siellä kenkälaatikossa tilaa vai ei. Jos mv-on hyvin sijoittunut, niin väitän, että useammin laukojakin tussauttaa logoon tai koittaa ampua sellasta missä mahdollisuus kakkoskiekkoon. Ristikulmaan mennessään kiekolla on kuitenkin taipumus kimmota rumpuun, josta kaveri pääsee taas kääntämään peliä nopeesti.
Analyysi mv-hommasta varmaan ihan keittiöpsykologia tasoa, mutta tälläsiä ajatuksia itselle heräs.

6 tykkäystä

Tässähän oli paljon sitä mitä itsekin ajoin tuolla ylempänä takaa. Noin pelkistettynä kun tykittelet tyhjään maaliin niin kyllä sinne tulitikkuaskiin osuu paljon varmemmin. Entä jos siellä olisi auki se vain tulitikkuaski?

3 tykkäystä

Heljangosta tulee hyvä maalivahti mutta nyt on liian kovassa paikassa. Ei vaan pysty suorittamaan niin kuin voittavan maalivahdin pitäisi, pelitahtia pitäisi pystyä pudottamaan. Jos ei Nikke pysty pelaan niin maalivahti kaupoille pitää mennä.

2 tykkäystä

Otan sen verran kantaa, että olet mielestäni oikeassa, mutta (älä lue, mitä tulee “mutta” jälkeen) kyllä Tapparan ongelmat on ihan toisessa päässä kenttää kuin siellä omassa päässä. Tappara pitää omiin menevät “suhteellisen” ok määrässä - noilla voi voittaa, mutta kun et itse pysty tekemään kuin 1-2 niin se ei vaan riitä. Sille Heljanko ei voi mitään.

8 tykkäystä

Kolmessa viime matsissa on hävinnyt ainakin maalivahtien taiston aika selkeästi.

2 tykkäystä

Vähän tästä eri mieltä kyllä. Olet itsekin tuonut monesti esille, kuinka vähän Tappara laukoo. Kun ynnäilee sitä, mitä Tappara nyt pääsee vetämään kohti maalia ja kuinka monta paikkaa tää materiaali tarvii yhdelle maalille niin näillä vetomäärillä ei oo asiaakaan tehdä enempää kuin 1-2. Kun et itse pysty enempään niin paine mv:lla on kova.

Jos sinulla on joku teoria tuohon Chrisun suorittamiseen, tai sen puutteeseen, niin mene ihmeessä kertomaan se Chrisulle itselleenkin.
Ei nimittäin Chrisu osannut itsekään kertoa miksi välillä tarttuu ja välillä taas ei.

Ei valitettavasti ainakaan näissä peleissä ollut kentän paras molari. Ehkä Olkinuoran kanssa väänsi tasurin.

2 tykkäystä

Tätä mäkin tuolla somemaailmassa (facessa) olen koettanut toitottaa, mutta ilmeisesti olen väärässä…

Ei voi Chrisua kuitenkaan moittia yrityksen puutteesta kun on yrittänyt tuohonkin vaikuttaa.
Muutamaan kertaan yrittänyt maalia mutta ei ole vielä mennyt.:grin:

1 tykkäys

Ei vaan voi joka peliin sitä yhtä imuroida, varsinkaan kun oma maalinteko on vaikeaa.

8 tykkäystä

Ei riitä. Ikävä kyllä tämä kevät tulee Heljankolle liian pian, mikäli aiotaan Kärpät kaataa.

Voi olla, että olen aivan ulalla, mutta ehkä se steppi ykkösmolariksi olisi ollut astetta helpompi jengissä jossa molarit pelaa edes lähelle 50/50 peluutuksella.

7 tykkäystä

Ja Nikke ei siihen nyt syystä tai toisesta pysty. Maalivahti ostoksille Mikki hophop. En tällä kaksikolla kevääseen lähtis luottavaisin mielin.

1 tykkäys

Heljangon taso vaihtelee liikaa välillä pelaa hyvin ja sit taas ei …Heljangon tarvii saada sitä tasasuuttaa peleihin

Todella hienoa, että nuorta maalivahtia ymmärretään ja kannustetaan. Ylenpalttinen mollaaminen voi viedä itsetunnon tuleviltakin kausilta. Mutta lieneehän se jo selvää, ettei Tappara maalivahtiosaston suhteen kuulu kärkinelikkoon. Keskitasoa osapuilleen.

Arviointia hankaloittaa vielä tuo etupäässä näköjään mentoriksi hankittu Nikke. Pelata pitäis paljon enemmän ja mielellään hyvin. Helppoa sanoa, että vaikeuksia on odotettavissa. Tämmöinen mv-peli & puolustus vois riittää, jos meillä olis sarjan paras hyökkäys.

7 tykkäystä