Christian Heljanko

Maalahden maalissa kiekko hukkui ja sitten olikin puoli metriä väärässä kohtaa. Muuten ei isommin suolattavia.

Kyllä mää tuolla seurannan puolella muutaman kerran sanoin että tiputtaa ykköset eteen.

2 tykkäystä

Voitto aina pehmentää kritiikkiä. Mutta ei tuo nyt aivan huippupeli voinut olla. 23 laukausta, 4 sisään. Eli torjuntaprosentti? Yli 80% kuitenkin, mutta alle 85 päässä arvioiden. Oli riittävä.

1 tykkäys

Olihan Heljanko varsin epävarma koko pelin. Pari maalia menee kyllä viisikon tekemisen piikkiin. SaiPan 5-3 YV-maalissa poikittaissyöttö olisi ehkä pitänyt lukea pois, no siinäkin kenttäpelaajille vähän miinusta. SaiPan neljännessä taas iski sähköjänismoodi päälle ja paketti hajalla. Vaikka voitto tuli niin kehitettävää riittää.

2 tykkäystä

Onneksi Helkun kilpailija ei vetänyt LeKissä jumal-moodissa, joten saa pelata myös huomenna.

Ei ollut provo. Ihmetyttää vaan oikeasti, kun tappion hetkillä usein saa kritiikkiä, jota ei ansaitse. Voiton hetkillä kehuja tai sitten ketjussa on hiljaista. Toki jokainen palstalainen katselee omin silmin peliä, mutta kyllä voitonkin hetkellä voisi kritisoida, jos aihetta.

Eipä torjuntaprosenttia kannata yksittäisessä pelissä niin katsoa, vaan niitä tilanteita mistä maalit tulee.

2 tykkäystä

No, jotain se kumminkin saattaa kertoa, jos ei ole peliä nähnyt. Voi ainakin sanoa, ettei ollut unelmapeli tai täysosuma. Sen riskin uskallan ottaa. :wink: Mutta todellakin, yksittäisessä pelissä 83 tai 88%, yhtä hyvin pelattu omalta osalta. Mutta 100% on aina 100%. Sitä ei saatu. Eikä esitys sitä tainnut edes luvata.

Kyllä se torjuntaprosentti voi jäädä heikoksi, vaikka maalivahti olisi hoitanut leiviskänsä moitteetta. Jos tulee vähän torjuntoja ja pari maalia paikoista mitä ei voi laittaa maalivahdin piikkiin.

Mutta joo, ei Heljanko mitään huippupeliä tänään pelannut. Noin yleisellä tasolla vaan tarkoitan.

2 tykkäystä

Eiköhän saada Heljangon ja Svobodan välille nyt kunnon tasapäinen kisa, joka kirittää molempia parempiin suorituksiin. Molemmilla on parannettavaa, mutta on heillä pohjaakin parantaa. Näin uskon. Heljangollekin tekee välillä hyvää katsoa kaverin pelaamista. Voi olla että on ihan terapeuttista nähdä toisenkin joskus mokaavan. Ihmisiä ne muutkin on.

Jos taas Svoboda on ohittamaton, niin hyvä sekin on Tapparan kannalta. Saadaan ykkönen. Mutta se ei välttämättä ole kehittävää, että Heljanko heiluu maalilla joka pelissä ilman todellista vaihtoehtoa. Jos tulee epävarmuutta niin välillä se vaatii harjoittelua ja sivussa oloa. Kyllä tästä hyvä tulee. Mutta molemmille pelejä, kiitos.

Suttuvideoilta asiaan on vaikea saada lopullista varmuutta, mutta melko vakuuttunut olen, että se veto muutti suuntaa Ojamäen ahterista matkalla. Siksi Heljanko näyttää hölmöltä tuossa.

1 tykkäys

Liikaa menee vetoja ns. läpi. Mielelläni näen myös tuon ison Popedan tällä kaudella maalilla. Varsinkin kun po-peleissä marginaalit on pieniä ja helppoja ei vaan saisi antaa. Heljanko on hyvä nuori veskari, mutta vielä välttämättä tämä ei ole SE hänen vuotensa.

1 tykkäys

Heljanko toki kaipaa tasaisuutta ja rauhallisuutta otteisiinsa, ajoittaisista turhista höntyilyistä ja “ylipelaamisista” päästävä eroon, toisaalta maskitilanteissa pitää jaksaa tehdä enemmän töitä. Luotan Chrisuun, ennemmin tämä hänen vuotensa on kuin Svobodan veikkaan/uskon minä (mielenkiinnolla odotan hänenkin esiintymistään Liigassa). Chrisullakin tosipelien vastuupaikka vielä Liigassa kokematta, mutta uskon että niiden koittaessa pelaaminen ja itseluottamus ovat ihan riittävällä tasolla.

2 tykkäystä

Kakkosmaalivahti, siihen riittää eväät tällä kaudella. Ei vaan pysty olemaan pelissä kiinni täyttä aikaa. Ehkä seuraavalla kaudella ykkösmolari vasta.

4 tykkäystä

Ketju avattiin ajastetusti 101 minuutin kuluttua.

Näillä näytöillä Heljanko on kohta kolmosveskari. Tai siis kuuluisi olla, mikäli Svoboda osoittautuu kelvolliseksi veskariksi.

6 tykkäystä

Näillä näytöillä taistelee Svoboda kanssa kakkosmaalivahdin paikasta.
Tappara vaan ei jostain syystä halua peluuttaa ykkösmaalivahtia…

4 tykkäystä

Surullinen esitys.

4 tykkäystä

Todella surullinen. Leikissä olisi hyvä viettää loppukausi. Ei tuollaisilla esityksillä miestä voi koskaan laittaa pelaan pudotuspelejä.

2 tykkäystä