COVID-19: Pandemian vaikutukset jalkapalloon

Korona vaikuttaa myös jalkapalloon ympäri maailmaa. Seurat ovat pandemian takia nesteessä niin Veikkausliigassa kuin maailmallakin.

2 tykkäystä

Valioliiga suunnittelee pelaamista tyhjille katsomoille:

Vaakakupissa painaa mikä muu kuin raha:

Valioliiga luki lauantaina taloudelliset madonluvut Englannin ammattilaisjalkapalloilun pelaajayhdistykselle PFA:lle. Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi Valioliigan kertoneen PFA:lle, että loppukauden jääminen pelaamatta johtaisi satojen miljoonien korvauksiin, kun tv-sopimuksissa sovitut ottelut jäisivät näyttämättä.

Valioliigan mukaan keskeytyneestä kaudesta pitäisi maksaa tv-yhtiöille 762 miljoonaa puntaa, noin 866 miljoonaa euroa.

Saksassa samasta syystä voidaan nähdä jopa useamman jalkapalloseuran konkurssiaalto:

Otteluiden pelaaminen edes tyhjille katsomoille mahdollistaisi tv-rahojen saannin, mutta sarjan ollessa keskeytettynä nekin ovat vaarassa. Vielä ei ole tiedossa, milloin jalkapalloa päästään pelaamaan uudestaan.

Normaalissa tilanteessa seuroille tilitettäisiin tv-rahoja toukokuussa, mutta osalle seuroista selviäminen edes tuohon asti on vaikeaa. Muutamille kohtalokkaita ongelmia koittaisi viimeistään kesäkuussa, jolloin seurojen rahakirstut olisivat tyhjät.

1 tykkäys

Liverpoolissa tehdään kaikki asiat koronakriisin aikana päinvastoin kuin Atletissa. Atletin pelaajat ja valmennus vähensivät palkkojaan 70 pinnaa, että seuran pienipalkkaisemmat n.400 työntekijää saavat palkkansa ja minullekkin tuli jo hyvitys pelilipuista, ylpeä saa olla kannattamastani seurasta!
Muoks. Pelaajat ja valmennus maksaa puolet Atletin normiduunareiden palkasta ja omistajat toisen puolen.

1 tykkäys

YLEn Mitri Pakkanen kommentoi Euroopan eri sarjojen jalkapallokauden jatkosta:

Euroopan isoimmassa koronaepidemian keskuksessa Italiassa paluuta nurmille yritetään jo toukokuussa:

Voisi kuvitella, että futisseuroilla/ -liigoilla on melkoinen kiire saada pelit käyntiin. Vaikka sitten tyhjille katsomoille. Kauden keskeyttäminen ei ihan halpaa lystiä ole TV-rahojen vuoksi. Eikä siinä. Voisihan pelien jatkamisella olla faneillekin positiivisia henkisiä vaikutuksia, kun ihan kaikki ei olisi kielletty. Jotain normaalia rutiinia poikkeusoloihinkin, vaikka stadionille tuskin pääsisi.

Mutta Italian aikataulutoiveet kuulostavat silti absurdilta. Niin merkittävä osa arkea kuin jalkapallo onkin. Touko-kesäkuussa pelailu Italiassa taitaisi edellyttää sitä, että joukkueet eristetään jonnekin ja kävisivät vaan tyhjällä stadionilla pelailemassa. Jotenkin pitäisi pystyä poistamaan riski pelaajan sairastumiselle, ettei pelaavaa joukkuetta tarvitsisi karanteeniin määrätä kesken pelien. Ei aivan optimaalista…

Taloudellisista syistä huolimatta lienisi parempi luovuttaa tämän kevään osalta ja yrittää päästä aloittamaan ensi kausi normaalin aikataulun mukaan. Vaikka varsinkin yleisön osalta ensi kauden alkukin tulee aika pian ja jotain poikkeusjärjestelyjä tarvittaneen ainakin kauden alkuun

1 tykkäys

Taloudellisesti tulee niin karmeat luvut tauluun, että tahto saattaa kausi päätöksen “rahan takii” on valtava. Ainakin jos La Ligan pamppua on uskominen, muistaakseni Englannissa taisi menetetyt tv-rahat olla samaa tasoa.

Kotimaista futista käy sääliksi. Liian vahvalla taloudellisella pohjalla ei ole ikinä oltu, ja nyt käy näin. Kauden pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa, mutta todellisuudessa esimerkiksi HIFK:n pelaajat jatkavat edelleen omatoimiharjoituksia. Eikä parempaa ole näkyvissä:

Veikkausliigan kausi 2020 näyttää vähän pahalta just nyt. Veikkausliigaa on perinteisesti aika myöhään syksyyn pelattu, joten eiköhän jonkinlainen lyhennetty kausi kyetä läpi runnomaan. Vaikka sitten tyhjien katsomoiden avulla. En tosin tiedä, että kannattaisiko se Veikkausliigan tv-rahoilla. Hauska olisi myös tietää, kuinka myöhään ollaan valmiita yrittämään? Jos elokuussa ei saada pelejä käyntiin, niin sinetöikö se koko kauden sivuuttamisen? Heitetäänkö joku nopeutettu yksinkertainen sarja syksyllä?

Rajoitukset ovat monille urheiluseuroille suuri ongelma. Mutta Veikkausliigan kaltaisille sarjoille, joiden juuri piti alkaa, tämä lienee täydellinen katastrofi. Toivottavasti ainakaan hirveän montaa konkurssia ei seurauksena ole. Jokunen konkurssi tuskin silti yllättäisi ketään. Aika kädestä suuhun meininki kotimaisilla futiskentillä on valitettavasti vallinnut

Syyskuussa aloittamalla varmaankin kerkeää lyhennetyn sarjan pelaamaan Suomessa. Täällä ongelma on tosiaan pienet tv-rahat, ei ole oikein kannattavaa pelata tyhjille katsomoille. Muualla tilanne on nyt hieman parempi, kun korona alkaa hellittämään. Taitaa olla aika varmaa, että kaudet pystytään isoissa liigoissa pelaamaan loppuun tyhjille katsomoille. Käytännössä pakko pelata tv-rahojen takia.

1 tykkäys

Nyt kun Veikkausliika kelmuttaisi vaikka olympiastadionin ja pistäisi joukkueet kahden viikon karanteeniin ja pelaajat nukkuisi ja harjoittelisi eristetyllä parkkipaikalla, ja pelit pelattaisiin stadionilla, saattaa olla, että tilaisin urheiluvajareissani potkupallon kuukaudeksi tai kahdeksi. Ehkä en olisi ainut.

1 tykkäys

Viikonloppu johon kuuluu jalkapalloa on paljon siedettävämpi, kuin viikonloppu ilman jalkapalloa ja TV -sopimuskorvaukset mukavammat, kuin ilman TV -sopimuskorvauksia:

Saksan jalkapalloliitto toivoo, että kausi saataisiin pelattua loppuun 30. kesäkuuta mennessä. Mikäli näin ei käy, on liitto vaarassa menettää 300 miljoonan euroa TV-sopimuksesta.

2 tykkäystä

Kiitos Saksa! Voi olla, että poikkeuksellisesti katson jalkapalloa tämän kesän tai sen, mitä ehdin sitä katsoa. Urheilu antaa toivoa.

2 tykkäystä

Myös Italian Serie A pyritään pelaamaan loppuun, vaikka Italia on ollut yksi pandemiasta pahimmin kärsineistä maista:

Serie A:n hallitus kokousti maanantaina ja vahvisti pelaavansa kauden loppuun, jos Italian hallitus antaa siihen luvan.

2 tykkäystä

Hollannin jalkapalloliigan kausi paketissa:

Jalkapallon Hollannin pääsarjan Eredivisien kautta ei pelata loppuun, kertoi Hollannin jalkapalloliitto perjantaina. Mestaruutta ei jaeta eikä sarjasta putoa eikä sinne nouse joukkueita.

Hollannin hallitus on jatkanut yleisötapahtumakieltoa syyskuun alkuun, ja Hollannin jalkapalloliitto KNVB:n mukaan kauden 2019-20 pelaaminen kävi mahdottomaksi.

Kun raha puhuu, niin jalkapallo huippusarjat yritetään saattaa loppuun:

Hollannin pääsarja ei enää ole ainoa kautensa päättynyt Euroopan suurempi futissarja. Ranskassa kiellettiin urheilutapahtumat ilman yleisöäkin syyskuulle asti. Sitä myötä Ligue 1 on tämän kauden osalta paketissa. Mahdollisista sarjanousuista, -laskuista, europaikoista yms. on tietoa tulossa toukokuussa. Mielenkiintoista on nähdä, että vaikuttaako tämä mitenkään UEFAn suunnitelmiin. Lyon ja PSG olivat vielä Mestarien Liigassa mukana:

Pääsarja Ligue 1 keskeytettiin koronavirustilanteen takia maaliskuun alussa. PSG johti sarjaa keskeytyshetkellä 12 pisteen erolla Marseilleen. Sarjaa jäi pelaamatta kymmenen kierrosta. The Guardianin(siirryt toiseen palveluun) mukaan pääsarjaa hallinnoivan LFP:n on määrä keskustella europelipaikkojen, sarjanousujen ja -putoamisten kohtalosta toukokuussa.

Euroopan jalkapalloliitto Uefalla on yhä aikomuksena pelata kausi loppuun elokuussa, joten Ranskan hallituksen päätöksellä on vaikutusta myös eurokilpailuihin. Ranskalaisseuroista Mestarien liigassa ovat yhä mukana PSG ja Lyon.

2 tykkäystä

Italiassa on kehitelty monimutkainen suunnitelma huippujalkapallon pelaamiselle:

Koronavirus -epidemialla voi olla tällä hetkellä pieni vaikutus tuleviin jalkapallokausiin, kun juniorit eivät harjoittele yhdessä ja nyt osa jäänyt harjoittelun ulkopuolella.

Kyseessä voi olla heikentynyt taloudellinen tilanne, kulttuurierot, yksinharjoittelu ei kiinnosta/konsolipelit kiinnostaa enemmän jne.

Seuroille tästä voi koitua hetkellisesti laskua, kun maksajien määrä tippuu?

Tässä esimerkki Helsingistä:

Saadaanko pandemian jälkeen harrastajamäärät takaisin nousuun ja jos tulee pidempi tauko, niin miten se vaikuttaa omien pelaajien kehitykseen?

Sama ilmiö voi päteä myös muihin urheilulajeihin ja nyt ilmiöstä saadaan ensikosketus, johon myös muiden lajien edustajien on syytä varautua?

2 tykkäystä

Koronatartuntujen vuoksi on tehty otteluperuminen Saksan kakkossarjassa.

Dresdenin joukkue on määrätty kahden viikon karanteeniin ja ainakin ensimmäinen ottelu siirtyy: