Doping

Jotenkin alkaa tuntua kohtuuttomalta tuo venäläisten kohtelu. Se on aivan varma, jos Sundby olisi venäläinen raippaa tulisi ja vielä hänen lapsillekin vähintää kolmanteen polveen asti!

Mä näen tän asian enemmän niin, että venäläisten kohtelu ei ole kohtuutonta mutta se että esim. norjalaisia ei kohdella samoin on kohtuutonta.

Okei, hyvin pintapuolisesti, melkein vaan otsikkotasolla seurannu tätä koko hommaa mutta jos venäjällä on tosiaan ollut niin systemaattista tuo dopingin käyttö kun väitetään ja testituloksiakin on vääristelty, niin kyllähän siitä pannaa ansaitsee.

Kyllä minä näen vielä aika suuren eron venäläisen dobing-ongelman ja Norjan “harmaan alueen toiminnan välillä”. Venäjällä mm. Shotsin olympialaisten yhteydessä ollut toiminta oli laajuudessaan ihan omaa luokkaansa ja kaiken huippu on, ettei siellä myönnetä mitään ja mitään korjausliikkeitä ei haluta tehdä.

Eli Sinulla on varmaa tietoa, että Venäjällä on edelleen tuo systemaattinen dopingohjelma käynnissä, jos kerran ei mitään korjausliikkeitä ei ole haluttu tehdä? Totta varmaan, että Venäjällä on ryssitty melko totaalisesti Sotsin(kin) aikoihin, mutta välillä tuntuu, että “perunalaarissa” on muutama selvästi pilaantunut peruna tyhjennetään varmimmaksi vakuudeksi kaikki “perunat” tunkiolle!

Varmaan ansaitsee, mutta ansaitsevatko kaikki?

Kun on kyseessä näin laajamittainen ja korkealta johdettu toiminta, niin on aika mahdotonta yksilöidä, ketä se koskee. Tällä koitetaan saada Venäjä vihdoinkin ottamaan dopingin vastainen työ tosissaan ja syrjäyttämään järjestelmässä mukana olleet henkilöt.

1 tykkäys

Joten laitetaan kaikki kärsimään (onhan siellä jotkut saaneet armon), joukossa saattaa hyvinkin olla viattomia joiden monen vuoden uurastus menee munille.

Onhan kisoissa ne jotka on olleet hyväksytyn doping ohjelman alla. Nyt sai osallistumiskiellot ne jotka ovat olleet Venäjän oman ohjelman tarkkailussa. Pidemmät kiellot tulleet kiinni jääneille.

2 tykkäystä

Ymmärrän, että Suomessa edelleen on paljon venäläismielisiä, mutta silti mustan valkoseks puhuminen huvittaa :blush:
Aiheesta on kyllä paljon dokumenttejä, Venäjän dopingohjelman johtajien haastatteluja myöten.
Vai oliko vaan @Naapuri väärä henkilö asiasta mainitsemaan?

1 tykkäys

Niin kuin myös “ryssävihaajia”. Minä kuulutan tasapuolisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden puolesta, esim. Sundby, selvä doping-rike=2 kk! Jos olet lukenut viestini, et niitä ainakaan ymmärtänyt saatikka sisäistänyt. En ole missään vaiheessa kyseenalaistanut noita venäläisten dopingpannoja niille joille se kuuluu. Olen kyseenalaistanut ainoastaan sen saattaisiko olla niin, että jokunen puhdaskin urheilija joutuu kärsimään tästä Venäjän idioottimaisesta dopingtouhusta?

Ps. Venäläismielisiä??? Tuollaiset heitot puolestaan huvittavat minua! Eikä tässä ole kysymys Talvi- eikä Jatkosodasta, ei politiikasta vaan urheilusta ja sen lieveilmiöistä!

5 tykkäystä

KOK siis heivaa kisoista pois urheilijoita, jotka eivät ole osanneet todistaan itseään syyttömäksi (huom. modernin oikeuskäsityksen mukaan syytetty pitäisi pystyä todistamaan syylliseksi, ei päinvastoin) ja samaan aikaan se antaa toisella kädellä niille hyviksi katsomilleen maille. Ruotsin ampumahiihtovalmentajana nykyisin toimivan Wolfgang Pichlerin annetaan nimittäin osallistua olympialaisiin, vaikka tämä on niin ikään marinoitu Venäjän läpimädässä dopingkulttuurissa. Asian nousi esiin lauantaina myös Venäjän mediassa.

Ruotsin olympiakomitea ilmoitti perjantaina tyytyväisenä, että KOK on pyörtänyt päätöksensä saksalaisen Pichlerin kisoista sulkemisesta. Alun perin menestysvalmentaja suljettiin ulos, koska hän toimi Venäjän maajoukkueen valmentajana vuosina 2011–14, jolloin valtiojohtoiseksi katsottu dopingohjelma nimenomaan rehotti ennen talven 2014 kotiolympialaisia.

https://www.mtv.fi/sport/hiihtolajit/ampumahiihto/artikkeli/kommentti-venajalta-aiheellinen-kysymys-miksi-ruotsin-valmentaja-saa-lahtea-olympialaisiin/6747064#gs.F1bJegk

1 tykkäys

Ei tämä jaksa enää kuin naurattaa tämä KOK:oon munaton touhu. No joku voi tulla taas moralisoimaan, että oikein menee, sitä venäläiset saa mitä tilaavat, muut päästetään kuin koirat veräjästä.

1 tykkäys

Venäjän ex-antidopingjohtajan mukaan Putin tiesi venäläisdopingista 2014 olympialaisissa.

Venäjän korkein valtiojohto siis ainahin hiljaisesti hyväksyi Sotshin dopinghuijauksen.
Miksei olisi? Jos uskoo ettei jää kiinni, niin sehän on loistava poliittinen veto:
huomattava urheilumenestys siirtää mielenkiinnon kiusallisista kotimaan puheenaiheista muualle.

Vaikka Norjan astmalääkkeet paransivatkin urheilumenestystä, ei sitä ole edes epäilty valtiojohtoiseksi toiminnaksi.

42 olympiapannan saanutta venäläisurheilijaa vei Kansainvälisen olympiakomitean päätöksen CASin käsittelyyn. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päätti:

  • 11 urheilijan hyllytys pysyi voimassa.
  • 28 urheilijaa saa osallistua talviolympialaisiin. Myös heidän Sothsissa saavuttamansa tulokset pysyvät ennallaan.
  • Kolmen ampumahiihtäjän, Olga Zaitsevan, Olga Vilukhinan ja Jana Romanovan tapaukset käsitellään myöhemmin.
1 tykkäys

Nyt en ymmärrä tuota kansainvälistä dopingvalvontaa, eihän tällainen pitäisi päästä seulan läpi. No varmaan “jälkiviisaus” deletoi nämäkin tulokset.

https://www.yle.fi/tekstitv/html/P205_01.html

En nyt löytänyt listaa venäläisistä jotka saavat osallistua olympialaisiin, mutta siis tuo doping sotku on melkoinen ja tulee pahenemaan vaan. Lukuisat venäläiset mm. hiihdossa saavat kyllä osallistua kaikkiin muihin kisoihin, ainoastaan olympiakisat on kielletty. KOK siis on jyrännyt WADAn. Jotenkin vielä saatan vienosti uskoa WADAn puolueettomuuteen, mutta KOK nyt on täysin korruptoitunut järjestö, kuten varmaan kaikki urheilun kattojärjestöt. KOK haluaa tähdet olympialaisiin vaikka tietää tasan tarkkaan esim. ammattikoripalloilijoiden ja -jääkiekkoilijoiden douppaavan, silti näennäisesti muka noudattaa järjestön perusarvoja.

Alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä että doping pitäisi sallia ainakin siinämäärin kun se ei ole terveydelle haitallista. Taistelu dopingia vastaan on hävitty ajat sitten.

1 tykkäys

Verkkouutisten juttu perustuu HS:n kuukausiliitteen vain tilaajille näkuvään artikkeliin Venäjän keskusjohtoisesta dopingista. CASin päätös venäläisurheiljoiden vapauttamisesta elinikäisestä olympiakilpailukiellosta tuntuu entistä oudommalta.

http://www.kestavyysurheilu.fi/hiihto/18357-wada-syvasti-huolissaan-cas-n-paatoksesta

Maastohiihdossa on vuosina 2001-2010 käytetty laajamittaisesti verimanipulaatioita. Kas kummaa.

Olis hianoo jos järjestettäis kunnon roinaolympialaiset jossa ei olis käytännössä mitään veritestejä. Katottais vaan mikä on ihmiskehon maksimi potentiaali. Negatiivista olis urheilijoiden elinikä jäis alle 30

3 tykkäystä

Lahden surullisen kuuluisat MM-kisat olivat 2001 ja tuolloin käräytettiin useampikin suomalainen.

Tässä lainaus YLEn-jutusta:

Kymmenen vuoden aikana kerätyssä tietokannassa on 15 suomalaishiihtäjää, joiden näytteet ovat olleet epänormaaleja.

Mielenkiintoista olisi tietää esim. kuinka monella suomalaisella on ollut poikkeukselliset veriarvot tuon vuoden jälkeen (verrattuna muihin maihin).

Aika vaikea rajanveto, että “mikä ei ole terveydelle vaarallista”.

2 tykkäystä