eLiiga - Liigan virtuaalijääkiekkosarja

5 tykkäystä

Kärpillä lienee ainakin yksi pelaajavalinta selvä? Muut luultavasti osallistuvat jälleen Matti Meikäläisillä :thinking::innocent::sunglasses:

Kärpillä ei ole viimekeväistä seppäänsä, mutta heillä, kuten kaikilla muillakin, on alan miehiä.

Oneboxin kuvassa on meidän mies.

Mukana myös lajin maailmanmestari

eLiigassa Tapparaa edustaa tulevalla kaudella Suomen tunnetuin ja menestynein virtuaalikiekkoilija Erik “Eki” Tammenpää . NHL-videopelin maailmanmestaruuden vuonna 2018 NHL Gaming World Championships -turnauksessa voittanut Tammenpää liittyi elokuussa suomalaisen e-urheiluorganisaation ENCEn riveihin. eLiigassa hän edustaa Tapparaa.

21-vuotias Tammenpää on maailmanmestaruuden lisäksi voittanut urallaan myös Suomen mestaruuden sekä useita Euroopan mestaruuksia.

“Huikeaa, että Liiga lähti esportsiin mukaan! eLiiga on todella tervetullut, sillä Suomessa ei ole aiemmin isompaa änäriin keskittyvää liigaa ollut, vaikka taso on täällä todella hyvä, ihan maailman kärkiluokkaa. On myös mahtavaa päästä edustamaan ihan oikeaa Liiga-seuraa. Odotan innolla eLiigan alkua”, Tammenpää intoilee.

Tällaisilla kokoonpanoilla pelataan:

eLiigassa syyskaudella 2020 pelaavat pelaajat:

HIFK: Niklas “NikkeDangles” Tukiainen, Perttu “Beniittto” Kemppainen

HPK: Perttu “Regulinho” Salo, Jim “SadaPoika” Leskinen

Ilves: Aaro “xDoumi” Ruuhinen, Tomi “tomboo-_-” Laitinen

Jukurit: Tuukka “FlyerKungen” Kuha, Hannes " Hansulinho" Kettunen

JYP: Antti " tbnantti" Kuittinen, Oskari “Sibelius” Grönroos

KalPa: Saku " Mehukatti10" Serttilä, Roni “MrNipsuli-” Kaján

Kärpät: Paul " Pleemaker" Arontie, Kristian “Kriketsi17” Veijola

KooKoo: Nico " zNicoPS "Tuoreniemi, Janne " Nieppii " Niemelä

Lukko: Juuso “Kemppane_” Kemppainen, Tuomas “Tumpp1A” Aaltonen

Pelicans: Niklas “Koivisto81” Koivisto, Niklas “TheNikez37” Karlsson

SaiPa: Kristian “KrisutusB” Räsänen, Joona “Hullued” Saarinen

Sport: Eemil “sokkelo__” Soikkeli, Jani “JxLayout” Laakkonen

Tappara: Erik “ENCEKI” Tammenpää, Arttu “Artuzio” Mustila

TPS: Valtteri "Vattuyy " Virtanen, Väinö “Pikkardz” Pikkarainen

Ässät: Teemu “Teemuyy” Polttila, Tapani “TAPPUU_” Anttila

Pelien näkymisestä kerrotaan:

Huipputason e-jääkiekkoa voi seurata MTV.fi:stä, C Moren suoratoistopalvelusta, sekä Telia TV:stä sunnuntaisin klo 18. Pelit alkavat 1. marraskuuta ja kausi päättyy 13.12. pelattavaan finaaliotteluun. Finaalilähetys näytetään myös Subilta klo 14 alkaen.

11 tykkäystä

Toimisto! Varatkaa tori.

2 tykkäystä

Tapparan ja Kärppien kesken tämä ratkaistaan. Ehkä pienoinen edge Tapparalla.

1 tykkäys

Näissä ei taida mitään Ässien tai HPK kaltaista yllätyksen mahdollisuutta olla vai?

Hmh, tässähän voidaan välttää koronatartunnat eli onko tämä Liigan tulevaisuus? Pari tyyppiä pelaa ja iso yleisö katsoo. Päähän kohdistuvat taklauksetkin voidaan sallia ja kustannukset murto-osa nykyisistä.

3 tykkäystä

Saatiin 2 parasta!:+1:t2::+1:t2:

9 tykkäystä

Parempi toteutus ainakin kuin keväällä, kun pikaisesti kyhättiin kasaan ja taso oli mitä sattuu.

Tämä Tapparan maailmanmestari mielenkiintoinen tapaus, ja jos kiinnostaa, oli vieraana Siim Liivikin ja Ilmari Pitkäsen podcastissa.

2 tykkäystä

Jännä että Pelicansin kanssa yhteistyötä tekevän ENCEn pelaaja liittyy Tapparan eLiiga-joukkueeseen :thinking:

6 tykkäystä

” Tammenpää teki sopimuksen elokuussa ENCEn kanssa, joka tekee yhteistyötä Tapparan kanssa eLiigan osalta”

5 tykkäystä

Käsittääkseni Ence ja Pelicans eivät tee enää yhteistyötä. Ainakin Pelicansin logo on hävinnyt Encen sivuilta

7 tykkäystä

Meidän UTJ näytti taas hauista!

11 tykkäystä

En tiedä kenen vastuulla on ollut mutta Ekin sainaaminen kyllä kova homma, Artuzion Tapparan edustaminen oli kyllä aika selvä juttu kun Tapparan miehiä on muutenkin ja pelaajatkin sai itse toivoa mitä jengiä päätyy edustaan. Kova on kaksikko.

7 tykkäystä

Jukka raapii taas tähtisikermää ja polttaa rahaa polttamisen ilosta.

6 tykkäystä

Sunnuntaina mennään. Tai joku menee. Tappara heti tulessa. Tapparan matsit alkaa klo 19, ja se pelaakin neljä puolen tunnin peliä. Vastassa kahdesti sekä HIFK että Jukurit (revanssi?).

Tappara on hankkinut edustajikseen todella meritoituneen kaksikon, kun Erik “Eki” Tammenpää ja Arttu “Artuzio” Mustila pukevat ylleen seuran värit. Kaksikon myötä kirvesrinnat kantavat eittämättä pienoisen ennakkosuosikin viittaa. Tammenpäällä on palkintokaapissaan muun muassa maailmanmestaruus vuodelta 2018, kun taas Mustila oli tänä vuonna koronaviruksen takia vajaaksi jääneissä MM-kisoissa eurooppalaisista pelaajista paras.

- Uskomatonta saada kilpaliiga Suomeen, ja aika lailla unelmien täyttymys päästä edustamaan juurikin Tapparaa. Ekin kanssa lähdetään rakentamaan tasavahvaa ja luisteluvoimaista joukkuetta. Pelit tullaan todennäköisesti melko tasan jakamaan, totta kai riippuen vastustajasta ja heidän pelityylistä, kommentoi Mustila.

1 tykkäys

Saas nähdä saako Rautakorpi ankeutettua nämäkin kiekkovirtuoosit limaiseen träppiin ja kahvakiekkoon.

3 tykkäystä

7 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Kausiseuranta: eLiiga 2020

Löytyykö peleistä jotain koosteita jostain?

Hyvä kysymys, tuossa ainakin EKI:n peleistä👇

8 tykkäystä