Futsal

Ihan urhoollista peliä oli Italiaa vastaan, mutta 2-4-tappio ei vienyt yhtään lähemmäs kisoja.

Tänään klo 18.30 jatkuu Montenegro-ottelulla, josta tarvitaan pisteitä. Huhtikuussa on toinen Montenegro-ottelu ja lohkon päätösottelu Belgiaa vastaan, jossa todennäköisesti on kisapaikka jaossa, jollei lohkon altavastaajaa vastaan mahdollisuuksia jo sössitä. Perjantaina Belgia hävisi Montenegrolle ja lohkon tilanne on nyt sellainen, että Italialla on 9, Belgialla 4, Montenegrolla 3 ja Suomella 1 piste.

Laitetaan vielä loppuun asiaohjelmaa.

Huhhuh mitä tuhlailua Montenegroa vastaan. Peli oli alusta loppuun aivan näpeissä ja ainakin tusinan verran erinomaisia maalipaikkoja. Vastustajan maalivahti seisoi päällään ja tolpat kolisi. Peli säilyi tasanumeroissa tuskallisen pitkään, ja 2-1-voittomaalin naatiskelu jätettiin aivan viime tinkaan. Syntyi 21 sekuntia ennen loppua.

Tuloksessa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli on, että tasapelillä olisi ollut iso riski, että jos lohko klaarataan, joudutaan liian huonona lohkokakkosena jatkokarsintaan. Nyt sitä riskiä ei ole. Se huono puoli on, että ollaan niukimmalla mahdollisella erolla - yhdellä tehdyllä maalilla - Belgian takana lohkokolmosena. Jos oltaisiin tehty yksi enemmän tänään, tasapelikin riittäisi tiistaina Vantaalla. Nyt Belgia, joka kaatoi eilen kotikentällään Italian, on voitettava.

Edit. Ei kun kas, tässähän on naurettava vierasmaalisääntö ennen kaikkien pelien maalieroa yms. Eli 2-2-tasapeli tai vähämaalisempi tasurikin riittää meille. Edit2. Tosin tällöin on olemassa se vaara joutua jatkokarsintaan.

2 tykkäystä

Oli kyllä huikee loppu… Tiistaina on pakko katsoa Suomi-Belgia ja kannustaa Suomi voittoon.

2 tykkäystä

Tänään klo 18.10 tämä ratkaisuottelu. Edellistä viestiäni on täydennettävä sen verran, että jatkokarsintariski on olemassa, jos tullaan lohkokakkosiksi pelaamalla pienimaalinen tasapeli tänään. Voitolla kisapaikka olisi varma.

Areena näyttää: Futsalin EM-karsinta Suomi - Belgia | Futsalin EM-karsinta | Yle Areena

Edellispelin maalit, ml. viime minuutin sommitelma:

Tänään on kova peli… Tämä on pakko katsoa ja sen jälkeen Tapparaa.

1 tykkäys

Sen verran merkittäviä on molemmat pelit, että varmaan jonkinlainen kahden näytön systeemi on kehitettävä.

2 tykkäystä

Suomi EM-kisoihin :muscle:

9 tykkäystä

Tuosta vielä seitsenminuuttinen maalikooste ja ottelun jälkihumu.

3 tykkäystä

Miesten ja naisten Futsal-Liigat näkyvät jatkossa mukavasti Ruudussa:

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/futsal-liigat-nakyvat-enemman-kuin-koskaan-ruudusta-myos-futsalin-paasarjojen-koti

Futsalin näkyvyys kasvaa tulevalla kaudella, kun Futsal-Liigat siirtyvät Sanoman omistamaan Ruutu-suoratoistopalveluun. Sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta ja sisältää option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Monivuotinen sopimus Ruudun kanssa tuo lajin entistä paremmin penkkiurheilijoiden saataville. Sopimukseen kuuluvat kaikki miesten ja naisten Futsal-Liigojen runkosarjojen ottelut sekä pudotuspeliottelut. Alkavalla kaudella katsojia hemmotellaan lähes 300 ottelulla.

3 tykkäystä

Kuolemanlohkolta tuoksahtaa minusta, jos lajin voimasuhteista mitään ymmärrän. Italia on lajin suurmaa ja Slovenia pärjää hyvin tässä kuin missä tahansa tahansa muussakin. Kovin vastus on silti Itä-Brasilia, joka on viime vuodet ollut maailman ehdotonta kermaa, vaikka pokaalit ovat vielä kiertäneet.

Kisat on tammikuussa.

EM-kisat häämöttävät kuukauden päässä. Suomi kaatoi eilen Espoossa pelatussa harjoitusottelussa Kroatian 1-0. Tänään Kroatia hakee revanssia Tampereen Kaupissa.

1 tykkäys

HJK:n futsal joukkue pelaa kakkosen etelälohkossa ja valmentajana toimii ehkä näyttelijänä paremmin tunnettu Kari Hietalahti.

Ennen kauden alkua kohdattiin Hifk (harjoitusottelu) ja voitettiin 10-0 ja hifk pelaa siis ykkösessä.

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/category/FM2!etefs2122/group/1

EM-kisat lähestyvät. Joukkueen julkistus käynnistyi juuri.

Tampereella ei ole tällä hetkellä lainkaan joukkuetta Miesten Futsal-Liigassa, kun pitkäaikainen liigajoukkue Ilveskin putosi divariin viime kauden päätteeksi.

Pirkanmaalaisväriä Amsterdamin koneeseen ja EM-kisoihin tuovat Akaa Futsalin neljä pelaajaa; Iiro Vanha, Juhana Jyrkiäinen, sekä varapelaajina mukaan lähtevät maalivati Kasper Kangas sekä Jussi Nyström.

Joukkue kokonaisuudessaan:
Miesten futsalmaajoukkue EM-lopputurnaukseen valittu | Suomen Palloliitto

Otetaas koko joukkue uutisesta tähän:

SUOMEN JOUKKUE EM-LOPPUTURNAUKSEEN:

Maalivahdit:

Antti Koivumäki, GFT
Juha-Matti Savolainen, KaDy

Pohjapelaajat:

Jani Korpela, MFC Torpedo (RUS)
Jukka Kytölä, KaDy
Mikko Kytölä, KaDy
Olli Pöyliö, Riemu

Laitapelaajat ja pivotit:

Panu Autio, GFT
Miika Hosio, GFT
Jarmo Junno, Vieska Futsal
Juhana Jyrkiäinen, Akaa Futsal
Sergei Korsunov, KaDy
Tuukka Pikkarainen, FC Kemi
Lassi Lintula, KaDy
Iiro Vanha, Akaa Futsal

Varalla:

Kasper Kangas (maalivahti), Henri Alamikkotervo (pohjapelaaja), Jussi Nyström (pohjapelaaja), Jere Intala (pivot)

Mielenkiintoisena poimintana tiedotustilaisuudesta: Suomi on maa, josta on ostettu eniten ottelulippuja, kun isäntämaa Hollantia ei lasketa. Kisajärjestäjät ovat kuulemma luottavaisia, että yleisö pääsisi paikallekin.

Voiko joku lajia seuraava tiivistää vähän missä tässä lajissa mennään? Kasvaako globaalisti isosti ja jos niin missäpäin erityisesti? Kuka/ ketkä hallitsee ja miten voimasuhteet on jakautuneet? Miten Suomi pärjää lajissa?

Miten Suomen paikallinen sarja kiinnostaa yleisöä (ilman koronaa)? Onko meillä hallitsevaa dynastiaa? Mitkä ovat lajin suurimmaat haasteet Suomessa ja mitä pitäisi tapahtua, että laji vetoaisi isommin yleisöön?

En suuri asiantuntija ole, mutta eihän tämä suuri laji ole. Lajin suosio on käsittääkseni suurinta Brasiliassa sekä Euroopassa Espanjassa, Italiassa, Balkanilla ja Venäjällä, muttei missään lähelläkään alkuperäisen jalkapallon suosiota. Kukaan ei maksa edes seitsennumeroisia palkkoja parhaillekaan. Ne maat myös dominoivat kansainvälisiä turnauksia.

Suomessa touhu on puoliammattimaista, yleisöt on kolminumeroisia. Eikä edes sieltä kolminumeroisen alueen yläpäästä. Viime vuosina vahvin on ollut jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo. Sitä ennen oli muutaman vuoden kestänyt Ylivieskan valtakausi ja sitä ennen dominoi Ilves. Suomen maajoukkue on suunnilleen kuin jalkapallomaajoukkueemme. Pelaa samalla altavastaajan filosofialla: kurinalainen puolustuspeli, joukkuepeli, erikoistilanteet. Viime MM-karsinnoissa niillä mentiin todella pitkälle. Oli äärimmäisen lähellä, että Suomi olisi ottanut yhden kuudesta Euroopan MM-paikasta. Seuranneissa EM-karsinnoissa ei oltu aivan yhtä liekeissä, mutta ensimmäinen EM-kisapaikka tuli kuitenkin.

Kisoissa odotukset eivät ole erityisen korkealla, kun Suomi arvottiin kuolemanlohkoon. Italian lisäksi Kazakstan on ehdottomia mestarisuosikkeja. Perustuu siihen, että futsalissa on todella hövelit maajoukkue-edustussäännöt. Muutama maailmanluokan brassi on löytänyt itsestään sisäisen kazakkinsa ja muuttanut sinne. Edustavat siinä sitten isänmaataan futsalissa. Toisaalta, ei Italia ole asiassa puhtoinen myöskään: heilläkin on brassiapuja. Yhdellä sun toisella maalla on.

4 tykkäystä

rizka avasikin jo maajoukkuekuviota. Muutama haaste tulee äkkiseltään mieleen seurafutsalin näkökulmasta:

Maantieteellinen jakauma

Miesten pääsarjajoukkueiden sijainnit: Akaa, Alastaro (Loimaa), Kemi, Valkeakoski, Espoo, Ylivieska, Joutsa, Jyväskylä x2, Somero, Tornio, Turku. Näistäkin Turku nousi kartalle tälle kaudelle - samalla kun Tampere putosi. Eli maakunnat jyrää. Pääkaupunkiseudulla yli miljoonan ihmisen markkina-alueella on yksi joukkue, ja sekin pelaa pelinsä jossain Opinmäessä, Espoon perämetsissä.

Toki siellä on ykkösessä lisää Turkua, Tampere x3 + Pirkkala, Oulu x2 sekä myös HIFK. Helsinki ja Tampere esimerkiksi kun saisivat molemmat pari kilpailukykyistä joukkuetta pääsarjatasolle, niin tulisi väkisinkin menoa ja melskettä lajin ympärille. Jyväskylässä on näitä derbyjä päästy pelaamaan jopa jäähallissa ja ovat olleet kova juttu paikallisesti. Päästy jopa nelinumeroisiin katsojalukuihin.

Visuaalisuus

Liigan pelit pelataan usein puolapuilla vuoratuissa viivaviidakoissa ja halleissa, joita ei ole televisointia varten suunniteltu. Näyttää sekavalta ja amatöörimäiseltä. Osin tästä, osin varmaankin resursseista johtuen, myös striimien laatu jää heikoksi. Tästä syystä perusliigapelien estetiikka jää vajaaksi, mikä heikentää tv/stream-tuotetta uusille katsojille. Ja tämä vaikeuttaa myös somen hyödyntämistä, koska korkealaatuiset kuvat ja videot kohokohdista olisivat loistavaa kamaa Instagrameihin ja TikTokeihin. Liigan taso on kova ja ne huippusuoritukset ovat jo olemassa, ne vain pitäisi saada ikuistettua ja levitettyä verkkoon.

Joskus aiemmin pelejä näytettiin ilmaiseksi YouTubessa, sen jälkeen liian korkealla hinnalla SolidSportissa ja nyt täksi kaudeksi siirryttiin Ruutuun, jossa olisi ainakin teoriassa on mahdollista saada uusia ihmisiä kiinnostumaan lajista. En tiedä, onko näin käynyt.

Persoonat ja ilmiöt

Liittyy vahvasti tuohon edelliseen ja sosiaaliseen mediaan. Pelaajia, heidän tarinoitaan, persooniaan, suorituksiaan, pitäisi saada kerrottua ihmisille. Sometekeminen on ainakin liigan puolelta olematonta, seuratasolla laatu vaihtelee kovasti. Mutta eihän kukaan lajin ulkopuolelta osaa nimetä yhtään suomalaista futsal-pelaajaa. Jotkut urheiluihmiset ehkä tietävät Panu Aution, ja hänenkin uransa on loppusuoralla. Mutta kuinka moni osaa kertoa edes, missä seurassa Autio pelaa?

Maajoukkueen menestys on ollut kova juttu, ja orastavaa kiinnostuksen kasvua ainakin somessa on ollut havaittavissa. Härkönen on ollut Ylellä huippuselostaja näihin peleihin. Selostaa taidolla ja tunteella, ja ymmärtää lajista riittävästi, mutta myös osaa avata sitä ulkopuolisille.

5 tykkäystä

Kannattaa käydä joskus kattomassa futsalia esim. Tesomalla tai Kaupissa (Ilves, Pp70) nopea tempoinen tapahtuma rikas peli :+1:

1 tykkäys

Suomeen oli myyty Hollannin jälkeen eniten ottelulippuja alkulohkovaiheeseen. Palloliiton futsalpäällikkö Jyrki Filppu kertoi aiemmin Iltalehdelle, että Suomen viimeiseen alkulohkopeliin Sloveniaa vastaan oli myyty noin 500 lippua Suomen kannattajille.