Grillaaminen ja ruuanlaitto

Jouluksi sahramipullaa tuli tehtyä lauantaina. Ei ole mitään laihdutuspullaa kun meikäläinen pullaa tekee. Kyllä käytetään voita ja sokeria aika surutta ja punaiseen maitoon tietenkin :slight_smile:

2 litraa punasta maitoa
paketillinen voita
kilo sokeria
kardemummaa ja sahramia oman mielen mukaan.
ripaus suolaa
kolme pakettia tuorehiivaa
jauhoja noin neljä kiloa

Aineiden määrät ei ole mitään kovin tarkkoja. Kuumenna maito sen verran lämpöiseksi, että voi ja sokeri sinne sulaa. Jääkaappikylmä voi jäähdyttää maitoa aika reilusti, että saa mennä kohtalaisen kuumaksikin tässä vaiheessa. Kun on voi ja sokeri sekoitettu, niin seos todennäköisesti jähtynyt sen verran, että se on siinä käädenlämpöistä, että voi hiivan sekoittaa. Ei saa olla liian kuuma ettei hiiva pala, mutta toisaalta ei liian kylmäkään tai hiiva ei toimi. Kun hiiva on sekoitettu voi alkaa lisäilemään jauhoja ja alkupuolessa nuo mausteet myös sekaan. Lisää jauhoja niin kauan ettei taikina enää tartu käsiin. Sitten vain taikinaa vaivataan niin kauan kun jaksaa. Mitä pidempään jaksaa, sitä parempaa tulee. Jonkin aikaa antaa taikinan nousta ja ei kuin leipomaan. Ennen uunia vielä kananmunalla voitelu ja halutessa vielä voisilmä päälle, tai sokeria tai kanelia, mitenkä vain tykkää. 225 asteessa paistelin ja pullien koosta riippuen 12 - 18 minuutia.

Tämä taikina on sitten todella iso, että se kannattaa huomioida, kun valkkaa astiaa mihinkä tekee. Itsellä on tämän satsin tekoon kymmenen litran ämpäri, ja jos hyvin nousee niin menee kyllä siltikin yli äyräidensä. Teen aika reilun kokoisia pullia, että niissä on jotain syömistäkin, ja silti pullia tulee toista sataa tuon kokoisesta satsista. Mutta ei tarvitse ihan heti tehdä uudestaan. Ja helppohan sitä taikinakokoa on pienentää, kun vähentää aineiden määriä.

Kotikaljaakin tein kun löytyi komerosta viime joululta jääneitä Tuoppi - kotikaljauute paketteja pari. Se on kaiken paras kalja joulupöytään. Siitä paketin kyljestä ne löytyy teko-ohjeet, niin en enää niitä viitsi tähän kirjoittaa.

Ja rosollia pari kertaa tullut tehtyä tänäsyksynä jo. Keittää vain mieleisensä mixin porkkanoita ja punajuuria. Porkkanat kuorii ennen keittoa, punajuuret jälkeen. Kun ne on jäähtynyt, yleensä seuraavana päivänä, niin vain silppuaa ja sekottaa kuppiinsa. Sekaan voi silputa lisäksi yhden keitetyn perunan ja itse tykkään myös sipulin laittaa.

Yksi kinkkukin tullut jo tällekin syksyä paistettua ja syötyä pois. Huoneenlämpöinen tai hieman viileämpi kinkku paistopussiin ja uunipellille kamarapuoli ylöspäin. Uuniin 150 lämpöä ja kinkku sisään paistomittarin kanssa. Ensimmäisen tunnin jälkeen lämpöä alas välille 85 - 110. Joulukinkku mikä minulle tulee, on yleensä niin iso, että jouluaattoa vasten yöksi laitan uuniin. Karvan alle sadan kun on lämpö, niin sellainen 8 - 10 kilon kinkku paistuu ainakin kymmenen tuntia. Paistopussia käyttämällä ei kuivu liikaa, vaikka antaisi mennä jonkin verran ylikypsäksikin. Usein sisälämpö on siinä 85 vaiheilla kun otan kinkun pois uunista, jolloin se lämpö nousee vielä muutaman asteen lähelle yhdeksääkymmentä. Kuorruttamista en ole koskaan harrastanut.

23 tykkäystä