Hakametsä: Musiikki ja DJ

Let’s get ready to rumble.

Mutta on se nyt ehdottomasti parempi kuin aiemmin kaudella käytössä ollut “epilepsiadisko”, jossa siis valot vilkkuivat hirveään tahtiin ja Skrillexin Bangarang soi. :grin:

1 tykkäys

Jäähallimusiikkeihin yleisesti kaipaisi ennen muuta enemmän mielikuvitusta ja merkityksellisyyttä, huumoriakin… Musiikillinen monipuolisuus on ihan hyvä asia (vaikka kaikkea ei itse kotona kuuntelisi, jne.), mutta biisivalinnat ja niiden kytkökset tapahtumiin kokonaisuutena ja kaukalossa saisivat olla lisäksi luovempia ja “tuoreempia”.

Niin perinteinen “jäähallirokki” kuin mikä tahansa muukin “jumputus” sellaisenaan, ilman muita ulottuvuuksia on aika puuduttavaa kuunneltavaa jatkuvana luukutuksena - ja etenkin, jos niiden varsinaiset kytkökset ja annit itse tapahtumaan ovat kyseenalaisia. Musiikkivalintoihin panostaminen ja niiden vielä huolellisempi miettiminen taas voisivat olla monin tavoin ihan virkistäviä ja kiinnostavia suuntia kokonaisuuksien kannalta.

Toiseksi lajiperinteitä mukailevat taukonauhat (“halliurku”-chantit yms.) ovat mielestäni hyvä ja tyylikäs elementti, jota voisi ehkä käyttää vähän enemmänkin. Tapparalla se vanhasta seurahymnistä sovitettu, hitaasti kiihtyvä yleisönnostatus on esimerkiksi ihan hieno ja toimiva kehittely.

Musiikkityylidebattiin yleisemmin voisi sanoa, että sehän nyt ainakin on yksi klassinen vanhenemisen merkki, kun joku alkaa selittää, millaista musiikkia “nykynuoriso kuuntelee”… :stuck_out_tongue_winking_eye:

Ihan hyvä jos äänitaustat ovat monipuolisia, ja sitä parempi mitä enemmän niissä olisi lisäksi myös ideaa.

3 tykkäystä

Oiko tällänen torvi sitten uuteen areenaan? Tai vaikka heti Hakametsään.

4 tykkäystä

Kertokaas, mikä mahtoi olla se DJ:n uusi suosikkikappale? Taisi soida jokaisella erätauolla ja välillä pelikatkoillakin. Olen vähän huono määrittelemään tyylilajeja, mutta kai tuo jotain tätä nykypäivän elektronista tanssimusiikkia oli.

Vähän tarttis lisää tuntomerkkejä.

Taisi soida muistaakseni jokaisen erän jälkeen erätauon ensimmäisenä kappaleena. Sen enempää en nyt tähän hätään pysty tuntomerkkeihin repeämään. Koitan huomenna etsiskellä ottelutallenteelta, jos sieltä sattuisi saamaan jostain kiinni sen.

Oliko tämä biisi?

2 tykkäystä

Juurikin tämä. Onkohan sille nimeä olemassa? Vai onko varta vasten tehty pätkä?

Varmaan varta vasten tehty, koska itse en ainakaan löytänyt

1 tykkäys

Shazamilla koittaa josko tunnistais.

2 tykkäystä

Eikös tässä biisissä ole ajoittain häivähdys Live Is Lifesta?

1 tykkäys

Yritin eilen pelissä eikä löytänyt

Tänään huomattavasti isommalla musiikki, kun kannattajaryhmät molemmilta joukkueilta huutamassa.

Kannustus kovenee → musiikki kovenee

Tämä on se, miten Tampereella hoidetaan asiat.

1 tykkäys

Samaa ihmettelin eikä oikein tunnu olevan pelisilmää kaverilla kun sinioranssit jo huudattaa ni laittaa jotain aivan eri rytmistä soimaan.

2 tykkäystä

Tomi Kallio luisteli murtuneena kohti vaihtoaitiota, ämyreistä kajahti “oijjoijoi elämä on julmaa…”

3 tykkäystä

Tähän pitää vielä mainita nämä pakkopakkobiisit, jotka on pakko soittaa, vaikka kunnon kannatus olisi molemmissa päädyissä päällä. Pelisilmää voisi se DJ siellä käyttää, loppukaudesta ei ole ollut minkäänlaista pelisilmää kannatuksen ja musiikin kanssa.

Pitää vielä muistuttaa, että tämä valotaululäpsyttely tuli keskelle Sinioranssien huutoa. Siinäkin taas yksi iso farssi, jonka laittaja voisi käyttää pelisilmää myöskin.

6 tykkäystä

No no. Antti Aalto katsomossa ja Kallio kentällä. Saas nähdä onko huomenna toisin päin.

Alkuverryttelyjen huutoörinämusa jäi tänään ämyreistä kuultuna mieleen negatiivisimpana asiana.

Lämmittelymusat on pelaajien päättämät